Euroopan unioni

RAKENNERAHASTOTIETOPALVELU

EAKR- JA ESR-PROJEKTIT SUOMESSA OHJELMAKAUDELLA 2007 - 2013

Vipuvoimaa EU:lta
Etusivulle

Haun mukainen projektilistaus: 2775 projektia

Projektikoodia tai projektin nimeä klikkaamalla avautuu projektikohtainen kuvaus. Taulukon tiedot voidaan lajitella nousevaan/laskevaan järjestykseen otsikkoa klikkaamalla. Tiedot voidaan muuntaa toiseen tiedostomuotoon listauksen alaosasta löytyvällä toiminnolla.

Koodi Rahasto Projektin nimi Ohjelma / osio Tl Viranomainen Toiminnan tila Aloituspvm Päättymispvm Toteuttajan nimi Myönnetty EU- ja valtion rahoitus Toteutunut EU- ja valtion rahoitus Suunniteltu julkinen rahoitus yhteensä Toteutunut julkinen rahoitus yhteensä
S10324 ESR HoivaRekry Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Helsingin yliopiston Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia 308 999 308 999 368 999 366 699
S10325 ESR Koulutusorganisaatiot innovaatiojärjestelmän toimijoina (KIT -projekti) Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.3.2012 Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä 487 000 486 612 625 000 622 928
S10326 ESR Osaavaa työ- ja työhönvalmennusta: työ- ja työhönvalmennuspalveluita tarjoavien organisaatioiden toiminnan ja henkilöstön osaamisen kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.3.2012 Itä-Suomen yliopisto (aiemmin Kuopion yliopisto) 755 798 752 043 932 428 930 664
S10327 ESR Samapalkkaisuus, tasa-arvo ja uudet palkkausjärjestelmät (SATU) Valtakunnallinen osio 1 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2010 Palkansaajien tutkimuslaitos 426 925 426 925 426 925 426 925
S10328 ESR Klusteriennakointimalli osaamistarpeiden ennakointiin; ammattikorkeakoulujen opetussisältöjen kehittäminen Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.6.2012 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä 318 750 316 673 375 000 372 557
S10329 ESR Tulevaisuuden työvoima Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.8.2014 Kainuun ELY-keskus 3 481 453 3 319 339 3 553 623 3 391 331
S10330 ESR East Side Story - Puhtia itäsuomalaiseen tapahtumamatkailuun Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2009 Joensuun yliopisto 123 000 119 861 142 800 142 354
S10331 ESR Työperäinen maahanmuutto Siikalatvan seutukunnassa Strategian prosessointi Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.12.2009 Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä 57 585 46 396 67 710 55 146
S10332 ESR Aikuiskoulutuksen ohjauspalveluhanke Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 28.2.2015 Etelä-Savon Koulutus Oy 1 948 024 1 940 165 2 288 844 2 280 118
S10333 ESR Tuotannollisten yritysten menestystekijät Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.4.2011 Haapaveden Teknologiakylä Oy 373 363 358 236 426 638 386 536
S10334 ESR Vaikeavammaisten yhteiskunnallisen tasa-arvon ja osallisuuden kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 30.6.2011 Itä-Suomen yliopisto 1 167 000 1 071 431 1 322 504 1 230 369
S10335 ESR Erityisryhmien työnhaun ja koulutusedellytysten parantaminen hyödyntäen taiteen eri osa-alueita, Matkakumppanit Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.3.2011 Kainuun Sosiaaliturvayhdistys ry 276 612 244 872 316 129 284 389
S10336 ESR Film Location Finland Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 28.2.2011 POEM-Säätiö 233 483 233 425 288 110 286 271
S10338 ESR Muutosvoimaa vanhustyön osaamiseen Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 30.4.2011 Laurea - ammattikorkeakoulu 650 000 634 195 855 296 836 024
S10339 ESR Yrittäjyyskasvatuksen mittaristo Valtakunnallinen osio 1 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.2.2008 30.11.2012 Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus 751 158 751 158 811 348 813 558
S10340 ESR EDU-vuxen, vuxenutbildningsservice på svenska Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.8.2008 31.12.2012 Arcada 500 000 477 527 509 150 486 677
S10341 ESR Keski-Karjalan II asteen koulutusstrategia Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.2.2008 30.6.2009 Kiteen kaupunki 36 050 34 251 51 500 48 931
S10342 ESR Metsäalan uuden liiketoiminnan ennakointi Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.5.2011 Itä-Suomen yliopisto 395 877 376 686 545 877 526 686
S10343 ESR Yritysten kehittämisen ja avainhenkilöiden koulutus- ja konsultointiohjelmat Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.8.2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 4 398 825 4 299 041 4 375 583 4 349 972
S10344 ESR KieSi-työpartio - työvalmennuksen kehittämishanke Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.1.2012 Hämeenlinnan Seudun Työvalmennussäätiö Luotsi 281 730 264 394 341 230 323 894
S10345 ESR Työpaja Focus Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.7.2011 Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä 237 672 208 961 282 944 249 913
S10346 ESR Sirius - nivelvaiheohjaus / handledning i övergångskedet Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.12.2010 Jupiter-säätiö 415 997 410 155 495 235 489 266
S10347 ESR Päijät-Hämeen Opin ovi Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.3.2012 Päijät-Hämeen koulutuskonserni/Lahden ammattikorkeakoulu/Innovaatiokeskus 670 930 670 930 811 930 817 568
S10348 ESR Metallialan Oppimistehdas ja digitaalisen tuotannon tutkimusyksikkö Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.6.2012 Savon koulutuskuntayhtymä 1 441 500 1 437 298 1 621 775 1 629 478
S10349 ESR PeLE - Henkilökohtaisten oppimisympäristöjen kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 558 270 554 168 627 270 622 661
S10350 ESR Huippuvalmennuksella kilpailukykyä (Huki) Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Skills Finland ry 1 034 612 904 301 1 200 150 1 080 934
S10351 ESR JEP Pedagoginen muutos - juonneopetuksen implementointi Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.9.2011 Oy Vaasan ammattikorkeakoulu - Vasa yrkeshögskola Ab 204 471 185 859 302 280 270 362
S10352 ESR Valmistumishautomo Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.5.2012 Keski-Pohjanmaan ammatikorkeakoulu, CENTRIA tutkimus ja kehitys 176 918 169 825 233 130 224 357
S10353 ESR Työtä ja yrittäjyyttä Taiteen ja kulttuurin Senioriakatemialla Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.5.2011 Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus, Aikuiskoulutusyksikkö 180 000 174 460 210 000 204 460
S10355 ESR The Wonder of Fur - koulutus ja kehittämishanke Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2008 30.4.2011 Keski-Pohjannmaan ammattikorkeakoulu / CENTRIA 267 044 248 993 362 000 326 146
S10356 ESR Avoimet verkostot oppimiseen -AVO Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.6.2012 Suomen eOppimiskeskus ry 2 322 064 2 065 882 2 670 402 2 444 073
S10357 ESR TYKO, Työelämälähtöisen koulutuksen kehittäminen graafisella alalla Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.9.2011 Länsirannikon Koulutus Oy/WinNova 234 539 229 221 302 321 297 003
S10358 ESR YTYÄ Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2011 Tampereen yliopisto, opettajankoulutus, luokanopettajakoulutus 585 795 568 365 753 515 734 781
S10359 ESR Ankkuri Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2012 Sastamalan koulutuskuntayhtymä 494 120 484 185 583 433 570 180
S10360 ESR Yritys-Suomi palvelujärjestelmän kehittämisohjelma Valtakunnallinen osio 3 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.6.2008 30.6.2015 Työ- ja elinkeinoministeriö 7 700 000 7 297 772 7 700 000 7 297 772
S10361 ESR Kasvava yritys -kehittämisohjelma Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2011 Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius 261 984 225 202 334 630 251 602
S10362 ESR ProArt hanke (Professional art promotion and development hanke) Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.8.2011 Etelä-Pohjanmaan liitto 189 737 176 636 254 043 242 066
S10363 ESR METSÄENERGIA - Metsäenergian ja -biomateriaalien kehittämis- ja tutkimuskeskus Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2010 Joensuun yliopisto 776 900 776 900 851 900 854 567
S10364 ESR Arbetsprocesser, distansarbete och kvalitet - utvecklande av den kommunala förvaltningen i Åboland Etelä-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2011 Väståbolands stad 371 626 313 396 495 500 417 901
S10365 ESR Ammattitaidolla maailman huipulle Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.5.2010 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä 118 338 109 332 195 191 181 463
S10366 ESR INFORTE Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2011 Jyväskylän yliopisto 700 000 684 462 865 677 847 615
S10367 ESR Mittalaitelaboratorion osaamisen kehittämisohjelma, KETO-ES Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.1.2008 30.4.2011 Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus, Mittalaitelaboratorio (Mila) 1 319 246 1 316 272 1 507 710 1 504 725
S10368 ESR JÄRKI -hanke Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.7.2012 Vaasan yliopiston Avoin yliopisto 254 812 234 494 334 896 314 826
S10370 ESR Työstä työhön -kehittämisohjelma Valtakunnallinen osio 2 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2011 Työ- ja elinkeinoministeriö, työllisyys- ja yrittäjyysosasto, työvoima- ja yrityspalvelut -ryhmä 620 000 513 200 620 000 513 200
S10371 ESR VALTAVA Sukupuolten tasa-arvon edistäminen ja valtavirtaistaminen - valtakunnallisen kehittämisohjelman koordinaatioprojekti Valtakunnallinen osio 2 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2014 Työ- ja elinkeinoministeriö / Henkilöstö- ja hallintoyksikkö 2 260 000 2 231 552 2 260 000 2 231 552
S10372 ESR Aloittavien yrittäjien ja pk-yritysten liiketoimintaosaamisen kehittämisohjelma (APAKE) Valtakunnallinen osio 1 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2014 Työ- ja elinkeinoministeriö 1 143 060 1 061 878 1 143 060 1 061 878
S10373 ESR PROTEK. Valtakunnallinen kehittämisohjelma: Osaamisella ja työelämän laadun kehittämiselläparempaan muutoksenhallintaan. Valtakunnallinen osio 1 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 14.8.2008 31.12.2013 Työ- ja elinkeinoministeriö 583 500 562 872 583 500 562 872
S10374 ESR Seudullisten yrityspalvelujen tuki Valtakunnallinen osio 1 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 13.10.2008 31.12.2014 Työ- ja elinkeinoministeriö, Työvoima- ja yrityspalvelut ryhmä 1 094 700 959 028 994 700 959 028
S10375 ESR SIFKO-center Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.5.2011 Yrkeshögskolan vid Åbo Akademi Ab 345 805 336 097 432 240 417 500
S10376 ESR Maahanmuuttajien ohjaus- ja työnhakupalvelut Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.10.2008 31.12.2011 Tampereen Aikuiskoulutussäätiö/Tampereen Aikuiskoulutuskeskus 463 490 454 347 563 490 545 583
S10273 ESR Kolumbus Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2013 Loimaan Seudun työkeskuksen tuki ry. 380 091 362 711 511 530 491 763
S10274 ESR VAATERI- nuorten työpaja Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.5.2013 Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä 517 163 505 767 689 550 652 872
S10275 ESR Aktiivisesti ikääntyen Pirkanmaalla Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.4.2012 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy 330 000 303 531 382 800 356 331
S10276 ESR Erityistä osaamista ja ohjausta Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.7.2011 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy, Tampereen ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu 284 716 268 504 329 516 312 201
S10277 ESR Ammatinopettaja työelämässä II Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2012 Sastamalan koulutuskuntayhtymä 187 200 184 216 222 800 219 246
S10278 ESR LOGNET - Osaavaa henkilöstöä pk-yritysten logistiikkatehtäviin Pohjois-Suomessa Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.10.2011 Oulun yliopisto/Taloustieteiden tiedekunta 237 958 234 110 237 958 234 110
S10279 ESR OSUMA - Ohjauksella osuvuutta aikuisopiskeluun Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2014 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 635 000 610 692 635 000 610 692
S10280 ESR CREADA, luovien alojen yrittäjyysvalmennus Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2010 Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus 607 180 566 766 702 220 661 806
S10281 ESR AVAIN työelämään (avoimille työmarkkinoille) - projekti Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.1.2011 Tyke Oy 304 101 287 063 343 952 317 552
S10282 ESR Siviilikriisinhallinnan asiantuntijuuden alueellinen kehittämishanke 2008-2012 Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2010 Pelastusopisto/Kriisinhallintakeskus 1 249 863 1 245 569 1 300 660 1 296 192
S10283 ESR NUTTU-hanke (Nuorisotyön ja nuorisotutkimuksen muuntokoulutus) Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.7.2011 Tampereen yliopisto 378 766 370 633 468 766 460 633
S10284 ESR Virtuaalimetsäkonttori Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.6.2010 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Koulutuskeskus Sedu Maaseutu, Tuomarniementie 53 234 51 416 94 500 63 182
S10285 ESR Maahanmuuttajien palveluohjauksen kumppanuusprojekti, työhallinnon osuus Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.5.2014 Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 510 788 1 491 031 1 510 788 1 491 031
S10286 ESR SMARC innovations (lyhenne SMARCi) Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 26.2.2008 31.3.2011 Itä-Suomen yliopisto 489 900 469 617 699 900 670 977
S10287 ESR OPTIMES Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2014 TAO, Turun Ammattiopistosäätiö 386 500 379 737 386 500 379 737
S10288 ESR Innovaatiotoiminnan aktivointi Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.6.2010 Jyväskylän yliopisto 120 000 116 791 157 895 154 686
S10289 ESR Muovitekniikan verkostoprofessuuri Mikkelin tutkimusyksikkö (Muovepro) Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2013 Helsingin yliopisto (Mikkelin yliopistokeskuksen koordinaatioyksikkö) 403 564 401 926 466 216 470 895
S10290 ESR Itä-Uudenmaan Opin Ovi / Läroporten i Östra Nyland Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2012 Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Liikelaitos Edupoli 525 110 499 837 623 600 629 481
S10291 ESR Hyvinvointivalmennus Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.7.2011 Sallan kunta 236 767 225 872 278 550 265 731
S10292 ESR YRTES 2008-2010 Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.10.2011 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, RAMK, Hyvinvointialat 240 000 226 194 300 000 287 010
S10293 ESR Tasa-arvoa palkkaukseen: Työn vaativuuden sekä pätevyyden ja suoriutumisen arvioinnin toimivuus Suomessa (TAPAS) Valtakunnallinen osio 1 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2011 Aalto-yliopiston Teknillinen korkeakoulu, BIT Tutkimuskeskus 714 098 714 098 881 798 845 552
S10294 ESR Aikuisohjauksen koordinaatioprojekti Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2014 Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy 1 555 646 1 555 646 1 555 646 1 555 646
S10295 ESR Opin Ovi Pirkanmaa Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.6.2012 Tampereen Aikuiskoulutussäätiö/ Tampereen Aikuiskoulutuskeskus 437 890 435 583 520 790 534 470
S10296 ESR Taitokatu Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.8.2011 Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä 667 704 641 949 767 704 740 046
S10297 ESR Yrittäjyyden valmennuskeskus Voimala Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 29.2.2012 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy, Tampereen ammattikorkeakoulu 675 292 657 669 1 039 850 990 517
S10298 ESR Urakka Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.6.2013 Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 426 120 419 331 507 041 537 967
S10299 ESR Osaamisella uusia yrityksiä ja tehoa yritystoimintaan Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 28.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 3 772 000 3 719 651 3 772 000 3 719 651
S10300 ESR DRAIVI Primus Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 6.5.2008 31.3.2012 Oulun kaupunki, Oulun elinkeinoliikelaitos (BusinessOulu) 580 176 580 176 785 801 784 571
S10301 ESR Työvarma - Työvoimansaatavuuden Varmistaminen Maaseutumaisella alueella Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 30.6.2012 Pudasjärven kaupunki, kehittämis- ja elinkeinopalvelut 300 202 300 201 472 817 401 728
S10302 ESR Sähköisen hoitotyön kirjaamisen ja asioinnin käyttöönotto ja kehittäminen kainuulaisissa kolmannen sektorin asumis- ja hoiva-alan toimintayksiköissä Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.5.2010 Kajaanin Arvola-koti ry 76 230 68 470 76 230 68 470
S10303 ESR Ennakoimalla eteenpäin Etelä-Savossa Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2010 Etelä-Savon elinkeino-, likkenne- ja ympäristökeskus 455 400 345 435 455 400 345 435
S10304 ESR Yritysten ympäristötietopalvelu osana YritysSuomi-palvelujärjestelmää Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2010 Etelä-Savon TE-keskus/Yritysosasto 328 100 258 257 328 100 258 257
S10305 ESR Sähäkkä-hanke, Testausprosessit nykyaikaisessa tuotekehitysprojektissa Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 30.9.2010 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 244 836 244 836 266 540 266 930
S10306 ESR Toimivat välityömarkkinat Etelä-Savoon. Välityömarkkinoiden tukirakenne-hanke. Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2010 Etelä-Savon TE-keskus, työvoimaosasto 621 095 536 228 621 095 536 228
S10307 ESR Työtä ja Elämää Etelä-Savossa TEESA Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2010 Etelä-Savon ELY-keskus 1 590 746 1 560 046 1 590 746 1 560 046
S10308 ESR Verkko Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 28.2.2011 Etelä-Savon ELY-keskus 1 705 768 1 450 979 2 205 768 1 717 570
S10309 ESR Työvalmennuksesta ja verkostosta voimaa vaikeasti työllistyvien työnhakijoitten työllistymiseen, SihtiPilotti Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.8.2009 Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö, Kuntoutuksen erityispalvelut, diakonian ja sosiaalityön yksikkö 96 496 64 474 112 144 70 781
S10310 ESR Osaamisesta kasvua 2 - Etelä-Pohjanmaa Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 30.6.2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Työllisyys,yrittäjyys ja osaaminen yksikkö 3 480 000 3 266 681 3 480 000 3 266 681
S10312 ESR Valmistamo - nuorten kulttuurin innovaatiot menestystekijänä Oulun seudulla Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 6.5.2008 31.12.2011 Oulun kaupungin nuorisoasiainkeskus 299 400 274 531 496 000 457 412
S10313 ESR HOPE Valtakunnallinen osio 1 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.1.2013 Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä, Kehittämis- ja aikuiskoulutusyksikkö 1 203 621 1 201 230 1 463 677 1 467 830
S10314 ESR Profiloidu osaajaksi Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2010 Honkalampi-säätiö 358 652 292 672 496 450 405 194
S10315 ESR Keski-Karjalan työvoimapörssi Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.6.2011 Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy 324 420 259 775 374 420 299 813
S10316 ESR Outokummun Sisältökaivos - Kansainvälinen peli- ja simulaatiostudio sekä yrityshautomotoiminta (kehittämisosio) Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2010 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 587 850 575 573 766 800 756 333
S10317 ESR Alkavien yrittäjien neuvonta Kanta-Hämeessä Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 28.2.2010 Hämeen työ- ja elinkeinokeskus 352 068 339 101 352 068 339 101
S10318 ESR ART360 Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 Satakunnan ammattikorkeakoulu 878 333 849 881 1 033 333 1 002 818
S10319 ESR Korkeakouluverkoston innovaatiopalveut (KIP) Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 28.2.2011 Savonia-ammattikorkeakoulutuksen kuntayhtymä 675 153 655 927 781 758 737 186
S10320 ESR Kansalaislähtöinen ja teknologiatuettu sosiaalisen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen osaaminen - KeSTO Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/RAMK 340 000 317 189 414 800 388 835
S10321 ESR Pirkanmaan ennakointipalvelu - alue-ennakoinnin kehittämishanke 2009-2013 Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.4.2014 Pirkanmaan ELY-keskus 1 490 900 1 384 263 1 490 900 1 384 263
S10322 ESR Kaakkois-Suomen aikuiskoulutuksen työssäoppimisen mallintaminen Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.8.2008 31.8.2011 Rastor Oy 231 811 230 971 239 311 239 140
S10323 ESR VASTAANOTTAVA POHJOIS-SAVO Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.11.2011 Kuopion kaupunki, koulutuspalvelukeskus 974 582 864 689 1 122 733 1 011 286
S10223 ESR Pohjois-Pohjanmaan ProtekTuki Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 31.10.2011 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 502 200 498 847 502 200 498 847
S10224 ESR From Gdansk to Turku: Rekrytointi- ja koulutusverkoston luominen Gdanskin ja Turun välille Etelä-Suomen suuralueosio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.9.2008 31.3.2010 Turun Aikuiskoulutussäätiö / Turun Aikuiskoulutuskeskus 61 920 55 212 85 972 78 489
S10225 ESR Kulttuuriteollisuuden koulutuskokonaisuus Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.3.2012 Lapin yliopisto 390 900 358 766 390 900 358 766
S10226 ESR Lysti - Luovaa toimintaa sosiaali- ja terveysalalle Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2011 Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy 190 734 190 734 246 166 246 166
S10227 ESR Voimavuodet - Hyvinvoivat työyhteisöt Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Mikkelin ammattikorkeakoulu Oy 253 419 225 783 330 278 299 363
S10228 ESR JOOP- Joustavat oppimisympäristöt projekti Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.5.2010 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Koulutuskeskus Sedu, Ähtäri Koulutie 164 900 155 980 194 000 185 379
S10229 ESR Perkuu Kainuun rakennetyöttömien kuntoutushanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.8.2008 28.2.2011 Kainuun Nuotta ry 358 130 330 848 409 300 377 539
S10230 ESR Voimaa vaihdolla Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2010 Amisäätiö, Amiedu 118 100 101 656 137 216 137 756
S10231 ESR AmmattiURA -hanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.8.2011 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 669 797 669 797 778 393 778 392
S10232 ESR AmmattiURA -hanke, muut seutukunnat Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.8.2008 31.8.2011 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 440 000 440 000 503 430 503 816
S10233 ESR UUDET OPPIMISYMPÄRISTÖT YRITYKSISSÄ 2 Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2010 Sastamalan koulutuskuntayhtymä 115 556 95 206 141 556 113 350
S10234 ESR Ajoneuvotietojärjestelmien osaamisen ja opetuksen integroinnin kehityshanke Kajaanin ammattikorkeakoulussa Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Kajaanin kaupunki / Kajaanin ammattikorkeakoulu 426 100 426 100 480 000 480 243
S10235 ESR Pirkanmaan aikuiskoulutusfoorumi Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.6.2012 Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä/ Oppisopimuskeskus 168 050 168 050 184 800 184 705
S10236 ESR KOTE-Koulutus ja työelämä kohtaavat Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 29.2.2012 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy 318 600 287 192 370 800 336 892
S10237 ESR LYHTY - Lähihoitajaksi yhteistyössä hoitoalan töihin yrittäjähenkisesti Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 30.6.2011 Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä 300 536 251 743 357 780 293 330
S10238 ESR Pyhä-Luosto matkailualueen laadun kehittäminen, vaihe 2. Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.5.2011 Kemijärven kaupunki 171 000 136 430 177 000 155 318
S10239 ESR Kaivannaisteollisuuden osaamispalvelut -kehittämishanke Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2010 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 581 000 581 000 690 100 724 824
S10240 ESR Hyvinvointialan yritystoiminnan kehittämisohjelma Satakunnassa Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2011 Prizztech Oy 725 896 690 357 851 096 817 162
S10241 ESR Väylä-hanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2010 Sauva-säätiö 1 199 400 1 112 014 1 304 400 1 209 364
S10242 ESR Sopimushankkija II-projekti Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.9.2008 31.12.2013 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Sedu Aikuiskoulutus, liikelaitos 730 016 701 039 817 716 790 795
S10243 ESR PALO Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2008 31.12.2013 Turun kaupunki 923 028 841 494 1 230 705 1 122 003
S10244 ESR ICF-viitekehyksessä tapahtuva toimintakyvyn arviointi työpajoilla Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.8.2010 Kumppaniksi ry 122 903 122 903 155 400 155 400
S10245 ESR Lapin Letka Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.3.2014 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 2 394 000 2 354 702 2 681 000 2 638 779
S10246 ESR Välityömarkkinoiden kehittäminen Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 31.12.2011 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 690 000 678 653 735 420 678 653
S10247 ESR Tietotekniikkaa liiketoiminnan tukena Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.6.2011 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy 605 446 508 014 640 446 539 201
S10248 ESR SYKKÄYS Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Raahen koulutuskuntayhtymä 202 720 187 152 273 400 252 005
S10249 ESR Ylläksen turvallisuus- ja ympäristöpainotteinen laadunkehittämiskokonaisuus 2008-2011 Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2008 28.2.2011 Lapin yliopisto, koulutus- ja kehittämispalvelut 288 750 276 785 324 000 322 947
S10250 ESR Seutukunnallinen Työpaja Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.9.2008 31.7.2011 Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä 239 326 239 232 355 292 342 247
S10251 ESR Lapin Yrityskunto - uusia työhyvinvoinnin malleja Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.8.2011 Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta 470 128 444 260 470 128 444 260
S10252 ESR InFotonics Center Joensuu - palvelutoiminnan kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2009 Joensuun yliopisto 400 000 374 339 439 000 425 343
S10253 ESR Työpaikkaohjaajan valmentaja Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2011 Vaasan kaupunki / Vaasan aikuiskoulutus 746 656 739 654 865 906 923 480
S10254 ESR Laadukas tuote - laadukas tuotantoketju Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2010 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 361 300 342 681 406 000 387 662
S10255 ESR PohBio-hanke Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.6.2011 Pudasjärven kaupunki 210 854 185 002 235 169 212 854
S10256 ESR Intl Practicum - kansainvälinen työharjoittelu yritysten kansainvälistymisen työkalu Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 30.9.2011 Itä-Suomen yliopisto, kauppatieteiden laitos 592 469 423 564 741 807 569 724
S10257 ESR KYY - Kohti Yrittäjyys Yhteiskuntaa: Ideasta liiketoiminnaksi - aloittavan yritystoiminnan tukeminen Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2010 Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Mikkeli 426 000 396 963 494 400 460 911
S10258 ESR Tulevaisuuden osaaminen Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2011 Ylivieskan seutukuntayhdistys ry 745 150 739 265 853 150 832 606
S10259 ESR Lääkäreiden työperäisen maahanmuuton edistäminen Itä-Suomen suuralueosio 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.5.2011 Itä-Suomen yliopisto 500 000 462 528 765 561 744 609
S10260 ESR OptiMera2 Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Optima samkommun 318 600 272 941 369 000 333 871
S10261 ESR Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa - hanke Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2010 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä 335 921 318 998 390 606 376 571
S10262 ESR Tasa-arvo Kainuun hyvinvoinnin, työllisyyden ja kilpailukyvyn edistäjänä Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.10.2010 Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus, AIkuiskoulutusyksikkö 243 466 234 210 257 002 246 948
S10263 ESR KOKEVA Osaaja Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä 587 732 582 332 699 208 693 808
S10264 ESR Vireä kolmas sektori Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.10.2012 Haukiputaan kunta/ Perusturvapalvelut 410 493 410 492 486 240 480 860
S10265 ESR Liikuntateknologian maisteri- ja tohtorikoulutus (Vuotech) Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.12.2007 4.12.2010 Jyväskylän yliopisto 719 670 719 670 805 000 805 000
S10266 ESR TOIMINTAEDELLYTYSTEN LUOMINEN BIOENERGIAN TUOTANNON JA KÄYTÖN VAIKUTUSTEN TUTKIMUSKESKUKSELLE Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2010 Kuopion yliopisto 502 028 475 578 562 320 531 480
S10267 ESR Nuoren yrityksen tuki - NYT täydennettynä Seniroiyrittäjyyden tuella SYT (lyhenne: NYT SYTY) Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.6.2014 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus 1 482 404 1 476 153 1 482 404 1 478 706
S10268 ESR Biokeskus Kuopion innovaatiotoiminnan ja verkostoitumisen kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 28.2.2010 Itä-Suomen yliopisto 645 472 640 688 737 464 732 042
S10269 ESR Aikuiskoulutuksen kompetenssin toteuttamisohjelma II Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 30.6.2011 Itä-Suomen yliopisto 1 010 000 1 010 000 1 100 000 1 100 317
S10270 ESR Bioalan tutkimustoiminnan kehittämisohjelma BIOKEHO SOTKAMO ESR Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.12.2011 Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus, Biotekniikan laboratorio 1 035 634 914 652 1 178 876 1 079 952
S10271 ESR RÄTY- räätälöityä työvoimaa yrityksiin Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.8.2011 Oulun kaupunki / Oulun elinkeinoliikelaitos 344 227 344 226 567 963 405 149
S10272 ESR Englanninkielisen liikunnanohjaajakoulutuksen suunnittelu ja integroiminen Kainuuseen Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.8.2009 Kajaanin kaupunki / Kajaanin ammattikorkeakoulu 95 962 59 021 106 625 65 579
S10377 ESR Liikunnan kehittämishanke eli LIKE-hanke Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.8.2008 31.12.2011 Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu PLU ry 681 657 659 266 921 980 906 068
S10378 ESR Yhteinen Reitti Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2010 Laukaan kunta / Vapaa-aikatoimi 294 926 289 581 355 293 347 993
S10379 ESR Restonomi kehittäjänä - uusi toimintamalli yritysyhteistyöhön Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2011 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Rovaniemen ammattikorkeakoulu 269 712 258 064 317 212 302 886
S10380 ESR NY Yrittäjyyskasvatuksen polku Valtakunnallinen osio 1 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.4.2012 Nuori yrittäjyys ry 204 961 204 615 266 361 266 099
S10381 ESR Avoin kansallinen ideapankki - Open Innovation Banking System (OIBS) Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2011 Laurea-ammattikorkeakoulu Oy 816 062 770 838 1 060 000 962 345
S10382 ESR Nature Craft Finland Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 28.2.2011 Measurepolis Development Oy 320 939 316 086 374 716 369 395
S10383 ESR ICT C(enter) Finland Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.3.2012 TTY-säätiö 417 600 408 885 558 010 553 378
S10384 ESR OIVALLUS - OPPIVIEN VERKOSTOJEN OSAAMISTARPEET TULEVAISUUDEN SUOMESSA Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.8.2011 Elinkeinoelämän keskusliitto EK 417 240 417 240 417 240 417 240
S10385 ESR Musiikkialan toimintaympäristöt ja osaamistarve - Toive Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.6.2011 Sibelius-Akatemia 401 914 371 631 467 939 432 657
S10386 ESR Suunnitelma Yleisten kielitutkintojen suomen kielen keskitason testien digitalisoinnin toteuttamiseksi Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 28.2.2009 Soveltavan kielentutkimuksen keskus 128 584 95 269 128 584 95 269
S10387 ESR STUDIO Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2013 Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä 1 486 865 1 486 865 1 641 865 1 644 813
S10388 ESR Yhdessä oppien ja asuen Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.8.2010 Korpisaaren säätiö, Etelä-Pohjanmaan Opisto 86 769 86 769 118 552 110 356
S10389 ESR Valmiutta valmentajille, opastusta ohjaajille. Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2010 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia 194 256 172 009 240 336 196 896
S10390 ESR Urabaarista eteenpäin Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2008 31.3.2011 Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 489 888 453 541 583 200 533 479
S10391 ESR Mittaava käynnissäpito 2 Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.6.2011 Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulu, CENTRIA tutkimus ja kehitys 236 832 229 522 299 058 287 072
S10392 ESR Mobiiliteknologia tuutoroinnin tukena Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.6.2011 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 384 472 378 870 424 843 418 148
S10393 ESR AKTIIVI - Avoimissa oppimisympäristöissä aktiiviseksi kansalaiseksi -koordinointihanke Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.5.2012 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia / Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu 677 926 653 950 748 066 721 658
S10394 ESR Osake - Opetushenkilöstön ja työelämän viestintäosaamisen kehittäminen monimuotoisissa ympäristöissä Etelä-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.9.2011 Turun ammattikorkeakoulu 346 568 342 297 417 681 414 329
S10395 ESR Monikulttuurisuuden ja monimuotoisuuden johtaminen ja kohtaaminen - Meet Me! Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.8.2010 OSEKK, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Täydennyskoulutus 123 321 100 172 213 700 161 893
S10396 ESR Korkea-asteen aikuiskoulutuksen resurssiverkoston kehittäminen - Ressu Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2010 Tampereen yliopisto, Täydennyskoulutuskeskus, Seinäjoen palveluyksikkö 139 658 139 658 180 239 180 239
S10397 ESR ROUTE 66 Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.5.2010 Alavuden kaupunki/ Paja 66 50 080 46 385 66 700 62 986
S10398 ESR Maahanmuuttajien ohjauskeskus Etelä-Pohjanmaalla Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 29.2.2012 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 229 319 219 437 273 040 258 596
S10399 ESR Sonectus - Ikääntyvien palvelujen kehittäminen Oulun Eteläisen alueella Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.7.2011 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä / OAMK terveysalan Oulaisten yksikkö 398 674 363 737 542 640 496 635
S10400 ESR Pk-yritysten osaamisen kehittämispalvelut Kainuussa Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.9.2014 Kainuun ELY-keskus 3 463 806 3 321 403 3 463 806 3 327 763
S10401 ESR Innola - Inhimillinen kokeellinen yrittäjyysvalmiuksien tuotekehityslaboratorio Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.3.2011 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus 426 352 425 914 526 506 494 030
S10402 ESR Sosiaalityön informaatioteknologinen maisterikoulutus Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.8.2008 29.2.2012 Lapin yliopisto/sosiaalityön oppiaine 500 000 492 381 559 570 551 403
S10403 ESR "Vaaksa" - Mikkelin seudun välityömarkkinoiden kehittämishanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.12.2014 Mikkelin kaupunki 2 318 503 2 273 736 2 557 539 2 513 147
S10404 ESR Etelä-Savon Kasvuyritysvalmennusohjelma Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2010 Miktech Oy 173 209 161 215 178 609 161 215
S10405 ESR Tietoyhteiskunnan tilat ja sisällöt Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 29.2.2012 Tampereen yliopisto 2 096 644 2 005 017 2 756 653 2 376 978
S10406 ESR Kyläluuta Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä / Oulun seudun ammattiopisto 196 457 196 457 224 522 224 522
S10407 ESR Innowell Network 2008-2011 Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2011 Turun ammattikorkeakoulu (Turun AMK), Tietoliikenne ja sähköinen kauppa 309 615 295 033 492 271 398 495
S10408 ESR Rovapolut - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.10.2012 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/Lapin ammattiopisto 743 100 734 980 878 550 838 489
S10409 ESR VIRSU - Pohjois-Pohjanmaan digitaalinen kulttuuriperintö Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 30.11.2011 Haapajärven kaupunki 499 800 499 799 571 100 571 100
S10410 ESR Saamenkielen ja -kulttuurin virtuaalinen kehittämis- ja oppimisympäristö - VUOSTTAS LÁVKI, esiselvityshanke Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.9.2009 Saamelaisalueen koulutuskeskus 107 450 106 033 107 450 106 033
S10411 ESR Tiedolla ja taidolla tavoitteisiin Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.8.2011 Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti 600 000 596 981 670 742 670 873
S10412 ESR Kulttuuriyrittäjyyden kansainvälinen maisteriohjelma Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 30.6.2011 Lapin yliopisto 694 460 694 460 794 614 800 290
S10413 ESR Koulutus ja Konsultointi Keski-Pohjanmaa Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 31.12.2014 Pohjanmman ELY-keskus 1 161 250 1 159 795 1 161 250 1 159 795
S10414 ESR TOPIAS - Työssäoppimisen kehittämishanke Pirkanmaan toisen asteen koulutuksen järjestäjille Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 28.2.2012 Tampereen kaupunki / Tampereen ammattiopisto 1 290 426 1 165 488 1 543 927 1 394 793
S10415 ESR Mäntän työpaja Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2011 Sastamalan koulutuskuntayhtymä 638 761 606 944 760 540 724 979
S10416 ESR Keski-Suomen Opin ovi Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2012 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 569 660 564 781 686 337 680 338
S10417 ESR Metsä Online Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy, Tampereen ammattikorkeakoulu (TAMK) 410 346 407 615 476 000 473 044
S10418 ESR Varsinais-Suomen OpinOvi Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.5.2012 Turun Aikuiskoulutussäätiö/ Turun Aikuiskoulutuskeskus 880 535 857 869 1 053 834 1 028 583
S10419 ESR Sipa - yrittäjien sijaispalvelu Keski-Suomi Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.6.2008 30.11.2011 Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry 369 890 365 756 369 890 365 756
S10420 ESR KEMMA - Kemian maisteriopinnot Kokkolassa Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2012 Jyväskylän yliopisto, Kokkolan yliopistokeskus Chydenius 329 283 317 083 398 199 344 659
S10421 ESR Välittäjä-hanke Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.6.2008 31.5.2011 Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry 812 400 782 274 954 000 921 321
S10422 ESR Duunari-hanke Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.6.2008 31.12.2010 Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry 282 996 262 291 339 754 314 918
S10423 ESR Liikuntaosaamisen kehittäminen Kuusamossa Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.4.2008 24.10.2011 Kajaanin kaupunki / Kajaanin ammattikorkeakoulu 254 416 251 447 382 836 289 020
S10424 ESR Suomeen muuttaneiden alkuvaiheen ohjaus ja osaamisen kehittäminen -tukirakenne (ALPO) Valtakunnallinen osio 2 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 26.5.2008 31.12.2014 Työ- ja elinkeinoministeriö 1 638 000 1 630 116 1 638 000 1 630 116
S10425 ESR Pohjoisen pojat koulussa Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.11.2011 Lapin yliopisto 356 895 352 473 396 549 396 965
S10426 ESR Vihreä väylä - Työelämälähtöinen opintopolkumalli Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.3.2012 Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti, Seinäjoen yksikkö 217 407 210 621 289 876 283 046
S10427 ESR LAATU RATKAISEE- innovaatioverkosto kotityöpalvelualan kehittäjänä Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2010 Työtehoseura ry (TTS) 160 000 160 000 188 200 181 716
S10428 ESR Kansanmusiikkikentän verkostoitumishanke - KAMU-verkosto Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.2.2008 14.2.2010 Kansanmusiikkisäätiö 72 564 15 465 80 303 23 204
S10429 ESR Yritys-Suomi -palvelujen kehittämisen hanke Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 29.2.2012 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 178 000 164 678 189 600 182 588
S10430 ESR Logistia Instituutti-oppimisympäristön toimintamallin käynnistäminen ja vakiinnuttaminen Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.4.2012 Suupohjan elinkeinotoimen kuntayhtymä 260 500 249 896 347 000 334 909
S10431 ESR Lapin Opin ovi Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 378 131 349 632 455 579 424 437
S10432 ESR Maahanmuutto-ohjelmien tukirakenne MATTO Valtakunnallinen osio 4 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 26.5.2008 31.12.2014 Työ- ja elinkeinoministeriö, työllisyys- ja yrittäjyysosasto 1 553 327 1 417 831 1 553 327 1 417 831
S10433 ESR LUOVA - matka ammattiin Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 30.6.2011 Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä/Rannikkopajat 765 000 756 991 908 357 902 912
S10434 ESR Yrityskohtaiset asiantuntijaneuvontapalvelut Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2013 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 427 000 424 382 427 000 424 691
S10435 ESR Koulutuksesta työelämään - yhtäläiset mahdollisuudet maahanmuuttajille Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2010 Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia 633 380 628 225 685 288 680 245
S10436 ESR Yrittämällä eteenpäin Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.7.2012 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Koulutuskeskus Sedu 373 590 361 410 510 340 541 367
S10437 ESR Ohjauksen ja työelämätaitojen kehittäminen korkea-asteella Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 31.12.2011 Jyväskylän yliopisto, Opettajankoulutuslaitos 2 537 586 2 529 465 2 746 130 2 762 866
S10438 ESR KOSKE/Kuitu-energia-elinkaari kärkihanke 2008-2010 Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2010 Lappeenrannan Teknillinen Yliopisto/ FiberLaboratory, Savonlinna 899 973 899 973 1 156 743 1 230 013
S10439 ESR Rytminno Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 31.3.2012 Sibelius-Akatemia 206 625 193 686 267 235 253 466
S10440 ESR Tutkinto valmiiksi ja töihin - koordinoiva projekti Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.7.2013 Jyväskylän yliopisto, Opettajankoulutuslaitos 806 017 801 848 805 644 801 848
S10441 ESR Monimuotoiset opinpolut Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.7.2012 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Koulutuskeskus Sedu 366 786 345 401 436 650 410 850
S10442 ESR Välityömarkkinat I Valtakunnallinen osio 2 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.3.2012 Työ- ja elinkeinoministeriö 1 629 891 1 494 609 1 629 891 1 494 609
S10443 ESR OMA OVI Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Tampereen Aikuiskoulutussäätiö / Tampereen Aikuiskoulutuskeskus 299 800 285 563 299 800 285 563
S10444 ESR Konetekniikan rakennesuunnittelun ja rakentamistekniikan DI koulutus. KONRAKSU II Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 30.9.2011 Oulun yliopisto,konetekniikan osasto 285 320 226 990 353 992 257 204
S10445 ESR Lokkaali - Pohjois-Pohjanmaan paikallislehtien tulevaisuus Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.3.2011 OSEKK, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Kulttuurialan yksikkö 182 366 175 277 240 457 233 409
S10446 ESR Pientyöpaikoilla uudistuminen Valtakunnallinen osio 1 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.5.2012 Kuntoutussäätiö 1 701 142 1 693 254 1 710 142 1 701 320
S10447 ESR Veeran Verstas - nuoren harjoitteluyritys luovaan yhteisöyrittäjyyteen Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 29.2.2012 Kansan Sivistystyön Liitto KSL ry 290 000 248 971 352 462 283 007
S10448 ESR Ketään ei jätetä - Nuorten Yrittäjyys Talot ja verkostot nuorten aktivoijina -verkostohanke Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 30.9.2011 Nuorten Keski-Suomi ry 283 440 283 425 334 040 334 644
S10449 ESR LAPE (Laatua perinnerakentamiseen ja ympäristönhoitoon) -projekti Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 28.2.2015 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2 442 062 2 400 032 2 843 561 2 804 039
S10450 ESR PAJAVERKKO - Nuorten työpajatoiminnan kehittäminen Uudellamaalla. Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, pk-yksikkö 510 000 437 825 600 210 542 968
S10451 ESR Osaamisesta kasvua 1 - Etelä-Pohjanmaa Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 30.4.2014 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Työllisyys, yrittäjyys ja osaaminen yksikkö 1 686 000 1 605 336 1 686 000 1 626 984
S10452 ESR TUKI - Tutkimuksesta kilpailukykyä Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.3.2011 Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti, Mikkeli 380 000 380 000 431 000 431 972
S10453 ESR IKT-utbildning för förbättrad konkurrensförmåga [ICT CompEdge] Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 Institute for Advanced Management Systems Research [IAMSR]/Åbo Akademi 246 835 207 465 295 780 264 039
S10454 ESR Koillis-Suomen eMBA -liikkeenjohdon kehittämisohjelma Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.10.2011 Koillis-Suomen Aikuiskoulutus Oy 381 000 381 000 424 000 416 421
S10455 ESR Opet oppii! Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.7.2011 Porvoon kaupunki/kansalaisopisto 28 525 22 690 46 610 39 192
S10456 ESR MONIVERKKO - maahanmuuttajien työelämävalmiuksien ja työnantajien rekrytoinnin kehittäminen verkostoissa Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2010 Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, pk-yksikkö 332 787 320 910 469 123 364 467
S10457 ESR KEVÄT - Välityömarkkinoiden kehittäminen Keski-Suomessa Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.5.2011 Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy 455 706 424 668 475 000 441 879
S10458 ESR SYLI -projekti Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 30.4.2012 Raahen aikuiskoulutuskeskus Oy 346 475 325 263 395 971 372 000
S10459 ESR Oppien osalliseksi Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 29.2.2012 Opetusalan koulutuskeskus Educode Oy 362 600 351 442 429 600 419 465
S10460 ESR Kohtauspaikka Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2010 Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Oy 120 480 98 620 147 600 121 016
S10461 ESR Woodpolis-osaamisverkosto Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.12.2010 Kuhmon kaupunki, Woodpolis 435 181 416 828 497 350 476 375
S10462 ESR Keski-Suomen Innovaatiomarkkinapaikka Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.10.2011 Jyväskylän yliopisto / Agora Center 258 997 256 290 316 923 314 706
S10463 ESR Tuotantotalouden ja muotoilun täydennyskoulutusohjelma ( DIME ) Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2010 Lappeenrannan teknillinen yliopisto / Koulutus- ja kehittämiskeskus 301 541 277 541 402 381 378 381
S10464 ESR Rakennusalan multimedia-koulutusmateriaalin suunnittelu ja tuottaminen opetus- ja työmaakäyttöön Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 1.10.2010 Talonrakennusteollisuus ry 200 000 199 729 200 000 199 729
S10465 ESR Auraamo-muotoilun toimintakeskus Etelä-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2012 Turun ammattikorkeakoulu, muotoilun koulutusohjelma 436 950 430 268 533 950 527 613
S10466 ESR Oulun InnoMajakka Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.3.2012 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, rehtorin toimisto 899 999 888 460 1 022 726 1 009 667
S10467 ESR Arbetslivskompetens Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.3.2011 Svenska Österbottens förbund för utbildning o kultur/Yrkesakademin i Österbotten (YA!) 240 000 239 658 288 000 288 346
S10468 ESR StudieFlex - handledning för ungdomar i Åboland Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.9.2011 Axxell utbildning Ab 144 570 123 520 173 484 148 259
S10469 ESR Tietomalli rakentamisessa ja talotekniikassa, (TIRTA) Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2010 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 610 000 609 451 672 119 661 484
S10470 ESR VERKKO, nuorten työpajojen laajeneva yhteistyöverkosto Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2012 Oulaisten kaupunki 202 160 201 799 242 160 243 657
S10471 ESR Elintarvikebiotekniikan maisterikoulutus ESR Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.3.2013 Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus, Biotekniikan laboratorio 613 460 609 832 701 000 697 472
S10472 ESR Woodpoliksen Venäjä-verkosto Itä-Suomen suuralueosio 4 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.8.2010 Kuhmon kaupunki 87 291 82 636 102 695 97 219
S10473 ESR Tietotaitotalkoot Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 30.6.2012 Tietotekniikan liitto ry 671 362 668 782 756 760 675 754
S10474 ESR ULA - Ungdom/Lärande/Arbete Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2013 Resurscentret Föregångarna / Svenska Studiecentralen / Svenska Folkskolans Vänner 336 840 333 063 348 840 345 106
S10475 ESR VisioLab 08-11 Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.3.2011 Ab Yrkeshögskolan vid Åbo Akademi 227 287 222 296 280 150 255 158
S10476 ESR Monet polut ammattiin Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.5.2011 Bovallius-ammattiopisto Laukaa 317 500 304 192 328 645 311 043
S10527 ESR ESR Täytäntöönpano, hallinnointi (tekninen tuki / muu Suomi) Valtakunnallinen osio 5 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.8.2015 Sosiaali- ja terveysministeriö 575 621 575 618 575 621 575 618
S10528 ESR ESR Tiedotus ja viestintä (tekninen tuki / muu Suomi) Valtakunnallinen osio 5 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.8.2015 Sosiaali- ja terveysministeriö 68 379 68 361 68 379 68 361
S10529 ESR Tekninen tuki: toimeenpano ja hallinnointi Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.12.2015 Keski-Suomen ELY-keskus 1 751 384 1 751 385 1 751 385 1 751 385
S10530 ESR Tekninen tuki: tiedotus ja viestintä Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 30.6.2015 Keski-Suomen ELY-keskus 218 714 218 715 218 715 218 715
S10531 ESR ESR-koordinaatio P-K, tekninen tuki Itä-Suomen suuralueosio 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2007 31.12.2015 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 911 600 1 904 562 1 911 600 1 904 562
S10532 ESR Keuruun seudun aikuiset työelämään - Koulutuksella on katetta KATE -hanke (pilotti) Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.5.2012 Kehittämisyhtiö Keulink Oy 256 150 240 658 313 350 297 775
S10533 ESR LIFE@WORK Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2010 Ab Yrkeshögskolan vid Åbo Akademi / Yrkeshögskolan Novia / Forsknings- och utvecklingsinst Aronia 153 362 149 347 199 319 195 260
S10534 ESR Länsi, sivo, palkat Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2011 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 745 000 745 000 745 000 745 000
S10535 ESR Länsi, sto, palkat Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 30.11.2010 Länsi-Suomen lääninhallitus 76 000 76 000 76 000 76 000
S10536 ESR Taitajien tierna -jatkoprojekti Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.5.2012 ProAgria Oulu ry / Oulun Maa- ja kotitalousnaiset 371 420 371 420 421 420 420 641
S10537 ESR Monikulttuurinen työyhteisö Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.6.2011 Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Edupoli 214 819 214 592 262 721 258 331
S10538 ESR Future School Research Programme - First Wave 2008-2011 Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Oulun yliopisto, Kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 300 070 298 598 390 938 341 256
S10539 ESR Tekninen tuki, tiedotus/Uudenmaan ELY-keskus Valtakunnallinen osio 5 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2013 Uudenmaan ELY-keskus 185 000 184 972 185 000 184 972
S10540 ESR ESR-ohjelman Itä-Suomen osion arviointi Itä-Suomen suuralueosio 5 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2015 Työ- ja elinkeinoministeriö, Alueosasto 150 500 147 074 150 500 147 074
S10541 ESR Vihreä sohva Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2012 Päijät-Hämeen koulutuskonserni/Tuoterengas/Patina 654 018 647 872 860 550 853 695
S10542 ESR Manner-Suomen ESR-ohjelman arviointi (pl. Itä-Suomi) Valtakunnallinen osio 5 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2008 30.10.2015 Työ- ja elinkeinoministeriö, Alueosasto 393 000 393 000 393 000 393 000
S10543 ESR Tekninen tuki, Informaatio Valtakunnallinen osio 5 Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2007 30.11.2015 Pohjanmaan liitto 18 000 17 907 18 000 17 907
S10544 ESR ESR tiedotus ja viestintä P-K Itä-Suomen suuralueosio 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.12.2008 31.12.2014 Etelä-Savon ELY-keskus 50 000 49 820 50 000 49 820
S10545 ESR Yrityspalvelujen kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla (YPAKE) Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.12.2010 Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus 307 500 264 211 307 500 264 211
S10546 ESR NUOTTA 2011 TYÖHALLINNON OSIO, RINNAKKAISPROJEKTI Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.6.2013 Pohjois-Pirkanmaan TE-toimisto 2 163 855 2 154 363 2 731 103 2 663 694
S10547 ESR Game Bridge Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.9.2011 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 418 904 418 795 527 160 511 468
S10548 ESR Yritysten liiketoimintaosaamisen ja seudullisten yrityspalveluverkostojen kehittäminen Lapissa 2008-2013 Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.4.2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 8 817 817 8 500 703 9 071 695 8 718 160
S10549 ESR SISARMEET -hanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.12.2010 Etelä-Savon ELY-keskus 1 015 380 895 673 1 015 380 940 308
S10550 ESR ESR-ohjelman Itä-Suomen osion tiedotus Itä-Suomen suuralueosio 5 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.8.2015 Työ- ja elinkeinoministeriö, ALUE/RARA 147 998 147 998 147 998 147 998
S10551 ESR Draivi Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.3.2011 Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy 243 631 243 631 300 841 313 733
S10552 ESR FEENIX koulutus Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.10.2010 Pohjanmaan TE-keskus 250 000 239 552 250 000 239 552
S10553 ESR Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti / TE-HALLINNON OSUUS Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2013 Etelä-Pirkanmaan TE-toimisto 1 904 120 1 780 281 2 574 122 2 432 103
S10554 ESR Manner-Suomen ESR-ohjelman tiedotus (pl. Itä-Suomi) Valtakunnallinen osio 5 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.8.2015 Työ- ja elinkeiniministeriö, ALUE/RARA 471 729 471 729 475 102 471 729
S10555 ESR Profiloidu osaajaksi / Työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2010 Pohjois-Karjalan TE-keskus 981 750 920 673 1 047 130 960 741
S10556 ESR Hakijasta tekijäksi / Työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.3.2011 Pohjois-Karjalan TE-keskus 803 270 789 660 900 270 797 610
S10557 ESR Keski-Karjalan työvoimapörssi / Työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.3.2011 Pohjois-Karjalan TE-keskus 494 510 492 254 494 510 541 370
S10558 ESR Työtieprojekti -tie työhön Pielisen Karjalassa / Työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.3.2011 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 994 030 987 004 994 030 997 567
S10559 ESR Voimavuodet - Takaisin työelämään Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.3.2011 Mikkelin ammattikorkeakoulu Oy 166 782 153 618 184 782 170 048
S10560 ESR Myötätuulessa Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2012 Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus 1 113 668 1 113 121 1 433 957 1 433 424
S10561 ESR UUSI VÄYLÄ AMMATTIIN Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 Tornion Työvoimalasäätiö 203 813 203 719 239 780 239 669
S10562 ESR Miehet ja syrjäytyminen Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.3.2012 Viola - väkivallasta vapaaksi ry 210 154 157 852 234 034 160 852
S10563 ESR Tekninen tuki ESR Itä-Suomi, Tiedotus Itä-Suomen suuralueosio 5 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2010 Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 4 000 4 000 4 000 4 000
S10564 ESR Step Up Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2014 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä / Keski-Pohjanmaan aikuisopisto 663 500 643 876 940 500 924 163
S10565 ESR Ympäristöriskinarvioinnin koulutuksen huippuyksikön kehittäminen Itä-Suomeen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.10.2011 Itä-Suomen yliopisto 876 600 770 212 977 100 886 329
S10566 ESR Osaajia teollisuudelle ohjauksen kehittäminen Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.5.2012 Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy 355 190 355 190 427 481 427 481
S10567 ESR Step Up - Toimenpiteet Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2014 Pohjanmaan ELY- keskus 1 619 300 1 619 161 1 905 111 1 893 799
S10568 ESR ESR tiedotus ja viestintä 2007 - 2013 Valtakunnallinen osio 5 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2014 Opetushallitus 201 218 153 553 201 218 153 553
S10569 ESR ESR toimeenpano/hallinnointi 2007 - 2013 Valtakunnallinen osio 5 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.8.2015 Opetushallitus 1 963 515 1 738 810 1 963 515 1 738 810
S10570 ESR Tekninen tuki ESR, OKM Valtakunnallinen osio 5 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.8.2012 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 8 000 8 000 8 000 8 000
S10571 ESR ESR-koordinaatio Kainuussa, toimeenpano ja hallinnointi Itä-Suomen suuralueosio 5 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 314 800 1 286 699 1 314 800 1 286 699
S10572 ESR Tekninen tuki ESR, Hallinnointi OKM Valtakunnallinen osio 5 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liiikenne- ja ympäristökeskus 1 849 900 1 761 254 1 849 900 1 761 254
S10573 ESR TYÖTÄ, TIETOA JA TYÖVOIMAA Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.4.2011 Helsingin kaupungin sosiaalivirasto / Itäinen sosiaaliasema 952 595 934 552 1 120 700 1 099 473
S10574 ESR Tekninen tuki 2007-2013, Kaakkois-Suomi Valtakunnallinen osio 5 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Hämeen ELY-keskus 1 227 000 1 223 005 1 227 000 1 223 005
S10575 ESR Lapin seudulliset yrityspalvelut; hallinnointi ja koordinointi Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.4.2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 923 105 887 913 923 105 887 913
S10576 ESR KOLMAS LÄHDE Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.2.2008 31.12.2010 Teatterikorkeakoulu, koulutus- ja kehittämispalvelut 919 600 895 365 1 216 800 895 365
S10477 ESR Pohjois-Savon YTY / Työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.1.2012 Pohjois-Savon ELY-keskus 1 640 000 1 590 810 3 062 547 2 974 742
S10478 ESR Vire / Työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 28.2.2013 Pohjois-Savon ELY-keskus 1 119 197 901 182 1 334 338 1 091 450
S10479 ESR AIKIS - Maahanmuuttajien kielikoulutuksen kehittämishankkeiden koordinointi Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 30.6.2013 Opetushallitus 1 751 500 1 691 103 1 751 500 1 691 103
S10480 ESR Välke - Välityömarkkinoiden kehittämishanke 2008-2010 / Työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.7.2011 Pohjois-Savon ELY-keskus 918 000 805 012 1 135 000 1 070 843
S10481 ESR Etappi -Iisalmen seudun välityömarkkinahanke / Työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.1.2013 Pohjois-Savon ELY-keskus 1 289 796 1 233 774 1 389 446 1 393 788
S10482 ESR Valtakunnallinen ammatillisten osaamistarpeiden ennakointi/VOSE Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.5.2012 Opetushallitus 1 032 000 969 216 1 133 649 970 865
S10483 ESR Pienyritysten koulutustuki - Protek; työvoimapoliittisen koulutuksen hankinta hakemukseen 701299 Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 30.6.2011 Pohjois-Karjalan TE-keskus 1 015 000 858 288 1 015 000 858 288
S10484 ESR Orkesterointi-Inno Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2011 Aalto-korkeakoulusäätiö (Aalto-yliopisto Teknillinen korkeakoulu TKK Dipoli) 470 279 467 825 572 859 533 479
S10485 ESR Aikuiskoulutuksen eurooppalaiset parhaat käytännöt Itä-Suomen suuralueosio 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.4.2010 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy 89 670 89 520 102 470 108 196
S10486 ESR Merit - Osaamispääoman kasvu yrityksissä Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 30.6.2010 Vaasan yliopisto, Levón-instituutti 86 959 63 869 111 644 85 663
S10487 ESR Titaani Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.10.2010 Pohjanmaan ELY-keskus 218 000 212 525 218 000 212 525
S10488 ESR ESR Täytäntöönpano, hallinnointi (tekninen tuki / Itä-Suomi) Itä-Suomen suuralueosio 5 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2014 Sosiaali- ja terveysministeriö 136 000 135 996 136 000 135 996
S10489 ESR Vaikeiden oppimisvaikeuksien pudokkuusriski hallintaan neuropsykologisella osaamisella Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.5.2009 Jyväskylän yliopisto 58 523 53 066 73 153 67 663
S10490 ESR Merit - Osaamispääoman kasvu yrityksissä - Toimenpiteet Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2010 Pohjanmaan ELY-keskus 94 060 86 559 94 060 86 559
S10491 ESR Tuotantoketjut vaativassa valmistuksessa kone- ja metallituoteteollisuudessa - TuoVa Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 30.6.2012 Tredea Oy 1 059 413 1 048 976 1 311 766 1 249 757
S10492 ESR ESR-koordinaatio Lapissa, toimeenpano ja hallinnointi Valtakunnallinen osio 5 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2 765 700 2 676 385 2 765 700 2 676 385
S10493 ESR EXIMIN ( Export, Import, Innovations) Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2011 Vaasan ammattikorkeakoulu Oy Vasa yrkeshögskola Ab 302 115 295 232 375 470 346 332
S10494 ESR Y4-Yrittäjyyslukio Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.8.2009 Muuramen kunta 113 600 100 038 172 600 156 690
S10495 ESR Tekninen tuki SOTE/ESR toteutus ja hallinnointi/LLHSiv Valtakunnallinen osio 5 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 1.1.2007 31.12.2013 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 84 000 83 746 147 000 83 746
S10496 ESR På rätt spår Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.5.2011 Folkhälsans Förbund r.f. 412 009 389 890 485 287 463 169
S10497 ESR ESR Tiedotus ja viestintä (tekninen tuki / Itä-Suomi) Itä-Suomen suuralueosio 5 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2014 Sosiaali- ja terveysministeriö 56 000 56 000 56 000 56 000
S10498 ESR Tekninen tuki /Uudenmaan ELY-keskus Valtakunnallinen osio 5 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2015 Hämeen ELY-keskus 1 083 000 1 078 714 1 083 000 1 078 714
S10499 ESR eLVa - Sähköisen liiketoiminnan osaamisen vahvistamisen valmennusohjelma Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.10.2012 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Rovaniemen ammattikorkeakoulu 629 518 627 172 786 898 785 134
S10500 ESR Virina - naisia teknologiateollisuuteen/ TYÖHALLINNON OSUUS Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Tampereen työ- ja elinkeinotoimisto 366 760 351 616 370 860 351 616
S10501 ESR Kunskap och kompetens i utbildning och på arbetsmarknaden Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.6.2012 Centret för livslångt lärande vid Åbo Akademi och Yrkeshögskolan Novia 599 954 537 515 647 204 581 986
S10502 ESR ESR-ohjelman tiedotus Lapissa Valtakunnallinen osio 5 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2007 31.12.2015 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 40 000 37 276 40 000 37 276
S10503 ESR Tekninen tuki /Uudenmaan ELY-keskus Valtakunnallinen osio 5 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2014 Hämeen ELY-keskus 250 000 249 848 250 000 249 848
S10504 ESR Työelämä tutuksi ja töihin Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.5.2011 Nuorten Ystävät ry 382 509 335 087 562 066 386 457
S10505 ESR Lapin TE-keskuksen tekninen tuki Valtakunnallinen osio 5 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 1.12.2007 31.12.2013 Lapin TE-keskus 592 000 588 040 1 142 200 588 040
S10506 ESR Suunto -projekti Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.4.2015 Lapin ELY-keskus 5 246 361 5 144 715 5 555 203 5 423 096
S10507 ESR E-P:n TE-keskus, ESR tekninen tuki, toimeenpano ja hallinnointi Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2014 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 906 500 889 278 906 500 889 278
S10508 ESR E-P:n TE-keskus, ESR tekninen tuki, tiedotus ja viestintä Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2014 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 36 142 26 005 36 142 26 005
S10509 ESR soft-IT - Ohjelmistotuotannon innovatiivinen kehittämismalli Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 28.2.2010 Lapin yliopisto 210 000 203 873 246 895 240 768
S10510 ESR Kainuun alueen seudulliset yrityspalvelut Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 30.9.2014 Kainuun ELY-keskus 2 428 187 2 345 214 2 619 322 2 530 793
S10511 ESR Länsi-Suomen aluekoordinaatio, toimeenpano ja hallinnointi Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2014 Keski-Suomen ELY-keskus 388 500 382 151 388 500 382 151
S10512 ESR Länsi-Suomen aluekoordinaatio, tiedotus ja viestintä Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2014 Keski-Suomen ELY-keskus 137 500 134 530 137 500 134 530
S10513 ESR Manner-Suomen ESR-ohjelman hallinnointi (pl. Itä-Suomi) Valtakunnallinen osio 5 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.8.2015 Työ- ja elinkeinoministeriö/Alueosasto 3 961 673 3 954 900 3 961 673 3 954 900
S10514 ESR VÄLKKY Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.8.2008 31.12.2014 Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 6 486 000 6 237 817 8 102 326 7 905 172
S10515 ESR Työhön Satakuntaan Valtakunnallinen osio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.8.2008 31.12.2014 Satakunnan ELY-keskus 4 081 200 4 021 258 4 081 200 4 021 258
S10516 ESR Osaavana pidempään työelämässä (Protek) Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2014 Satakunnan ELY-keskus 3 928 240 3 870 952 3 928 240 3 870 952
S10517 ESR Finnish Music Express Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 29.2.2012 Sibelius-Akatemia 600 000 578 284 705 823 683 107
S10518 ESR Duuni - Toimenpiteet Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2011 Pohjanmaan ELY-keskus 2 526 330 2 521 344 3 042 330 3 058 444
S10519 ESR ESR-ohjelman Itä-Suomen osion hallinnointi Itä-Suomen suuralueosio 5 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2008 30.9.2015 Työ- ja elinkeinoministeriö/Alueosasto 1 590 000 1 589 999 1 590 000 1 589 999
S10520 ESR Diili - Toimenpiteet Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2011 Pohjanmaan ELY-keskus 1 103 534 1 095 741 1 335 534 1 367 045
S10521 ESR Bothnia Integration - Toimenpiteet Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2014 Pohjanmaan ELY-keskus 3 418 000 3 392 047 3 916 000 3 767 717
S10522 ESR Pohjanmaan ELY-keskus Tekninen tuki - Toimeenpano & hallinnointi (Keski-Suomi) Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Keski-Suomen ELY-keskus 1 697 568 1 697 568 1 697 568 1 697 568
S10523 ESR Opin Ovi Kymi Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2012 Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä 538 066 523 455 644 882 629 664
S10524 ESR LOVE, Luova ja oppiva organisaatioverkosto Etelä-Savossa Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.6.2011 Itä-Suomen yliopisto 579 681 572 783 694 581 687 924
S10525 ESR Työhyvinvointia kulttuurista - hanke. Työhyvinvointia tukevan kulttuuritoiminnan kehittäminen, pilotointi ja arviointi. Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 15.2.2011 Itä-Suomen yliopisto 350 000 350 000 397 800 410 037
S10526 ESR Pohjois-Savon ESR-koordinaatio, tiedotus ja viestintä Itä-Suomen suuralueosio 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 30.6.2014 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus 20 000 19 605 20 000 19 605
S10173 ESR Ennakointiohjelma, Pohjanmaa Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 30.6.2015 Pohjanmaan ELY-keskus 340 421 323 084 340 421 323 084
S10174 ESR Ennakointiohjelma, Keski-Pohjanmaa Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2013 Pohjanmaan ELY-keskus 310 200 307 391 310 200 307 391
S10175 ESR Yrittäjäpolven vaihdos (YPV ) Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia/Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu 328 090 320 031 453 623 478 082
S10176 ESR YRITTÄJYYSKOULU Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.12.2010 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä / Lapin ammattiopisto 235 300 225 190 295 300 282 727
S10177 ESR Pönkkäprojekti - tietoa, tukea ja toimintaa nuorisotiedotuspiste aaltosesta Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.8.2011 Tornion kaupunki/ nuorisopalvelut 263 606 263 120 364 870 328 900
S10178 ESR Ysien kesätyötori Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen liitto Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.6.2010 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 158 200 155 258 226 000 221 854
S10179 ESR Kaira-projekti - Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.12.2012 Kainuun maakunta -kuntayhtymä 832 905 828 275 951 890 946 600
S10180 ESR Upeeta2 - Uutta palveluliiketoimintaa ennalta ehkäisyn ja työhyvinvoinnin avuksi Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.4.2008 31.12.2009 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy 124 000 106 786 131 260 114 046
S10181 ESR Oppimistori-toiminta - avaimia Pohjois-Savon väestön hyvinvoinnin edistämiseen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.5.2010 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 600 000 589 672 669 000 657 741
S10182 ESR Koulutus ja Konsultointi Pohjanmaa Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 31.12.2014 Pohjanmman ELY-keskus 2 388 000 2 383 162 2 388 000 2 383 162
S10183 ESR PROMIS-keskuksen toimintamallin ja -rakenteen sekä prototyyppipalveluiden kehittämishanke Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.8.2011 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 600 000 583 196 644 000 616 399
S10184 ESR Osaamisesta kasvuun Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 30.6.2015 Pohjanmaan ELY-keskus, Oman tuotannon hankkeiden toteutusyksikkö 2 983 366 2 956 056 2 983 366 2 907 196
S10185 ESR Älykkäät oppimisympäristöt - kehittämisvaihe Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.5.2009 Lapin yliopisto, Aluekehitys- ja innovaatiopalvelut 67 500 64 600 90 000 87 100
S10186 ESR Yhdessä hallittuun liiketoimintaan (YOS) Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.4.2014 Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 902 633 1 858 827 1 902 633 1 858 827
S10187 ESR Yrittäjien sijaispalvelu Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2010 Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymä / Lahden ammattikorkeakoulu/ Innovaatiokeskus 363 668 328 464 387 603 354 075
S10188 ESR Treenataan Pohjois-Suomen suuralueosio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.6.2011 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä / Keski-Pohjanmaan aikuisopisto 84 000 84 000 92 000 91 999
S10189 ESR Osaamisesta kasvua - Varsinais-Suomi Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2014 Varsinais-Suomen ELY-keskus 6 268 000 6 081 918 6 268 000 6 081 918
S10190 ESR Hämeenlinnan seudun maahanmuuttajaneuvonta ja -opastusjärjestelmän kehittäminen Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.4.2012 Hämeenlinnan kaupunki 406 368 397 287 509 753 499 578
S10191 ESR Teknologiateollisuuden toimialan yrityskohtainen henkilökunnan räätälöity kouluttautuminen ja koulutusmenetelmät (TEKNOPLUS) Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 28.2.2010 Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä 250 000 205 944 277 000 234 624
S10192 ESR Työyhteisöjen monimuotoisuus Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2010 Diakonia-ammattikorkeakoulu 231 519 222 849 246 731 227 371
S10193 ESR Oppimalla uudistuvat PK-yritykset Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.5.2008 30.11.2008 Ylä-Savon Kehitys Oy 54 600 54 548 62 400 62 348
S10194 ESR PuuEdu Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 1.8.2008 31.12.2010 Koillis-Suomen Aikuiskoulutus Oy 92 979 -876 139 947 -876
S10195 ESR Infrarakentamisen ja kaivannaisalan työnjohdon koulutus Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.1.2008 31.5.2013 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 532 800 365 721 554 000 380 307
S10196 ESR Ammattiosaajasta yrittäjäksi Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.6.2011 Savon kolutuskuntayhtymä 655 000 649 234 795 357 800 291
S10197 ESR Produforum Nyland Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.1.2008 31.12.2012 Föreningen Luckan i huvudstadsregionen r.f. 1 200 385 1 160 548 1 627 250 1 316 827
S10198 ESR Arbetslivsperioder för lärare och utbildare Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.5.2011 Axxell Utbildning Ab 149 064 149 064 171 423 171 423
S10199 ESR Liikkeenjohdon PD-koulutus VIII Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.12.2008 Kajaanin kaupunki / Kajaanin ammattikorkeakoulu 12 415 12 255 24 080 23 863
S10200 ESR Oma polku Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 30.9.2011 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 254 500 249 505 292 675 292 228
S10201 ESR Ammatillisen koulutuksen työelämävastaavuus Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2010 Vantaan kaupunki/sivistystoimi 137 774 121 641 173 596 152 330
S10202 ESR Maahanmuuttajanuorten VaSkooli - Nuorten maahanmuuttajien koulutustakuumallin kehittäminen ja käyttöönotto Turun ja Salon seutukunnissa Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.1.2011 Turun ammatti-instituutti 291 070 281 349 332 586 337 277
S10203 ESR Hyvinvointipalvelujen tuottajien osaamisen ja asiakasyhteistyön kehittäminen HYRI Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.12.2009 Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Hyvinvoinnin KT-keskus 64 792 64 699 78 662 78 619
S10204 ESR NUOVE, neuvonta- ja ohjauspalvelujen kehittämisprojekti Valtakunnallinen osio 3 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2011 Työ- ja elinkeinoministeriö, Tieto-osasto, SÄP-ryhmä 1 739 122 1 722 805 1 739 122 1 722 805
S10205 ESR Osaaminen käyttöön - Työvoimaa uudesta suunnasta Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Invalidisäätiö / Keskuspuiston ammattiopisto 353 736 353 736 406 936 402 769
S10206 ESR Produforum Östra Nyland Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.1.2008 31.12.2009 Posintra Oy 54 800 40 263 66 050 52 291
S10207 ESR Ammatillisen koulutuksen kehittäminen äkillisissä toimintaympäristön muutoksissa Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.7.2011 Kemijärven kaupunki/Sivistysosasto 145 733 134 579 167 535 154 713
S10208 ESR Open Zone - Avoimen oppimisen ja aktiivisen kansalaisuuden lähikirjastovyöhyke Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 Turun kaupunki, Turun ammattikorkeakoulu 392 310 327 802 462 310 389 352
S10209 ESR Maahanmuuttajat työvoimaksi Etelä-Savossa Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2014 Etelä-Savon Koulutus Oy/Etelä-Savon ammattiopisto 2 504 342 2 503 099 2 677 000 2 678 631
S10210 ESR Työtä kaikille-hankkeen valmisteluhanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.1.2008 31.12.2008 Paltamon kunta 74 025 69 855 84 600 79 835
S10211 ESR TyöTae: Toimenpiteitä tulevaisuuden työvoimavarojen turvaamiseksi Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.10.2011 Työelämän tutkimuskeskus 575 159 534 965 687 888 597 371
S10212 ESR HYVÄ JOHTAJA 2020, Johtamisosaamisen tuki -kehittämishanke Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 28.2.2011 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus 523 621 500 527 672 621 528 030
S10213 ESR RUSSIA SERVICES Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2010 Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus 547 673 547 673 603 245 612 099
S10214 ESR Osaamisesta kasvua - Pohjois-Pohjanmaalla Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.4.2015 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 3 126 200 3 061 178 3 126 200 3 061 178
S10215 ESR METKA (Metallitoimialan ennakointi ja työelämälähtöisten koulutustarpeiden arviointi) Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.3.2011 Raahen osaamiskeskus Oy 277 700 277 700 326 700 330 072
S10216 ESR Työperäisen maahanmuuton edistäminen Valtakunnallinen osio 4 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.5.2008 14.5.2011 Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus 351 500 307 088 544 500 307 088
S10217 ESR TYÖLÄS - Työlähtöisen työterveyshuollon ja kuntoutuksen oppimisverkosto sosiaali- ja terveydenhuollon muuttuvien työorganisaatioiden ja pk-yritysten tukena Valtakunnallinen osio 1 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.9.2011 Hengitysliitto Heli ry/Verve 1 775 514 1 705 609 2 493 328 2 455 513
S10218 ESR Teknologiaosaamisen ja innovaatiopalvelujen vahvistaminen JAMK:ssa (TEKNOPA) Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.6.2011 Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy 178 650 178 650 238 200 238 200
S10219 ESR Hakijasta tekijäksi Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.6.2011 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä/Pohjois-Karjalan Aikuisopisto 824 200 767 863 941 700 885 363
S10220 ESR Hyvinvoinnissa maaseudun voima Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.6.2011 Maataloustuottajain Pohjois-Karjalan liitto,MTK-Pohjois-Karjala r.y. 374 330 372 290 448 422 442 190
S10221 ESR LaatuSavo, Pohjois-Savon matkailukeskusten laadullinen kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.3.2008 30.4.2011 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 166 810 142 162 213 600 182 029
S10222 ESR MUUTOKSESSA MUKANA Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.9.2008 31.1.2011 Maaseudun Sivistysliitto 274 873 265 358 314 873 302 361
S10123 ESR Entrepreneurial University - Yrittäjyysvalmiuksen kehittämishanke Innovaatioyliopistossa - Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.1.2008 30.6.2011 Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus 509 900 494 102 672 800 579 340
S10124 ESR Osaamisesta kasvua -kehittämisohjelma, Pirkanmaa Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 30.10.2014 Pirkanmaan ELY-keskus 5 339 000 5 044 990 5 339 000 5 044 990
S10125 ESR Levin ympäristöpainotteinen laadunkehittämisen jatkohanke 2010 Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.2.2008 31.12.2010 Levin Matkailu Oy 234 375 210 251 234 375 210 251
S10126 ESR Tarkkuustekniikan koulutuksen kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 30.6.2010 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu 300 000 286 578 342 800 354 222
S10127 ESR VIRE Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2012 Warkop Oy 1 235 357 1 043 760 1 545 058 1 320 004
S10128 ESR AIVO - Aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2010 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Pohjois-Karjalan Aikuisopisto 990 000 796 055 1 100 000 920 955
S10129 ESR Liikunnan kehittämishankkeen eli LIKE-hankkeen ESISELVITYSHANKE, valtakunnallinen osio Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 31.1.2008 31.5.2008 Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu PLU ry 29 022 29 022 29 022 29 022
S10130 ESR VAHVAA OSAAMISTA POHJOIS-KARJALAAN TYÖYHTEISÖISTÄ Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.12.2010 Pohjois-Karjalan kauppakamari 779 187 706 475 890 500 807 400
S10131 ESR Moderni kuljetusyritys Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2010 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia 142 346 133 691 175 518 133 691
S10132 ESR Osaamisesta kasvua -kehittämisohjelma, Pirkanmaa Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 30.10.2014 Pirkanmaan ELY-keskus 4 622 938 4 205 426 4 622 940 4 205 426
S10133 ESR Osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen - Työvoimaresurssit käyttöön Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.12.2010 Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä 1 038 264 1 016 532 1 526 326 1 149 925
S10134 ESR HAI - Haukiputaan ja Iin yritystoiminnan kehittämishanke Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.7.2011 Oulun elinkeinoliikelaitos, Business Oulu 458 893 430 218 527 518 495 890
S10135 ESR Mentoroinnilla yrittäjyyttä, osaamista ja kasvua Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.3.2011 Lappeenranta Innovation Oy 635 000 608 046 751 201 724 317
S10136 ESR Maaseutuyrittäjien hyvinvointi Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.4.2011 Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu 330 907 330 057 414 633 411 566
S10137 ESR VYÖHYKE - nuorisoalan osaamisyhteisö Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 30.6.2011 Joensuun kaupunki / nuorisotoimi 410 000 402 196 462 123 453 327
S10138 ESR ETAPPI - Iisalmen seudun välityömarkkinahanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2008 31.12.2012 Iisalmen kaupunki 1 521 423 1 508 387 1 921 404 1 912 996
S10139 ESR TäsmäRekry Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.7.2008 31.12.2014 Varsinais-Suomen ELY-keskus 2 673 367 2 631 630 2 673 367 2 631 630
S10140 ESR Viva3 Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 30.9.2011 Mikkelin ammattikorkeakoulu Oy 540 795 540 795 612 770 604 753
S10141 ESR Ephemera (osana Digitalian käynnistämistä) Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 30.4.2012 Helsingin yliopisto / Kansalliskirjasto / digitointi- ja konservointikeskus 916 784 915 527 965 036 963 779
S10142 ESR TäsmäProtek Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.7.2008 31.12.2014 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus 4 021 000 3 932 860 4 021 000 3 932 860
S10143 ESR Hyvän elämän palveluita kolmannelta sektorilta 2008-2010 -hanke Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 28.2.2011 Lapin Nuorison Liitto ry 729 894 726 325 884 950 881 381
S10144 ESR Kaakkois-Suomen välityömarkkinoiden kehittäminen Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 28.2.2010 Parik-säätiö 1 100 000 1 016 510 1 222 221 1 129 457
S10145 ESR Yhdessä hallittuun liiketoimintaan (TOS) Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.7.2008 31.12.2014 Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2 396 000 2 305 453 2 396 000 2 305 453
S10146 ESR TUOTEKEHITYSSTUDIO -Teollisen muotoilun ja materiaalitekniikan monialainen tuotekehitysympäristö Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.6.2011 Mikkelin ammattikorkeakoulu Oy 336 500 320 051 387 500 354 047
S10147 ESR Målsatt Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 30.6.2011 Ab Yrkeshögskolan vid Åbo Akademi / Yrkeshögskolan Novia 255 000 252 166 297 500 297 352
S10148 ESR World class materials technology in Mikkeli Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2011 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 1 065 768 1 065 768 1 205 768 1 205 768
S10149 ESR Mahis työhön -projekti Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 28.2.2011 Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus 500 364 499 846 627 522 601 387
S10150 ESR Aloittavien yritysten neuvontapalvelut Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 30.6.2011 Tredea Oy 1 341 000 1 273 895 2 382 000 2 263 190
S10151 ESR Hyvinvointipalvelujen kehittäminen kunnan ja urheiluseuran välillä Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2010 Suomen Jääkiekkoliitto ry 497 277 365 631 845 137 610 269
S10152 ESR Kasvu yrittäjyyteen Valtakunnallinen osio 1 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2011 Valkeakosken Seudun Kehitys Oy 1 372 700 1 364 959 1 797 200 1 789 010
S10153 ESR CASE Eleforss Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.5.2011 Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä, Hämeen ammattikorkeakoulu 200 000 200 000 235 500 235 500
S10154 ESR YES-yrittäjyyskasvatuskeskukset Valtakunnallinen osio 1 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.10.2012 Suomen Yrittäjät ry 1.8.2010 alkaen (1.4.2008-31.7.2010 POSEK Oy), hanketta koordinoi YES ry 1 577 411 1 559 714 2 350 671 2 543 445
S10155 ESR SOTE-ENNAKOINTI Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.6.2011 Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä 329 740 328 829 413 126 406 750
S10156 ESR Lapsen ja nuoren hyvä arki Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.8.2011 Laurea-ammattikorkeakoulu 226 610 201 338 266 600 236 822
S10157 ESR VETÄVÄ 2 Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.8.2010 Myllyprojektiyhdistys ry 194 901 183 685 214 900 203 685
S10158 ESR FYYRA - välityömarkkinat haltuun Varsinais-Suomessa Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2008 31.12.2014 Varsinais-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 8 966 400 8 813 040 10 201 400 11 022 067
S10159 ESR SPURTTI - Työperusteisen maahanmuuton edistäminen Valtakunnallinen osio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2014 Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 466 945 1 386 842 1 474 483 1 386 842
S10160 ESR TYÖHYVINVOINTIA JA KUNTOUTUMISTA TYÖSSÄ MIKRO- JA PIENRYITYKSISSÄ Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 28.7.2008 31.12.2010 Hengitysliitto Heli ry/Verve, Liperi (Kaprakka toimii 1.1.2009 alkaen nimellä Verve) 255 000 238 356 260 000 243 356
S10161 ESR Paimion ja Sauvon työnetsintäprojekti Kiikari Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.9.2011 Paimion kaupunki 130 008 128 091 213 469 170 789
S10162 ESR Startti yrittäjäksi Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.7.2013 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus/ Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri 1 595 000 1 546 201 1 619 900 1 546 201
S10163 ESR MOT - Moniosaajat kiinteistöpalvelualalla Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 384 700 348 433 444 955 406 237
S10164 ESR Amikset asuntoloiden kehittäjinä Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Nuorten Akatemia 142 600 141 117 167 700 166 217
S10165 ESR Roti 2 Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2011 Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 358 971 350 002 423 651 409 460
S10166 ESR NITOJA - nivelvaihe, toiminta ja jatko työelämään Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 304 828 286 288 358 622 340 082
S10167 ESR SYKE-projektin esiselvityshanke Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.3.2008 30.6.2008 Kainuun Etu Oy 28 815 26 531 33 900 31 213
S10168 ESR Diili Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 30.9.2011 Vaasan TE-toimisto 252 554 251 956 309 000 251 956
S10169 ESR AlueEnnakko Aluellinen ennakointi työkaluksi Pohjois-Karjalassa Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.7.2011 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 603 000 578 832 603 000 578 832
S10170 ESR Duuni Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.1.2012 Vaasan TE-toimisto 308 075 304 099 308 075 304 099
S10171 ESR Bothnia Integration Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 30.6.2014 Pohjanmaan TE-toimisto 793 452 788 190 793 452 788 190
S10172 ESR Bothnia Work Valtakunnallinen osio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2014 Pohjanmaan TE-toimisto 3 770 000 3 722 557 4 330 000 4 402 610
S10073 ESR Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli -projekti Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.12.2012 Kainuun maakunta -kuntayhtymä 1 563 560 1 485 148 1 814 976 1 727 000
S10074 ESR Miktech yrityshautomo Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.3.2011 Mikkelin teknologiakeskus Oy 599 976 549 019 715 961 693 395
S10075 ESR TIKKA - Tieto- ja viestintäteknologia keskeisissä kasvuklustereissa Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.6.2011 Tredea Oy 1 102 515 1 087 696 1 102 515 1 087 696
S10076 ESR Yritysten ensiaskeleet Turun seudulla III Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 30.6.2014 Turun seudun kehittämiskeskus 256 499 247 680 342 000 330 245
S10077 ESR Yritysten ensiaskeleet Turun seudulla II Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 31.12.2013 Raision kaupunki 233 999 226 962 312 000 302 616
S10078 ESR Yritysten ensiaskeleet Turun seudulla I Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 31.12.2013 Paimion kaupunki 233 999 229 034 312 000 305 344
S10079 ESR Etelä Savon urheiluakatemia Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.7.2011 Tanhuvaaran Säätiö (myöhemmin käytetään mineä Tanhuvaaran Urheiluopisto) 400 000 336 833 456 300 386 933
S10080 ESR fForum Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 30.6.2014 Oulun ammattikorkeakoulu osakeyhtiö, Liiketalouden yksikkö 683 450 681 655 792 020 770 124
S10081 ESR Laajakaista hyödyksi II Kainuun sähköisten palveluiden kehittämis- ja tukihanke, jatko Itä-Suomen suuralueosio 3 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.8.2010 Kainuun Nuotta ry 249 558 238 456 284 185 276 134
S10082 ESR Spinnovaattori Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 30.6.2011 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia/Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu 217 292 215 918 289 726 294 974
S10083 ESR VÄLKE - Välityömarkkinoiden kehittämishanke 2008-2010 Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 30.6.2011 Kuopion kaupunki / talous- ja strategiapalvelu / seutuyhteistyö 1 800 000 1 410 326 2 447 425 1 661 975
S10084 ESR Maaseutuyrittäjien työhyvinvointi Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.5.2011 ProAgria Kainuu ry / maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus 280 301 277 718 332 290 336 212
S10085 ESR PRO-OSA - Tuottavuuden ja osaamisen proaktiivinen kehittämishanke Etelä-Savossa Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.8.2011 Työväen sivistysliitto TSL ry:n opintokeskus 1 186 490 1 166 162 1 282 954 1 243 352
S10086 ESR Oulu Business Node -valmennusohjelma Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2010 Oulu Innovation Oy 783 985 777 133 1 079 780 908 114
S10087 ESR VENTTIILI - Etelä-Savon toisen asteen opiskelijoiden ammattiurien kehittämishanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Etelä-Savon Koulutus Oy 970 000 924 626 1 080 000 1 034 325
S10088 ESR ENC- pinnoitushanke Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2010 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 355 998 350 328 397 764 391 131
S10089 ESR Sytyke; Hyrynsalmen sosiaalisen työllistämisen ja työpajan kehittämishanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.10.2009 Hyrynsalmen kunta 157 412 135 992 179 900 155 420
S10090 ESR Pilari Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.6.2011 Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä, Aikuiskoulutusyksikkö 244 000 231 115 368 000 355 115
S10091 ESR Muutosvoimaa Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2011 Oulun elinkeinoliikelaitos BusinessOulu 1 123 583 1 042 665 1 372 728 1 277 585
S10092 ESR SEITTI 2010 Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 30.6.2011 Pohjois-Karjalan kansanterveys ry 406 000 404 543 464 000 462 335
S10093 ESR Nuotta 2011 Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.1.2012 Pirkanmaan koulutuskonserni-kuntayhtymä 340 610 336 201 572 858 518 530
S10094 ESR Juvenia - Nuorisoalan osaamiskeskittymä Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2010 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy 586 800 586 800 657 100 666 616
S10095 ESR Haasta Itsesi Kunnolla - Maakunnallinen työpaikkaliikunnan ja henkilöstön hyvinvoinnin kehittämishanke 2008-2010 Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.12.2010 Kainuun Liikunta Ry 314 692 276 873 340 078 310 063
S10096 ESR Immigratum -työperusteisen maahanmuuton kehittäminen Valtakunnallinen osio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 30.11.2011 Sastamalan koulutuskuntayhtymä 662 550 658 722 879 665 855 357
S10097 ESR Aloittavien yritysten neuvontapalvelut Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 30.6.2011 Tredea Oy 460 667 449 953 894 667 874 240
S10098 ESR Hyvinvointia ja osaamista liikunnan avulla Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 28.2.2011 Suomen Palloliitto ry 553 037 432 975 603 037 494 937
S10099 ESR Palvelujärjestelmien kehittäminen työvoiman saatavuuden turvaamiseksi Etelä-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2014 Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 977 301 1 863 148 1 977 301 1 863 148
S10100 ESR Juuret ja siivet - Maahanmuuttajat aktiiviseksi osaksi kainuulaista yhteiskuntaa Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.3.2013 Kainuun Nuotta ry 1 417 013 1 400 740 1 628 900 1 613 108
S10101 ESR Voimansiirto Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2010 ProAgria Etelä-Savo Ry 606 909 593 858 688 434 673 791
S10102 ESR MoKo - Mobiilien päätelaitteiden ja konvergoivien verkkojen koulutushanke Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 OSEKK / Oulun seudun ammattikorkeakoulu / Tekniikan yksikkö 451 000 446 552 597 000 594 765
S10103 ESR Osuvaa osaamisen johtamista yritysverkostossa Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.6.2011 Tampere Business Campus TBC ry 647 104 576 109 647 104 576 109
S10104 ESR HynäPro - kehittyvä yritysverkosto teknologiateollisuudessa Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.6.2011 Tredea Oy 699 500 627 204 699 500 627 204
S10105 ESR YRITTÄJYYDEN JA LIIKETOIMINTAOSAAMISEN KEHITTÄMISOHJELMA Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2014 Etelä-Savon ELY-keskus 5 302 000 5 030 478 5 302 000 5 030 478
S10106 ESR Toiminnanohjausjärjestelmäosaamisen siirto Lappiin (TOSI) Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.10.2009 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia, Kemi-Tornion Ammattikorkeakoulu 379 800 368 599 480 270 467 395
S10107 ESR Opin Ovi: Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluilla Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.8.2008 29.2.2012 Varsinais-Suomen ELY-keskus 465 000 417 699 465 000 417 699
S10108 ESR Alueellisen opiskelun resurssikeskuksen perustaminen, "Kampus" Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 30.6.2011 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Pohjois-Karjalan Ammattiopisto Nurmes 270 300 256 001 364 980 350 414
S10109 ESR MEKLOG - Mekaniikan ja logistiikan kehitysprojekti Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.10.2011 Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy 327 500 290 364 483 430 388 213
S10110 ESR Etelä-Pirkanmaan välityömarkkinoiden kehittämisprojekti / KUNTIEN OSUUS Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2013 Etelä-Pirkanmaan kunnat / Akaan kaupunki 1 004 829 914 067 994 161 914 067
S10111 ESR Aluekehityksen strategisen osaamisen vahvistaminen Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.5.2011 Itä-Suomen yliopisto 354 300 349 161 484 400 480 516
S10112 ESR Lapin etäopetuksen tukipalvelut Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.8.2011 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia/Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu 907 204 779 111 1 121 484 966 257
S10113 ESR ProoMu Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 31.12.2014 Koneteknologiakeskus Turku Oy 821 404 804 639 997 718 959 139
S10114 ESR Osaamisesta kasvua 1, Satakunta Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2014 Satakunnan ELY-keskus 2 744 000 2 518 809 2 744 000 2 518 809
S10115 ESR Osaamisesta kasvua 2, Satakunta Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2014 Satakunnan ELY-keskus 3 348 560 3 029 354 3 470 982 3 029 354
S10116 ESR Työnäky Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2010 Päijät-Hämeen koulutuskonserni / Koulutuskeskus Salpaus 300 000 276 411 365 854 337 086
S10117 ESR TEOT - Työelämäosaamisella oppimistuloksiin Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.12.2010 Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä 488 100 487 465 593 500 592 822
S10118 ESR EROPA - Erilaiset opintopolut ammattiin Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.8.2010 Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä 372 076 368 687 495 900 513 261
S10119 ESR Opinnäytetyöklinikka Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.10.2010 Saimaan ammattikorkeakoulu Oy 84 000 81 902 110 300 107 484
S10120 ESR Monialainen innovatiivinen tuote- ja palvelukehitysympäristö Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.3.2011 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu 460 000 460 000 541 900 540 900
S10121 ESR Voorumi Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2010 Faktia Koulutus Oy 229 600 221 604 280 000 270 249
S10122 ESR Rakentamisen verkostot -projekti (StroiPointFin-projekti) Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 15.9.2010 Talonrakennusteollisuuden Lahti-Kymen Piiri ry 600 000 561 460 600 000 561 460
S10828 ESR VOIMAA - voimavaroja maahanmuuttajista Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.7.2011 Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy 700 000 699 976 825 500 825 302
S10829 ESR MAST - Maakunnallisen ohjausmallin ja asiantuntijaverkoston kehittäminen ja vakiinnuttaminen Varsinais-Suomessa Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.7.2012 Turun kaupunki, kasvatus- ja opetustoimi 707 104 703 390 810 292 880 231
S10830 ESR Valtaväylä 1 - Highway 1 Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.5.2012 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Sosiaali-ja terveysalan yksikkö 491 234 485 449 615 850 591 813
S10831 ESR TE-nelonen Valtakunnallinen osio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 Keski-Suomen ELY-keskus / Jyväskylän työ- ja elinkeinotoimisto 142 840 114 302 142 840 114 302
S10832 ESR Liiketoimintaosaamisen kehittäminen Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.1.2013 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä 455 584 414 034 486 450 486 385
S10833 ESR Kympit - Kymenlaakson maahanmuuttajien paremman integraation tueksi Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.5.2012 Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Kouvola 376 283 363 809 448 032 433 455
S10834 ESR AALTO-ICE - Integrating Continuing Education Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.5.2011 TKK Lahden keskus 348 518 345 792 420 000 415 792
S10835 ESR Tohtoreita yrityksiin Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 30.6.2011 Culminatum Innovation Oy Ltd 238 179 218 104 280 211 257 530
S10836 ESR LAAKERI - työelämäyhteistyö sujuvaksi Varsinais-Suomessa Etelä-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2009 31.12.2012 Turun kaupungin kasvatus- ja opetustoimi 1 245 000 1 245 000 1 556 780 1 572 279
S10837 ESR "Luontaishoidon palveluita Lapista ammattitaitoisesti ja turvallisesti" Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 407 141 402 341 492 176 486 396
S10838 ESR Savon Taitajat Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.9.2011 Savon koulutuskuntayhtymä 998 000 997 042 1 233 000 1 321 886
S10839 ESR FURENO-D (Future of Renovation-Development project) Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 30.6.2011 Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy 156 900 148 481 234 985 223 190
S10840 ESR TYÖKE -Työelämälähtöinen koulutusmalli Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.5.2012 Länsirannikon koulutus Oy WinNova 330 298 298 872 387 360 356 114
S10841 ESR KULTAHANKE Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Suomen Yrittäjäopisto 438 852 437 664 522 337 521 049
S10842 ESR Brinkhallista kulttuurityöelämään Etelä-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2009 30.9.2012 Suomen kulttuuriperinnön säätiö/Brinkhallin kartano 271 648 242 580 369 881 327 556
S10843 ESR Mahdollistaja Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.8.2011 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 592 722 561 706 694 522 674 523
S10844 ESR ESR tekninen tuki, toimeenpano ja hallinnointi Itä-Suomen suuralueosio 5 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.7.2007 31.10.2015 Etelä-Savon maakuntaliitto 87 800 87 800 87 800 87 800
S10845 ESR InnoTransfer Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 30.6.2012 Aalto University Professional Development (Aalto PRO) 314 150 313 989 379 278 379 117
S10846 ESR Uutta osaamista kehitysvamma-alalle Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.6.2011 Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö/Helsingin Diakoniaopisto 369 466 360 359 517 880 445 922
S10847 ESR Toisen asteen ammatillisen koulutuksen toiminnallisen yhteistyön kehittäminen /yhteistyötä koulutukseen! Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2009 31.7.2012 Satakunnan oppisopimuskeskus, Porin kaupunki 1 010 118 940 026 1 485 468 1 385 041
S10848 ESR TULISIELUT - Yrittäjyyden ABC luoville aloille YAT Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 30.6.2009 Kajaanin Teknologiakeskus Oy / Intotalo 45 000 31 767 60 000 49 763
S10849 ESR Osaamisen hallinnan uudet innovaatiot kehittyvien sosiaali- ja terveyspalvelujen tukena Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 30.11.2011 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu 428 328 402 322 503 750 483 566
S10850 ESR Aikuinen takaisin työelämään-koulutukset (VTM), Keski-Suomen TE-keskus Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.3.2009 31.3.2011 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 137 120 120 815 137 120 120 815
S10851 ESR PAT - Pitkäaikaistyöttömien syrjäytymisen ehkäisy Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.12.2011 Taukokangas-säätiö 207 000 199 418 241 274 232 438
S10852 ESR Kehittämiskumppanuus - Työelämäjaksot kehittämisen työkaluina Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 30.6.2012 Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Hyvinkää 800 000 768 210 1 020 276 980 324
S10853 ESR Itä-Suomen rakennusalan kehittämishanke Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2012 Talonrakennusteollisuus Itä-Suomen piiri ry 1 873 125 1 814 173 1 873 125 1 814 173
S10854 ESR INNOPI - innovatiivinen oppimisympäristö Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 29.2.2012 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä / Oulun seudun ammattikorkeakoulu 493 945 461 315 603 255 563 405
S10855 ESR LYKKY Liiketoimintaosaamista hyvinvointialalle ja yhteiskuntavastuullista yrittäjyyttä koulutusyhteistyöllä Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.1.2012 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä/Oulun seudun ammattikorkeakoulu/Sosiaali- ja terveysalan yksikkö 364 547 362 514 428 013 423 889
S10856 ESR LAPE - työvoimapoliittiset toimenpiteet, Keski-Suomen TE-keskus Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.3.2009 31.12.2010 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 84 419 84 418 84 419 84 418
S10857 ESR Järjestöosaajana työmarkkinoille Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2012 Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy, Humanistinen ammattikorkeakoulu 798 879 762 365 903 788 860 319
S10858 ESR TUETTU UUSI OPETTAJUUS AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA (TUO) Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.5.2012 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 459 100 457 328 533 270 531 318
S10859 ESR Kamut Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.6.2011 Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 348 120 346 947 413 520 412 347
S10860 ESR Elämäntapa Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.3.2012 Pudasjärven Perhekeskusyhdistys ry 136 163 122 991 180 900 144 763
S10861 ESR Elämäntapa - TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.3.2012 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus 220 500 208 515 364 800 234 530
S10862 ESR Chili, Tieto ja sosiaalinen integraatio työ- ja oppimisnäkyjen mahdollistajana Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 30.4.2012 Helsingin sosiaalivirasto, Hallinto- ja kehittämiskeskus,Kehittämispalvelut 640 878 617 352 753 974 723 272
S10863 ESR Tapahtumamatkailuosaamisen uudet rakenteet Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.3.2011 Savonia ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 136 500 112 583 154 998 128 397
S10864 ESR Vaihtovalmennusohjelma - Toimenpiteet Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2014 Pohjanmaan ELY-keskus 1 356 605 1 249 782 1 929 995 1 783 258
S10865 ESR Pohjois-Karjalan Verkko-Opisto Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.6.2012 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 570 000 570 000 658 000 658 000
S10866 ESR MUSTEKALA Länsi-Suomen suuralueosio 2 Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 1.3.2009 28.2.2012 TaitoTalli ry 23 735 23 194 489 812 28 055
S10867 ESR Työkyky-ja työtaitopassi - avain takaisin työelämään Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 30.9.2012 Kalajoen kaupunki 281 082 278 593 329 236 318 531
S10868 ESR Työkyky-ja työtaitopassi - avain takaisin työelämään - TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 30.9.2012 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus 332 005 311 814 447 300 376 411
S10869 ESR Lapin aloittavien yrittäjien ja pk-yritysten liiketoimintaosaamisen kehittämisohjelma (APAKE) Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2013 Lapin työ- ja elinkeinokeskus 700 000 588 601 700 000 588 646
S10870 ESR Liikunnan ja hyvinvoinnin yrityshautomokonseptin kehittäminen Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 15.11.2008 14.11.2011 Suomen Urheiluopisto 142 000 0 461 000 0
S10871 ESR PATE - Pitkäaikaistyöttömien aktivointi työelämään Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.5.2012 Haapajärven kaupunki 459 120 440 758 573 900 551 118
S10872 ESR PATE - Pitkäaikaistyöttömien aktivointi työelämään - TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.5.2012 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus 332 500 330 877 482 354 497 976
S10873 ESR Osaava kuntapalvelutoimisto OSKU Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 29.2.2012 Oulunkaaren kuntayhtymä 279 930 260 855 757 992 716 867
S10874 ESR Metsät täyskäyttöön Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.10.2010 Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi 250 900 233 771 341 560 284 403
S10875 ESR SILLANRAKENTAJAT - luovien alojen agenttien ja vientiammattilaisten valmennusohjelma Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä/Lahden ammattikorkeakoulu, Innovaatiokeskus 768 777 646 711 786 874 763 095
S10876 ESR Vaihtovalmennusohjelma Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.10.2014 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä / Keski-Pohjanmaan aikuisopisto 296 150 296 150 1 068 150 1 103 153
S10877 ESR Seudullisen yrittäjyyden edistäminen Keski-Suomessa (valtak.osio) Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.4.2015 Keski-Suomen ELY-keskus 1 394 000 1 377 832 2 289 000 2 338 276
S10777 ESR Tietomallipohjaisen suunnitteluteknologian soveltaminen Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2009 30.6.2012 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia 354 576 314 173 414 576 379 523
S10778 ESR Taide- ja taitopainotteisen opettajankoulutuksen tutkimuksen ja pedagogiikan kehittämisen hanke TaTu Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.8.2011 Itä-Suomen yliopisto (UEF) ja Itä-Savon yliopistosäätiö yhdessä 210 000 210 000 210 000 210 000
S10779 ESR TYÖYHTEISÖJEN KULTTUURITIETOISUUSVALMENNUS Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.12.2011 Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy 332 315 315 806 436 817 432 262
S10780 ESR Nuorten verkostotyöpaja -projekti Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2009 30.4.2014 Tampereen kaupunki 1 546 420 1 544 681 1 911 071 1 833 477
S10781 ESR Innovaatioilla yhteistyöhön - Perämerenkaaren yhteisöt kansainvälisiin hankkeisiin Pohjois-Suomen suuralueosio 4 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.1.2009 15.5.2010 Dimes ry 97 941 59 166 111 932 73 157
S10782 ESR Arvokkaiden rakennusten korjausosaamista Lappiin Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.5.2012 Lapin ELY-keskus, Y-vastuualue 332 900 296 896 401 000 360 339
S10783 ESR Protek - Yrittäjät Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2010 Keski-Suomen Yrittäjät 173 691 146 756 207 096 174 159
S10784 ESR Innovatiivisen ICT-oppimisympäristön kehittämishanke Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.3.2011 Reisjärven Kristillinen Kansanopistoyhdistys ry 94 385 90 495 94 385 90 495
S10785 ESR PAOK - Pirkanmaan avoin oppimiskulttuuri -ohjelma Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.4.2012 Tampereen kaupunki, toisen asteen koulutuspalvelut 685 360 668 491 850 276 831 810
S10786 ESR Palaset kohdalleen Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2011 Länsirannikon koulutus Oy WinNova 511 599 511 599 811 225 885 362
S10787 ESR Työvoimapoliittisten toimenpiteiden koordinaatiohanke Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2009 Lapin TE-keskus 103 800 103 187 103 800 103 187
S10788 ESR ESR tekninen tuki 2007-2013 Valtakunnallinen osio 5 Etelä-Karjalan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.10.2015 Etelä-Karjalan liitto 22 500 19 090 22 500 19 090
S10789 ESR Medios - Osallistuvan median menetelmien ja työkalujen kehittämishanke Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.3.2011 Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy 370 912 370 912 491 795 491 666
S10790 ESR Ura-ja elämänsuunnittelulla ote ammattiin (URATAKOMO) Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.8.2011 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/Lapin ammattiopisto 273 325 273 235 387 500 344 773
S10791 ESR Areena Ammattiin -ARMI 2 plus Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 28.2.2012 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Sedu Aikuiskoulutus, liikelaitos 298 368 279 955 343 968 329 324
S10792 ESR RAKENTAVA YRITTÄJYYS. Yrittäjyyden oppimisen toimintamallin kehittäminen rakennusalalle Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Salon seudun koulutuskuntayhtymä, Salon seudun aikuisopisto 80 000 72 764 125 000 116 599
S10793 ESR KSAO-Innorail Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 30.6.2011 Kouvolan kaupunki / Kouvolan seudun ammattiopisto 250 402 219 202 294 590 258 046
S10794 ESR ONNI - osaan, opin, onnistun - Maahanmuuttajien osaamisen tunnistaminen ja työllistymisen tukeminen -hanke Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.4.2011 Salon seudun koulutuskuntayhtymä/Salon seudun aikuisopisto 75 500 69 763 93 556 87 307
S10795 ESR HOPI- harrastukset opintojen tukena Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 Nuorten Akatemia ry 222 700 222 241 237 700 237 241
S10796 ESR Virtukampus Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 30.6.2011 Itä-Suomen yliopisto/Oppimiskeskus 665 194 653 656 751 194 735 237
S10797 ESR UraKompassi - Erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden uraohjauksen kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Hengitysliitto Heli ry./ Ammattiopisto Luovi 232 507 213 172 258 607 233 464
S10798 ESR Valtakunnallinen innovaatio- ja teknologiakasvatushanke - Teknokas Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 30.4.2011 Oulun yliopisto, Oulun Eteläisen instituutti 890 000 884 629 1 098 000 1 091 374
S10799 ESR Nuorten matalan kynnyksen ohjausmalli - OhjausLaturi Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2009 31.3.2012 Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy, Humanistinen ammattikorkeakoulu 237 920 232 617 283 820 278 517
S10800 ESR Lean Production Methods - LPM Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.12.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä, Lahden ammattikorkeakoulu 525 621 502 156 668 470 648 604
S10801 ESR Pohjois-Pohjanmaan REKI-hanke (Reilua kierrätystä ja työtä sosiaalisissa yrityksissä) Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 30.11.2011 Nuorten Ystävät ry 287 368 279 097 427 014 329 845
S10802 ESR Aikuisopiskelun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden kehittäminen Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.1.2012 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri 231 000 173 834 231 000 173 834
S10803 ESR Taide kohtaamisalustana sektorirajat ylittäville kulttuurisille innovaatioille (TAIKA) Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.5.2011 Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia 1 170 000 1 166 240 1 418 730 1 386 818
S10804 ESR Pirkanmaan Buusti Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 29.2.2012 Tampereen Seudun Uusyrityskeskus ry 1 041 410 1 041 290 1 041 410 1 041 290
S10805 ESR Tsemppiä finaaliin Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Kokkotyö-säätiö 80 000 79 869 110 000 107 099
S10806 ESR iTYÖLÄS - Työlähtöisen työterveyshuollon ja kuntoutuksen Itä-Suomen oppimisverkosto sosiaali- ja terveydenhuollon muuttuvien työorganisaatioiden ja pk-yritysten tukena Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.9.2011 Hengitysliitto Heli ry / Verve 167 921 166 186 294 262 283 562
S10808 ESR seDuuni - osumaa työhön Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.7.2012 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Koulutuskeskus Sedu 574 904 560 701 886 220 894 157
S10809 ESR PK-raksaverkosto Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2010 Keski-Uudenmaan Koulutuskuntayhtymä, Keuda Aikuiskoulutus (myöhemmin Keuda) 213 489 199 890 256 635 240 375
S10810 ESR Yrittäjyyskasvatuksen ehjä polku Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.6.2012 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 641 373 629 415 781 824 762 074
S10811 ESR Puomi (Paja Uusien Onnistumisien Monipuolinen Innostaja ) Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Pudasjärven Kaupunki 268 000 265 237 329 047 303 129
S10812 ESR Kannattavaa liiketoimintaa seutukunnan kehittämiseen, KALSKE Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.7.2011 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Tekniikan yksikkö, Raahen kampus 393 290 393 191 486 800 455 311
S10813 ESR ASKO - Aikuiskoulutuksen sähköisten koulutuspalveluiden kehittäminen Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.6.2012 Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä /1.1.2012 alkaen Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä 304 016 297 216 353 314 347 287
S10814 ESR Puuteollisuuden virtuaalikoulu Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 30.6.2011 Länsirannikon koulutus Oy, WinNova 191 174 163 972 300 022 259 700
S10815 ESR Välityömarkkinat, työnhakijan ammatilliset polut Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.10.2011 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Jyväskylän aikuisopisto 542 650 527 188 672 550 653 350
S10816 ESR Palapeli 2 Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2014 Keski-Suomen ELY-keskus / Keski-Suomen työ- ja elinkeinotoimisto 3 222 996 3 071 008 3 895 925 3 736 623
S10817 ESR Osaamisesta kasvua -kehittämisohjelma, Keski-Suomi Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.4.2015 Keski-Suomen ELY-keskus 2 656 000 2 577 015 2 656 140 2 577 015
S10818 ESR OSMOS -osallistava monikulttuurinen sosiaaliohjaus Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.5.2011 Metropolia ammattikorkeakoulu 307 748 285 260 362 056 335 600
S10819 ESR VETO - Verkostojen Ennakoiva Työssä Oppiminen Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.9.2008 31.12.2010 Teknologiakeskus TechVilla Oy 330 185 327 231 587 305 327 231
S10820 ESR Ympäristötalouden tutkimuksen ja koulutuksen kehittäminen Pohjois-Suomessa Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.6.2012 Oulun yliopisto, Thule instituutti 234 100 224 156 290 400 256 178
S10821 ESR Valtaväylä 2 - Highway 2 Valtakunnallinen osio 2 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.5.2012 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Sosiaali-ja terveysalan yksikkö 341 419 322 369 405 940 390 611
S10822 ESR Osaajia teollisuudelle -Työvoimaa ulkomailta Länsi-Suomen suuralueosio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 30.6.2011 Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy 213 216 136 978 195 757 165 210
S10823 ESR Maaseudun muutosvalmennus ja Protek-verkostot Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2009 28.2.2013 Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry 220 064 215 439 220 064 215 439
S10824 ESR VÄYLÄ- työpajakoulu Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 30.11.2012 Laptuote-säätiö 659 451 658 698 770 576 770 375
S10825 ESR Osaajia teollisuudelle-työllistymisen vahvistaminen Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.10.2011 Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy 316 272 304 044 416 445 401 223
S10826 ESR Pohjoiset työpaikat Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.3.2014 Seita -säätiö 741 656 703 638 851 792 813 005
S10827 ESR Kaivoskoulutuksen verkko-oppimateriaalivaranto Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.12.2013 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Lapin ammattiopisto 265 140 251 826 331 425 318 915
S10727 ESR Askel askeleelta- projekti Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.6.2011 Kittilän kunta 102 705 79 243 141 937 114 907
S10728 ESR Opinpolku Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 Vaasan aikuiskoulutuskeskus 249 000 246 291 292 094 289 505
S10729 ESR Suomen kielen opetukseen ohjaamisen kehittämisprojekti Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.1.2009 30.6.2010 Helsingin kaupunki 237 150 154 748 206 472 185 995
S10730 ESR HYVINVOINTIALAN OPPIMIS- JA KEHITYSVERKOSTO Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.5.2011 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu 300 000 283 215 360 000 339 859
S10731 ESR Työperäisen maahanmuuton toimintamalli Pohjois-Suomen suuralueosio 4 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.7.2010 Lapin TE-Keskus, työvoimaosasto 90 858 90 841 131 100 90 841
S10732 ESR Virheetön toimitusketju asiakkaan arvolupauksena Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys ry 242 680 234 460 273 680 264 679
S10733 ESR Protek: Yritysten Taitava Keski-Suomi Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2010 Keski-Suomen kauppakamari 496 382 438 926 606 276 522 648
S10734 ESR Tieto hanskaan - Tiedonhallintataitoja verkossa ja livenä Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2011 Joensuun kaupunki 246 136 216 362 282 700 250 405
S10735 ESR Vastuullisen liiketoiminnan edelläkävijät Keski-Suomessa Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2009 31.12.2010 Jyväskylän ammattikorkeakoulu 169 295 168 961 200 405 200 170
S10736 ESR KUTSU - Kuntouttava työtoiminta, suuntana työelämä (Kuntouttavan työtoiminnan kehittämisprojekti) Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.9.2011 Työn Uudet Areenat ry 158 533 121 129 178 108 139 379
S10737 ESR Maahanmuuttajat suomalaisen yrittäjyyden lisäarvona - MASUUNI Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.6.2011 Suomen Uusyrityskeskukset ry 401 633 383 625 401 633 383 625
S10738 ESR Kotoraide - aikuisten maahanmuuttajien alkuvaiheen arviointi ja polutus Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2010 Axxell Utbildning Ab 388 530 272 645 420 140 298 723
S10739 ESR Baltian ketju Valtakunnallinen osio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.5.2010 Keski-Uudenmaan kehittämiskeskus Oy Forum 279 239 210 652 368 531 280 869
S10740 ESR Attraktiivinen Suomi - terveydenhuollon osaajien liikkuvuuden edistäminen Valtakunnallinen osio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2010 THL -Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, omarahoitteinen kansainvälisten asiain yksikkö (KIVA) 478 024 415 179 703 130 527 396
S10741 ESR ARVOKAS- henkilöstön jaksamisen ja työhyvinvoinnin edistämishanke Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2010 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy (PIRAMK) 110 000 110 000 137 500 137 500
S10742 ESR Sukupolvenvaihdosten edistäminen ja nuorten yritysten kehittäminen Kanta-Hämeessä Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 29.2.2012 Hämeen Työvoima- ja elinkeinokeskus 380 000 329 387 380 000 329 387
S10743 ESR Sukupolvenvaihdosten edistäminen ja nuorten yritysten kehittäminen Päijät-Hämeessä Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 29.2.2012 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 571 000 494 630 571 000 494 630
S10744 ESR Varkauden seudun äkillinen rakennemuutos -hanke (Äkkimuutos-hanke) Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.7.2011 Navitas Kehitys Oy (Keski-Savon Kehittämisyhtiö Oy) 726 800 706 335 783 810 762 291
S10745 ESR Välityömarkkinoiden kehittämishanke Välke Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.6.2011 Hämeen ELY-keskus 391 400 365 699 391 400 365 699
S10746 ESR Yritysten Häme - seudullisen yrityspalveluverkoston koordinointihanke Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.6.2011 Hämeen ELY-keskus 226 800 185 896 226 800 185 896
S10747 ESR Vaikuttavuutta työpajayhteistyöhön Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 S. ja A. Bovalliuksen säätiö/Bovallius-ammattiopisto Turku 628 000 627 804 715 800 717 013
S10748 ESR MOMA Monikulttuurisuus on mahdollisuus Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2009 30.6.2011 Turun Aikuiskoulutussäätiö / Turun Aikuiskoulutuskeskus 230 388 226 521 237 388 235 175
S10749 ESR TAKO-projekti Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2010 Mäntsälän Yrityskehitys Oy 71 000 69 489 112 400 69 489
S10750 ESR Liittyvä voima Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy 860 916 859 499 1 229 880 1 228 463
S10751 ESR Strategialähtöinen liiketoimintaosaamisen kehittäminen - (SLK) Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2011 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä/ Oulun seudun ammattikorkeakoulu 496 830 479 126 660 770 640 795
S10752 ESR Osaavat työmarkkinat Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 30.6.2011 Raahen aikuiskoulutuskeskus Oy 153 292 147 881 185 617 184 756
S10753 ESR Psykoterapian osaajia Lapin lääniin Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.12.2014 Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut 312 937 312 088 448 937 448 091
S10754 ESR Ideasta liiketoiminnaksi hyvinvontiteknologia-alalla (Wellness Technology Business Program) Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.10.2008 15.10.2011 Oulun yliopisto/Koulutus- ja tutkimuspalvelut 293 407 290 461 342 646 332 040
S10755 ESR Sosiaalisten yritysten perustamisneuvonta ja työllistämisjärjestelmät - Teho2 Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.10.2010 Kehittämisyhtiö Witas Oy 273 544 249 720 339 428 312 782
S10756 ESR Pienetkin pinnalle - Mikroyritykset hyvinvointiin Varsinais-Suomessa Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.2.2009 31.3.2012 Varsinais-Suomen Yrittäjät ry 317 500 308 538 317 500 308 538
S10757 ESR Väylät auki Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.3.2012 Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä 197 540 197 540 227 950 229 876
S10758 ESR Opiskelijalle hyvä tulevaisuus Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 30.10.2011 Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä 497 659 495 835 614 110 664 270
S10759 ESR Tulevaisuuden koulu/Verkko-oppiminen Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Oulun kaupunki 398 008 321 465 497 509 401 832
S10760 ESR Valtakunnallinen KOTTI-hanke Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.11.2012 Keski-Suomen ELY-keskus 3 220 000 3 133 374 3 220 000 3 133 374
S10761 ESR Kiihdytyskaista - joustavammat koulutusmahdollisuudet nuorille Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 30.4.2012 Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy 427 041 408 794 506 157 484 529
S10762 ESR Asuntola - riitti aikuisuuteen Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 29.2.2012 Peräpohjolan Kansanopiston kannatusyhdistys ry 258 380 255 601 375 741 299 032
S10763 ESR Kulttuuriympäristön- ja maisemanhoidon osaaminen voimavaraksi Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 29.2.2012 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 224 050 220 401 249 250 245 601
S10764 ESR Kumppanuushanke Verso Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.1.2014 Rovaniemen kaupunki, perusturvalautakunta, maahanmuuttajatoimisto 1 493 019 1 443 499 1 720 593 1 643 051
S10765 ESR Amipaja Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2012 Ami-säätiö 1 688 413 1 687 175 2 301 961 2 116 677
S10766 ESR TUTKA Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2009 31.5.2011 Yrityspalvelut HyRi Oy (YritysVoimala Oy) 384 530 382 642 384 530 382 642
S10767 ESR SYMBIO Living Lab Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.8.2012 HAAGA-HELIA Oy Ab 175 000 165 433 203 000 193 433
S10768 ESR Osaamisesta kasvua -kehittämisohjelma, Keski-Suomi Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.4.2015 Keski-Suomen ELY-keskus 3 355 000 3 213 929 3 357 500 3 213 929
S10769 ESR Koulutusliiketoimintaosaamisen kehittäminen Keski-Suomessa Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.3.2010 Jyväskylän ammattikorkeakoulu 149 532 123 189 175 920 144 928
S10770 ESR Saariselän alueen matkailun laadun kehittämiskoulutus 2009-2011 Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Kalotin oppimiskeskus 118 656 110 534 136 856 127 734
S10771 ESR Get a life- tulevaisuussuuntautunut uraohjaus korkeakouluopiskelijoille Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.5.2012 Turun yliopisto Tulevaisuuden tutkimuskeskus 650 050 646 633 777 250 769 545
S10772 ESR P-S ESR tekninen tuki 2007-2013, toimeenpano ja hallinnointi Valtakunnallinen osio 5 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Keski-Pohjanmaan liitto 106 000 87 695 106 000 87 695
S10773 ESR P-S ESR tekninen tuki 2007-2013, viestintä Valtakunnallinen osio 5 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Keski-Pohjanmaan liitto 15 000 10 427 15 000 10 427
S10774 ESR RYTMI-projekti, Hyvää oloa ja arjen rytmiä heikossa työmarkkina-asemassa olevalle työnhakijalle Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2011 Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia 369 105 320 829 551 688 501 425
S10775 ESR REKRYTALLI Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2010 Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymä / Innofocus 823 294 758 011 1 253 873 954 421
S10776 ESR Koulutusportti - Maahanmuuttajien alkuvaiheen ohjauksen kehittämishanke Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2013 Uudenmaan ELY-keskus 2 951 800 2 917 469 3 022 200 2 917 469
S10878 ESR Sosiaalityön koulutuksen työelämälähtöisyys Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.12.2012 Lapin yliopisto (Sosnetin koordinaatioyliopistona) 386 100 364 264 454 500 428 781
S10879 ESR Seudullisen yrittäjyyden edistäminen Keski-Suomessa (alueosio) Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2011 Keski-Suomen ELY-keskus 160 000 145 545 284 000 279 056
S10880 ESR Polut, portaat ja pitkospuut työelämään Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.3.2009 31.5.2012 Manna ry 643 728 634 793 643 728 634 793
S10881 ESR Balanssi - Balans - Toimenpiteet Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.6.2014 Pohjanmaan ELY-keskus 2 145 640 2 128 340 2 577 346 2 469 740
S10882 ESR VAKA Valtakunnallinen Klubi - ja aluekiertuehanke Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 30.6.2011 Cursor Oy, Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö 368 050 303 416 433 000 359 397
S10883 ESR Yrityspalvelujen verkosto Varsinais-Suomen elinkeinoelämän kansainvälistymisen vauhdittajaksi Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 30.6.2011 Varsinais-Suomen liitto 84 000 84 000 114 000 119 800
S10884 ESR Tonal Innovation Center - TONIC Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.5.2012 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu 520 000 520 000 607 608 629 438
S10885 ESR Sosiaalinen Sirkus -esiselvitys Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.4.2009 Tampereen yliopisto, Tutkivan teatterityön keskus 24 845 16 399 29 230 20 784
S10886 ESR Ammatillisen koulutuksen kehittäminen äkillisissä toimintaympäristön muutoksissa Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2010 Kemijärven kaupunki/Sivistysosasto 83 800 82 203 101 500 99 568
S10887 ESR Rytmimeraatti Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.3.2013 Rytmi-Instituutin kannattajayhdistys ry 208 100 208 100 268 700 268 700
S10888 ESR Tarinamestarin koulutusohjelma (TarinaMesta) Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 30.5.2012 Lapin yliopisto/kasvatustieteiden tiedekunta 322 550 311 721 340 944 324 944
S10889 ESR Aikuiskoulutuksen ohjauspalvelut - Kainuu-verkosto Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 31.10.2011 Kainuun maakunta -kuntayhtymä/Kainuun ammattiopisto 245 764 230 657 293 318 281 233
S10890 ESR Työ ja tekijät kohtaamaan Etelä-Pohjanmaalla Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2009 30.6.2011 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Sedu Aikuiskoulutus, liikelaitos 177 300 172 443 177 300 172 443
S10891 ESR Oulun eteläisen eMBA Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.12.2012 Centria ammattikorkeakoulu Oy/CENTRIA Tutkimus ja kehitys 260 750 248 422 267 277 260 340
S10892 ESR Oulun LUMA-keskus OuLUMA Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Oulun yliopisto 325 967 289 404 388 000 330 747
S10893 ESR Seutukunnallinen Työpaja, työvoimapoliittiset toimenpiteet Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.9.2008 31.7.2011 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 323 860 307 903 323 860 370 952
S10894 ESR Opin Ovi Uudenmaan ELY-keskus Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 30.4.2011 Uudenmaan ELY-keskus 135 890 130 012 135 890 130 012
S10895 ESR Eurooppalaisen osaamisen hyödyntäminen matkailun tutkimuksen ja koulutuksen kehittämisessä Pohjois-Suomen suuralueosio 4 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 31.3.2011 Lapin yliopisto 119 000 101 833 140 000 121 213
S10896 ESR OHJAAN Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2010 Educa-Projektit Oy 196 700 196 700 234 700 234 700
S10897 ESR Savon nuorisotiedotus Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.9.2012 Kuopion kaupunki 555 380 549 794 666 975 659 978
S10898 ESR Ammatillisen koulutuksen hyvinvointiverkosto Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.12.2011 Suomen ammatillisen koulututuksen kulttuuri- ja urheiluliitto SAKU ry 207 320 207 320 245 620 241 221
S10899 ESR Samovaari-hanke Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.5.2012 Koti ja Kuusi Osk 380 766 356 740 380 766 356 740
S10900 ESR TERO - Työelämään Erinomaista Osaamista Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2009 28.2.2013 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Sedu Aikuiskoulutus, Liikelaitos 496 000 441 671 587 750 546 519
S10901 ESR Nanokokoluokan läpäisyelektronimikroskopian kehittämishanke 2009-2011 (NANOTEM) Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.9.2012 Itä-Suomen yliopisto 415 620 414 186 476 120 451 807
S10902 ESR Osaamo - osallistumistalous ammattioppilaitoksissa Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.6.2012 Savon koulutuskuntayhtymä 441 878 441 878 555 003 617 605
S10903 ESR Kulttuuriympäristön- ja maisemanhoidon osaaminen voimavaraksi,työvoimapoliittiset toimenpiteet Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Lapin Ely-keskus 391 569 391 568 391 569 391 568
S10904 ESR DiMeKe - Tuotekehitystä digimediaan Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2009 31.3.2012 Oulun yliopiston koulutus- ja tutkimuspalvelut 545 000 541 044 710 000 706 044
S10905 ESR IV-PUHTAAKSI -hanke Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Savon koulutuskuntayhtymä 349 108 333 320 397 981 372 720
S10906 ESR Osaajaksi Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.3.2012 AEL Oy 397 807 397 807 468 009 465 923
S10907 ESR VIRVE kehittämisohjelma pk-yrityksille Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 2.3.2009 31.12.2014 Hämeen ELY-keskus, E-vastuualue 2 612 760 2 373 056 2 612 760 2 373 056
S10908 ESR Palvelujen kehittäminen ja prosessijohtamisen käyttöönotto Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.5.2009 30.4.2011 Kuopion kaupunki 139 482 122 563 199 260 175 091
S10909 ESR JOUTUKE - Joensuun Urheiluakatemian oppilaitosyhteistyö- ja tukipalvelumallin kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2011 Joensuun kaupunki 204 636 201 190 253 370 250 532
S10910 ESR Väylä - välityömarkkinoilta avoimille työmarkkinoille Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.12.2013 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä/Lapin ammattiopisto 1 162 968 1 155 022 1 362 568 1 354 039
S10911 ESR Kumppanuushanke - Kumppanuushanke liiketoimintaosaamisen kehittämiseksi mikroyrityksissä Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.5.2009 31.10.2011 Satakunnan ammattikorkeakoulu 147 000 147 000 167 900 167 900
S10912 ESR Keskisuomalaisen bioenergiaklusterin osaavan työvoiman turvaaminen - BEV-osaaja Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.4.2012 Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy (JAMK) 378 135 377 850 477 775 477 435
S10913 ESR Työpajatoiminnan koordinointi ja osaaminen "OSKO" -projekti Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.12.2011 Keski-Suomen Yhteisöjen Tuki ry. 327 494 316 776 377 017 367 800
S10914 ESR KAMoon TYKE 2009-2013 Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.4.2013 Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä 433 440 433 440 526 800 526 800
S10915 ESR Motivoimaa Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.6.2012 Niilo Mäki -säätiö 618 200 618 200 723 200 724 633
S10916 ESR Parempaan alkuun Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2012 Sastamalan koulutuskuntayhtymä 247 326 218 576 292 326 258 364
S10917 ESR POROTALOUSYRITTÄMISEN ERILAISET OPPIMISYMPÄRISTÖT - hanke Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 30.6.2012 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 296 485 294 850 341 695 340 108
S10918 ESR KoutsiHäme Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 31.12.2012 Kiipulasäätiö 758 820 754 200 825 718 823 662
S10919 ESR Matkailu- ja elämyspalvelujen johtamisen eMBA Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut 228 660 199 847 228 660 199 847
S10920 ESR Advanced Collaboration for Entrepreneurship - ACE (Korkeakoulupohjaisen yrittäjyyden aluemalli) Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.8.2011 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu-liikelaitos 350 000 303 635 442 000 383 975
S10921 ESR Työssäoppimisen portaat - TOPO Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.2.2009 31.7.2012 Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 400 990 400 838 493 754 527 125
S10922 ESR KAVERI verkko-oppijan tuki Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.4.2011 Kajaanin kaupunki / Kajaanin ammattikorkeakoulu 120 648 118 153 141 250 134 505
S10923 ESR TopTrainerTeam Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.6.2012 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 1 268 900 1 246 867 1 492 823 1 471 489
S10924 ESR Yhdessä tekemällä Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 9.3.2009 31.8.2012 Oulun seudun ammattiopisto 975 510 975 510 1 147 659 1 186 192
S10925 ESR Pirkanmaan liiton ESR -hallinnointiprojekti Valtakunnallinen osio 5 Pirkanmaan liitto Toiminta päättynyt 18.1.2008 31.12.2015 Pirkanmaan liitto 54 000 50 151 54 000 50 151
S10926 ESR Työelämä tutuksi - työssäoppiminen tavaksi Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.12.2011 Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä / Koulutuskeskus Salpaus 498 040 498 040 585 929 588 129
S10927 ESR ESR-tiedotus Varsinais-Suomi Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2014 Keski-Suomen ELY-keskus 58 000 57 220 58 000 57 220
S10928 ESR Start Up - Toimenpiteet Pohjanmaan Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2014 Pohjanmaan ELY-keskus 729 002 728 863 729 002 728 863
S10929 ESR Start Up - Toimenpiteet Keski-Pohjanmaa Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2013 Pohjanmaan ELY-keskus 400 842 400 838 400 842 400 838
S10930 ESR OKSA -projekti, Välityömarkkinoiden kehittämishanke Itä-Hämeessä Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.5.2012 Heinolan kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi 830 008 741 779 1 030 258 931 137
S10931 ESR Mielen hyvinvointi Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.3.2012 ORTON Invalidisäätiö, Keskuspuiston ammattiopisto 427 070 427 003 502 435 522 378
S10932 ESR Steg för steg Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.6.2012 Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur/Yrkesakademin i Österbotten 273 200 273 200 321 412 331 939
S10933 ESR Aluekehityksen ja innovaatio-osaamisen ammatillisesti painottunut jatkotutkintokoulutushanke Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 30.6.2012 Kuusamon kaupunki 236 994 236 994 290 805 273 501
S10934 ESR Henkilöstön osaamisen kehittäminen Siikalatvan oppilaitoksissa - HOKES Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.3.2012 Haapaveden-Siikalatvan seudun kuntayhtymä 379 252 377 564 510 711 504 744
S10935 ESR VILU - virtuaalinen luku- ja kirjoitustaidon oppimisen tukimateriaali Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.10.2013 Axxell Utbildning Ab 160 650 132 943 165 831 138 175
S10936 ESR Mun reitti - Toiminta- ja työkykyvalmennuksen kehittäminen ammatillisessa erityisopetuksessa Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.3.2009 30.6.2012 Hengitysliitto Heli ry./ Ammattiopisto Luovi 607 204 607 204 738 025 732 553
S10937 ESR Palvelualan suomea maahanmuuttajille Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.3.2009 30.4.2013 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia 155 025 151 006 182 956 178 695
S10938 ESR AHOT korkeakouluissa Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 30.6.2014 Turun yliopisto 1 382 766 1 379 752 1 617 195 1 613 952
S10939 ESR VALOA Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 30.9.2012 Helsingin yliopisto 1 396 146 1 287 792 1 655 147 1 539 059
S10940 ESR Kolme askelmaa yhteisölliseen työelämäkumppanuuteen - STEPIT Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.8.2012 Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakouluosakeyhtiö 1 084 922 1 077 683 1 454 435 1 269 009
S10941 ESR Monikulttuurinen Salo - Maahanmuuttajien integrointi yhteiskuntaan ja työelämään Salon seudulla Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.5.2009 30.9.2014 Salon seudun koulutuskuntayhtymä 365 250 357 966 487 000 477 288
S10942 ESR TE-ERKKERI Valtakunnallinen osio 3 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2009 28.2.2013 Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia 604 900 578 880 776 733 760 994
S10943 ESR OTE - Opintojen tukeminen ja opetusjärjestelyjen kehittäminen opiskelupolun eri vaiheissa Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2011 Aalto-korkeakoulusäätiö 1 578 254 1 552 992 1 856 872 1 892 925
S10944 ESR VERSOT - Verkkosuomea maahanmuuttajille Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.5.2009 31.10.2013 AMKE International Oy 1 233 270 1 233 270 1 419 911 1 428 401
S10945 ESR ERKKERI Valtakunnallinen osio 3 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.9.2008 28.2.2013 Jyväskylän ammattikorkeakoulu 1 770 350 1 723 374 2 229 650 2 175 186
S10946 ESR Työtä ja restaurointiosaamista Joensuun maaseudulle Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 30.6.2012 Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 562 000 547 249 665 424 641 355
S10947 ESR Tuottaja 2020 Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.7.2012 Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy 285 710 285 710 341 054 341 103
S10948 ESR Työtä ja restaurointiosaamista Joensuun maaseudulle / Työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 30.9.2012 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 001 460 956 222 1 001 460 956 222
S10949 ESR Itä-Suomen Liikunnan kehittämishanke eli LIKE-hanke Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.1.2009 30.9.2012 Pohjois-Savon Liikunta ry 870 828 857 646 991 698 981 860
S10950 ESR Elämyksiä Etelä-Karjalasta Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 31.8.2010 Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 72 500 72 500 85 500 93 834
S10951 ESR Resurssi Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 25.5.2009 31.5.2011 Keski-Suomen ELY-keskus 412 000 352 811 412 000 352 811
S10952 ESR Helppi Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 31.12.2012 Kiteen Evankelinen Kansanopisto 300 000 299 708 346 800 346 508
S10953 ESR Helppi / Työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 31.12.2012 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 500 000 497 725 500 000 508 261
S10954 ESR ELÄMYS: Oman johtajuuden ja liiketoiminnan kehittäminen elämyksellisten menetelmien avulla Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.5.2011 Turun yliopiston kauppakorkeakoulu, Porin yksikkö 147 177 147 177 147 177 147 177
S10955 ESR Porin Klubitalo Sarastuksen tuetun työn ja- koulutuksen hanke mielenterveyskuntoutujille "Klubitalolta Työuralle" Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.12.2013 Tukiranka ry/ Porin Klubitalo Sarastus 539 133 524 574 603 129 588 512
S10956 ESR Vastuullisen liiketoiminnan kehittämisohjelma VALID Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2013 Prizztech Oy 634 119 625 747 634 119 625 747
S10957 ESR OSTU - Osaamisella parempaa tulosta Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2012 Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy 370 800 370 800 436 850 380 800
S10958 ESR Korkeakouluista uutta osaamista Keski-Karjalaan (KUOKKA) Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.8.2012 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu, liikelaitos 300 000 273 834 342 600 312 718
S10959 ESR Educa Learn Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 16.9.2008 31.12.2011 Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä 676 101 656 860 793 201 769 588
S10960 ESR INSITE - Työperusteisen maahanmuuton tukihanke Valtakunnallinen osio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 31.12.2010 Uudenmaan ELY-keskus 240 465 226 618 240 465 226 618
S10961 ESR Hammaslääketieteen koulutuksen käynnistäminen Itä-Suomen yliopistossa Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.12.2011 Kuopion yliopisto 262 500 262 500 300 000 300 000
S10962 ESR Asumisen tuki työllistymisen edistäjänä (ATTE) Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2009 31.8.2012 Kuopion Kaupunki 560 897 517 750 640 962 593 048
S10963 ESR Silta Suomeen - ratkaisu työvoimapulaan Etelä-Suomen suuralueosio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 31.12.2010 GLi Logistics Oy 191 371 67 943 75 190 67 943
S10964 ESR OSAAJAVERKOSTO - koulutuksen ja työelämän yhteistyö valmistumisen tukena Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 30.11.2012 TTY-säätiö, Tampereen teknillisen yliopiston Porin yksikkö 371 940 361 095 468 940 450 848
S10965 ESR Balanssi - Balans Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2013 Vaasan aikuiskoulutuskeskus 481 220 481 079 658 279 657 989
S10966 ESR PROTEK - Toimenpiteet Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2014 Pohjanmaan ELY-keskus 1 794 000 1 782 064 1 794 000 1 939 997
S10967 ESR Lapin Letka, työvoimapoliittiset toimenpiteet Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 1.3.2008 31.12.2013 Lapin TE-keskus 443 475 442 373 442 375 442 373
S10968 ESR Kohti nousua Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 15.7.2011 Koillis-Savon Kehitys Oy 423 200 415 811 460 000 452 005
S10969 ESR OpinTori Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 30.4.2013 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu 975 051 946 834 1 170 599 1 136 228
S10970 ESR Perhehoidon täydennyskoulutus Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2010 Perhehoitolitto ry 42 200 40 105 47 750 45 655
S10971 ESR Yritysten sukupolvenvaihdos ja siihen liittyvät teemat Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2009 31.12.2011 Hämeen TE-keskus 203 600 190 224 203 600 190 224
S10972 ESR Pohjoiset työpaikat,työvoimapoliittiset toimenpiteet Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 1.3.2009 31.12.2013 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 968 300 930 702 1 186 300 1 128 797
S10973 ESR Reimari 2 Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.5.2011 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 173 000 164 115 230 000 227 826
S10974 ESR Kemi-Tornio alueen maahanmuuttajaväestön aktiivinen työllistyminen, työvoimapoliittiset toimenpiteet Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2012 Lapin elinkeino-,liikenne- ja ympäristökeskus 235 000 228 473 235 000 228 473
S10975 ESR Oppimisympäristöjen työelämälähtöinen kehittäminen lastensuojelutyössä Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2011 Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysalan yksikkö 152 000 128 084 192 283 169 382
S10976 ESR Oppimisvaikeudet työelämässä Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.3.2012 Itä-Suomen yliopisto 320 400 309 042 343 240 331 665
S10977 ESR TAIVEX - vientivalmennus Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.12.2011 Teatterin tiedotuskeskus ry 455 500 450 544 551 500 566 794
S11028 ESR TE-kolmonen - työvoimapoliittiset toimenpiteet Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2009 31.12.2014 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 3 860 000 3 704 750 3 860 000 3 704 750
S11029 ESR Vankilaopetuksen hyvät käytännöt ja kehittäminen; Vakes Kainuu Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2012 Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä / Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto 195 984 195 984 224 548 219 558
S11030 ESR Vankilaopetuksen hyvät käytännöt ja kehittäminen; Vakes P-P Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2012 Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä / Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto 195 984 195 984 224 548 219 543
S11031 ESR Luovien alojen yrittäjyys Etelä-Savon vahvuudeksi Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.12.2011 Helsingin kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus 198 100 198 100 218 100 225 402
S11032 ESR Uusi Silta Yrittäjyyteen Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2012 Lahden alueen uusyrityskeskus ry 326 300 296 396 502 000 466 507
S11033 ESR Alkavien yrittäjien neuvonta ja sen kehittäminen Kanta-Hämeessä Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2012 Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä 564 297 563 987 714 300 713 926
S11034 ESR Matkailijan ja matkailualan työntekijän suojautuminen ja turvallisuus, MatkaSuTu Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 30.11.2012 Työterveyslaitos, TY-osaamiskeskus 320 003 320 003 376 474 376 474
S11035 ESR Hyvinvointialan yritysten liiketoiminnan ja johtamisen valmennusohjelma Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.12.2010 Kajaanin kaupunki / Kajaanin ammattikorkeakoulu 54 070 35 125 61 794 37 133
S11036 ESR Creative Managers - Luovan talouden kansainvälinen erikoisosaaja- ja tuottajavalmennus Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.7.2012 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu 547 840 547 840 630 518 631 062
S11037 ESR Kiravo - kirjasto avoimena oppimisympäristönä / Biblär - biblioteket som ett öppet lärcentrum Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.5.2013 Helsingin kaupunki / Helsingin kaupunginkirjasto 627 575 601 849 878 919 872 795
S11038 ESR TYÖMIELI Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.5.2012 Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy 271 841 271 841 327 488 324 010
S11039 ESR VERKKO HALTUUN! NÄTET I BESITTNING! Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 30.9.2012 Seinäjoen ammattikorkeakoulu Kulttuurialan yksikkö Kirjasto-ja tietopalvelun koulutusohjelma 487 400 487 154 612 899 613 448
S11040 ESR Forssan seudun aloittavien ja jatkavien yritysten neuvontapalvelut Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.10.2013 Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy 266 389 236 176 337 200 306 988
S11041 ESR Punainen Talo Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 30.4.2012 Sovatek- säätiö 243 994 240 629 294 176 291 107
S11042 ESR MONNI - Monikulttuurisempi koulu Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2012 Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Kotka 445 434 431 210 524 040 506 848
S11043 ESR Valtaväylä 1- Highway 1, työvoimapoliittiset toimenpiteet Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.6.2009 31.5.2012 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 350 500 268 524 371 700 328 611
S11044 ESR Tervetuloa kotiin, Suupohjaan! työvoimapoliittiset toimenpiteet Valtakunnallinen osio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.10.2008 22.8.2011 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 80 072 66 058 80 072 66 058
S11045 ESR YES-keskus - tukemaan Etelä-Savon oppilaitosten yrittäjyyskasvatusta - Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.10.2013 Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus 378 500 368 884 537 500 517 924
S11046 ESR Henkilöstön osaamisen vahvistaminen muuttuneessa markkinatilanteessa ja tulevaisuuden uudet oppimismallit Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.5.2009 17.9.2010 Saarijärven Seudun Yrityspalvelu Oy 339 200 305 635 349 200 327 209
S11047 ESR Messi - meriteollisuuden sisustusvarustelun verkostokehitys Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 31.5.2012 Prizztech Oy 258 940 253 874 273 820 268 754
S11048 ESR D2B - Uusiutuvan energian kansainvälisten liiketoimintamahdollisuuksien tunnistaminen ja hyödyntäminen energiateknologia-alan yrityksissä Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2011 Hermia Oy 332 906 332 281 532 880 365 506
S11049 ESR Osaamiskeskusten kansainvälisyysvalmiuksien kehittäminen ja vetovoimaisuuden hyödyntäminen Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2009 TEKEL Oy 170 805 113 049 170 805 113 049
S11050 ESR Teknologia-alan pk-yritysten kansallinen kasvuohjelma Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 1.8.2009 31.12.2013 TEKEL Oy 2 391 516 2 297 148 2 672 900 2 297 148
S11051 ESR NEO-SEUTU Valtakunnallinen osio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 31.12.2012 Helsingin kaupunki 951 859 903 093 1 119 833 1 092 181
S11052 ESR Miehittämättömien alusten koulutus- ja testauskeskuksen kehittämishanke Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.5.2011 Kemijärven kaupunki, Itä-Lapin oppimiskeskus 200 268 198 056 235 608 233 143
S11053 ESR KORSI - Korkeakoulutettujen osaaminen Keski-Suomen hyväksi Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 31.8.2012 Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy 494 787 482 893 601 505 586 577
S11054 ESR Pohjois-Pohjanmaan ProtekTuki -projektin työvoimapoliittiset toimenpiteet Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2009 31.10.2011 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 700 000 649 028 700 000 649 028
S11055 ESR AgroInka -Agroteknologian innovaatio- ja kasvuohjelma Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2011 Frami Oy 170 200 162 185 185 200 167 185
S11056 ESR Nanotech Finland Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.12.2011 Jyväskylä Innovation Oy 343 996 342 958 473 442 436 415
S11057 ESR Palkkastartti-hanke Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 28.2.2011 Keski-Suomen ELY-keskus 2 880 000 2 820 984 3 633 287 3 616 848
S11058 ESR BALTIC SEA INTEGRATION -hanke Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.12.2011 Aalto-korkeakoulusäätiö, Kauppakorkeakoulu, Pienyrityskeskus 385 996 378 720 401 636 409 045
S11059 ESR Työtä ja tekijöitä Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2009 30.6.2012 Kaakkois-Suomen ELY-keskus 4 016 000 3 938 280 4 159 000 4 059 783
S11060 ESR Välityömarkkinoiden kehittäminen -TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2010 Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus 974 000 838 663 1 274 000 1 279 539
S11061 ESR Satakunnan Opin ovi Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2013 Länsirannikon Koulutus Oy WinNova 500 988 455 272 685 941 620 713
S11062 ESR Maahanmuuttajien elintarvikeosaamisen parantaminen Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2009 31.12.2011 Agropolis Oy 143 400 130 335 162 400 149 436
S11063 ESR Työtä ja osaamista Hämeeseen Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2011 Hämeen ELY-keskus 1 405 293 1 337 289 1 405 293 1 337 289
S11064 ESR Työtä ja osaamista välityömarkkinoille Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2011 Hämeen ELY-keskus 2 171 857 2 081 249 2 821 857 2 870 447
S11065 ESR IAV - Itsearviointijärjestelmä ja yritysten osaamisen kehittämisen vaikuttavuus Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen liitto Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.12.2010 Jyväskylän yliopisto/ Koulutuksen tutkimuslaitos 103 879 103 261 146 399 147 016
S11066 ESR MAKU-HELMI Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 30.6.2013 Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä/ Haapaveden ammattiopisto 158 706 158 706 180 915 227 353
S11067 ESR HARKAT 1 - Harjoittelutoiminnan kehittämishanke, vaihe 1 Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 30.4.2010 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia, Kemi-Tornion Ammattikorkeakoulu 149 520 119 231 186 900 161 505
S11068 ESR Kompassi - Ammatillisesta kuntoutuksesta kohti avoimia työmarkkinoita Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 30.11.2013 Lapin yliopisto, yhteiskuntatieteiden tiedekunta 1 071 062 1 012 522 1 179 062 1 119 559
S11069 ESR MOTKE, matkailun oheispalvelujen tuotteistamis- ja kehittämishanke Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 30.6.2011 Imatran Seudun Kehitysyhtiö Oy 112 000 77 009 140 000 95 864
S11070 ESR Avara museo - kehittyvä oppimisympäristö aikuisille Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.9.2013 Suomen museoliitto - Finlands museiförbund ry 669 438 649 232 851 457 827 204
S11071 ESR Korkeakouluopiskelijan syrjäytymisen ehkäiseminen Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 30.11.2012 Tampreen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö 1 394 000 1 388 222 1 719 772 1 729 380
S11072 ESR OPPIMISYMPÄRISTÖT JA OPPIMISEN MALLIT - Insinöörikoulutuksen työelämälähtöisyyden kehittäminen Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.3.2012 Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu 288 449 272 748 427 583 441 941
S11073 ESR T&K-TOIMINNAN RAJAPINTAPROSESSIEN KEHITTÄMINEN Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.7.2012 Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, Kemi-Tornionlaakson koulutusky Lappia 144 880 135 580 181 100 169 475
S11074 ESR Rovapolut - monikulttuuriset mahdollisuudet osaamisen kehittämiseen ja työllistymiseen Rovaseudulla,työvoimapoliittiset toimenpiteet Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.10.2011 Lapin TE- keskus 138 900 121 931 138 900 121 931
S11075 ESR Nature Craft Finland, Etelä-Savon osa-aluehanke Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.12.2011 Mikkelin seudun elinkeinoyhtiö Miset Oy 296 405 276 933 376 405 351 786
S11076 ESR Pohjois-Karjala TL2 rinnakkaishankkeiden hallinto ja tukirakenne Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.8.2011 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 560 000 540 334 560 000 540 334
S11077 ESR Ole aktiivinen Läpi Elämän Itä-Suomen suuralueosio 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.5.2012 Kuopion kaupunki, talous- ja strategiapalvelu 236 384 223 526 265 175 251 654
S10978 ESR Kumppanit työssä Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.3.2009 30.6.2012 Kiipulasäätiö 528 375 528 375 597 064 595 976
S10979 ESR Opin Ovi -Etelä-Pohjanmaa Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 30.4.2012 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Sedu Aikuiskoulutus, liikelaitos 271 748 257 303 331 400 323 974
S10980 ESR Kauppa&Koulu - Joustava koulutusmalli kaupan alalle suuntautuville Etelä-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.12.2011 Salon seudun koulutuskuntayhtymä/Salon seudun aikuisopisto 40 000 28 830 50 000 36 038
S10981 ESR Opin Ovi Osaamiseen Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 30.9.2012 Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymä, Koulutuskeskus Tavastia 640 000 638 309 754 000 773 626
S10982 ESR Metsäalan innovaatio- ja osaamisverkosto Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.12.2014 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy, Tampereen ammattikorkeakoulu 820 000 820 000 973 000 996 183
S10983 ESR TYRNI - Yhteistoiminta-alueiden henkilöstön työhyvinvoinnin ja rakenteiden tukeminen Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.8.2011 OSEKK / Oulun seudun ammattikorkeakoulu, terveysalan Oulaisten yksikkö 168 913 162 416 254 630 244 837
S10984 ESR Aikuisena agrologiksi Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2009 31.8.2013 OSEKK, Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Luonnonvara-alan yksikkö 456 000 455 503 608 285 523 326
S10985 ESR Kokeellinen tuotekehityslaboratorio - Experimental Design LAB - EDEL Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.12.2011 Seinäjoen Koulutuskuntayhtymä/ Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Kulttuurialanyksikkö 300 000 300 000 412 500 412 499
S10986 ESR Kulttuurin ketju - kulttuurin matkailullinen tuotteistaminen Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.2.2009 31.12.2011 Turun kaupunki/Turku Touring 648 000 645 171 769 500 766 006
S10987 ESR Kalastusmatkailun kehittäminen Koillis-Suomessa Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 31.12.2011 Koillis-Suomen Aikuiskoulutus Oy 166 000 166 000 190 000 193 323
S10988 ESR Työhyvinvoinnin edistäminen kuntaorganisaatiossa Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.8.2011 Lapin yliopisto, Yhteiskuntatieteiden tiedekunta 284 011 283 067 399 756 422 415
S10989 ESR Yksikään ei huku - tuki pk-yrittäjille taantuman vaikutusten torjunnassa Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.5.2011 Savon Yrittäjät ry 526 400 409 041 541 400 417 425
S10990 ESR PROTEK Etelä-Pohjanmaa Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.8.2012 Etelä-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus 617 644 605 892 659 100 647 348
S10991 ESR Runolaulun pottku (pedagogiikan, opetusmodulien, taiteellisten, tutkimus- ja koulutusmenetelmien ulottuvuuden kehittämishanke) Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.7.2008 31.12.2011 Juminkeko-säätiö 342 090 322 841 379 199 356 078
S10992 ESR TUKIPOLKU -klinikka Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2010 Niilo Mäki -säätiö 189 000 189 000 227 500 193 962
S10993 ESR Työhyvinvoiva Kainuu -esiselvitys Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 28.2.2010 Lex Kainuu ry 30 600 30 090 30 600 30 090
S10994 ESR KOMPETENT I ARBETSLIVET Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 30.6.2012 Arcada - Nylands svenska yrkeshögskola 199 150 180 878 199 150 180 878
S10995 ESR VEERA - Verkostoista voimaa opiskelijahuoltotyöhön Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.12.2011 Kalajokilaakson koulutuskuntayhtymä 121 509 116 531 154 851 138 139
S10996 ESR Etelä-Savon teollisuuden osaajat Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.8.2012 Itä-Savon koulutuskuntayhtymä/ Savonlinnan ammatti- ja aikuisopisto 581 000 575 154 688 557 705 519
S10997 ESR Botnia Progress - Työssäolevat Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2009 31.12.2011 Pohjanmaan ELY-keskus 285 000 266 233 315 500 266 233
S10998 ESR PAIKO - Painettavan elektroniikan koulutushanke Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 28.2.2011 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä, Oulun seudun ammattikorkeakoulu/Tekniikan yksikkö 125 975 123 940 148 206 145 812
S10999 ESR Botnia Progress - Työttömät Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 12.5.2009 31.12.2011 Pohjanmaan ELY-keskus 1 015 000 957 924 1 078 099 1 078 806
S11000 ESR ORDER Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.6.2009 30.9.2012 Kainuun Etu Oy 1 023 302 751 926 1 137 511 843 343
S11001 ESR Kakkosvaihde Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 30.9.2013 Keski-Pohjanmaan Uusyrityskeskus ry 237 000 229 827 284 400 275 453
S11002 ESR Yhteisökasvatuksen hyvät käytännöt EU:sta Suomen Lappiin Pohjois-Suomen suuralueosio 4 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.3.2010 Lapin yliopisto kasvatustieteiden tiedekunta ja sosiaalityön laitos 43 095 41 859 50 700 49 464
S11003 ESR Kiinaoikeuden professuuri Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.5.2012 Lapin Yliopisto 337 385 337 255 396 925 396 756
S11004 ESR "BornToBusiness" - Oamk:n tekniikan yksikön opiskelijoiden yritystoimintaa aktivoiva -hanke Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.3.2013 OSEKK/Oulun seudun ammattikorkeakoulu/Tekniikan yksikkö 214 496 214 212 325 515 306 019
S11005 ESR Opin Ovi - SME (Small and Medium Enterprises) Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2012 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä / Keski-Pohjanmaan aikuisopisto 475 000 446 207 524 000 489 307
S11006 ESR Sähköisen liiketoiminnan kehittämisohjelma Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 30.6.2014 Joensuun Tiedepuisto Oy 1 131 970 1 125 512 1 177 970 1 165 512
S11007 ESR Muutosturvaa ja huomisen osaajia Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 29.2.2012 Pirkanmaan ELY-keskus 3 047 550 2 929 034 3 047 550 2 929 034
S11008 ESR Osaamistarpeiden klusteriennakointi viljaketjussa Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2009 28.2.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä, Lahden ammattikorkeakoulu, Innovaatiokeskus 544 999 542 775 657 999 662 341
S11009 ESR Art Hub -hankekokonaisuus Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Pohjois-Savon taidetoimikunta 689 870 657 765 767 568 721 674
S11010 ESR Heinolan seudun kumppanuushanke Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 30.4.2012 Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy 194 225 168 275 228 500 202 550
S11011 ESR Lapin yritysten tervehdyttämisohjelma Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2009 31.3.2013 Lapin ELY-keskus 590 000 394 208 590 000 394 208
S11012 ESR Pätkät pitkiksi ManSetti työvalmennuspalvelut Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.5.2009 30.6.2013 Tampereen Aikuiskoulutussäätiö/Tampereen aikuiskoulutuskeskus 596 090 575 042 666 090 642 574
S11013 ESR "Sydän paikallaan"; Nuorten kansalaisaktiivisuuden lisääminen vapaaehtoistoiminnan muodossa -haasteena nuorten näköinen vapaaehtoistoiminta Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.1.2013 Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy 477 500 371 204 477 500 371 204
S11014 ESR SYsata - Sosiaalisia yrityksiä Satakuntaan Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2011 Länsirannikon Koulutus Oy WinNova 211 300 196 290 211 300 196 290
S11015 ESR Satakunnan Lukikeskus Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.12.2012 Satakunnan ammattiopisto 320 740 317 922 382 630 379 516
S11016 ESR Lapin matkailun turvallisuusjärjestelmä - koulutus, verkosto ja ennakointi Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 28.2.2011 Rovaniemen ammattikorkeakoulu 283 250 275 106 324 000 319 517
S11017 ESR Kansainvälisten opiskelijoiden integrointi Kainuuseen Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 30.6.2011 Kajaanin ammattikorkeakoulu -liikelaitos 77 776 75 940 91 500 89 342
S11018 ESR Pohjois-Karjalan työllisyysfoorumi Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 31.12.2011 Itä-Suomen yliopisto 226 500 225 190 258 500 257 008
S11019 ESR Kainuun Liikunnan kehittämishanke eli Kainuun LIKE-hanke Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.4.2009 30.9.2012 Pohjois-Savon Liikunta ry 312 562 297 765 359 968 345 170
S11020 ESR Opin Ovi Keski-Pohjanmaalla Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2009 31.10.2013 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä / Keski-Pohjanmaan aikuisopisto 440 000 438 484 531 055 533 024
S11021 ESR Kestävyyttä Itä-Suomen ruokapalveluihin -KestITÄ Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.6.2012 Savon koulutuskuntayhtymä 615 395 587 372 699 815 717 656
S11022 ESR PYÖRRE Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2009 30.6.2012 Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä 350 000 166 626 218 040 202 657
S11023 ESR Työvoiman maahanmuutto - TE-toimiston palvelujen kehittäminen Länsi-Suomen suuralueosio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.12.2014 Pirkanmaan ELY-keskus 807 889 806 549 807 889 806 549
S11024 ESR Innovaatioista kasvuun - yrityksen innovaatiotoiminnan työkalut Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2009 30.4.2011 Seinäjoen Teknologiakeskus Oy 109 746 100 879 120 600 111 733
S11025 ESR Tehokas ja vaikuttava hyvinvointipalvelutuotanto Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.10.2009 30.9.2012 Diakonia-ammattikorkeakoulu 275 764 272 851 381 949 386 233
S11026 ESR Art Hub - luovien alojen osaamisyhteisö Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.10.2011 Tampereen Seudun Uusyrityskeskus ry 373 620 369 779 439 553 435 034
S11027 ESR Nainen johtajaksi Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2011 Itä-Suomen Yliopistoseura ry 215 000 206 701 258 000 277 703
S10677 ESR Oppiva yritys Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.3.2014 Ylä-Savon Kehitys Oy 2 967 497 2 740 721 3 499 203 3 266 168
S10678 ESR Yritysten Taitava Keski-Suomi Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2010 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 849 017 674 801 1 001 406 797 965
S10679 ESR Asiantuntijat pk- yritysten tukena Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2013 Kaakkois-Suomen ELY-keskus 451 000 439 664 451 000 440 664
S10680 ESR Innovaatioyliopiston yrityshautomotoiminnan kehittäminen - START UP CENTER RUOHOLAHTI Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.3.2011 Aalto-yliopisto kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus 701 962 556 773 1 258 296 618 579
S10681 ESR Startti yrittäjäksi, työvoimapoliittiset toimenpiteet Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.7.2013 Pohjois-Savon elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskus/ Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri 8 530 000 8 467 374 8 530 000 8 467 374
S10682 ESR SYKA - projekti (sosiaalisten yritysten kehittämispalvelu) Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2011 Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry. 190 080 170 597 211 200 191 360
S10683 ESR Osaamisesta kasvua - Kaakkois-Suomi Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.10.2014 Kaakkois-Suomen ELY-keskus 3 133 445 2 869 082 4 203 541 2 869 082
S10684 ESR NEO-SELMA Verkkopalvelut maahanmuuttajien ohjaus- ja neuvontapalvelujen tukena Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.3.2011 Helsingin kaupunki 117 924 112 885 147 405 141 106
S10685 ESR Raaseporin yrityshautomo Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2010 Raaseporin elinkeinokeskus Oy 109 425 106 599 264 150 196 472
S10686 ESR Verkonkutoja - Kehittämisverkostojen luominen verkostomanagerin koordinoimana Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 20.1.2009 30.4.2012 Turun ammattikorkeakoulu 261 168 261 087 365 359 365 777
S10687 ESR Innoplaza Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2010 Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy 343 266 286 627 428 527 366 385
S10688 ESR Kotti-East Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.3.2011 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 364 000 349 070 364 000 349 070
S10689 ESR TE-kolmonen Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.3.2015 Keski-Suomen ELY-keskus 1 509 100 1 507 277 1 509 100 1 507 277
S10690 ESR FIRMA- Yrittäjyyteen valmentaminen toisella asteella Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.4.2011 Etelä-Savon Koulutus Oy 740 698 728 338 839 743 820 834
S10691 ESR Hymykuopat - esiselvitys hyvinvointipalveluiden monialaisista yhteistuotannoista Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.6.2009 Salon kaupunki / Kulttuuritoimisto 17 807 9 828 21 750 11 562
S10692 ESR ASKEL - askelia kohti työelämää Valtakunnallinen osio 2 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2011 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL (entinen Stakes, 1.1.2009 alkaen THL) 702 488 692 998 758 926 747 450
S10693 ESR Coping with Finns (COFI) Valtakunnallinen osio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.4.2011 Ami-säätiö, Amiedu 647 439 589 637 682 670 624 034
S10694 ESR eAmmattipolut Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2011 Itä-Suomen yliopisto 545 850 545 850 642 850 642 012
S10695 ESR VuokattiCampusTube Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.8.2012 Kainuun maakunta-kuntayhtymä/Koulutustoimiala 348 100 346 092 474 225 472 388
S10696 ESR Dynamo: lisää osaamista järjestöjen ja kuntien yhteistyöhön - esiselvityshanke Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.5.2009 Nuorten Akatemia ry 21 250 21 250 21 250 21 250
S10697 ESR PÄTÄKKÄ Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2010 Innofocus, Länsi-Uudenmaan aikuiskoulutuskeskus 288 805 287 870 394 708 322 963
S10698 ESR Länsi-Uudenmaan tuotanto- ja teknologiahautomo Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2010 Länsi-Uudenmaan Yrityshautomo Oy 229 000 206 658 409 000 342 209
S10699 ESR PUHDASTILA TUTKIMUS- JA KOULUTUSKESKUS Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.4.2011 Savon koulutuskuntayhtymä 600 250 600 250 685 835 677 509
S10700 ESR Valtaväylä 3 - Highway 3 Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.5.2012 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Sosiaali-ja terveysalan yksikkö 188 991 158 944 232 904 198 100
S10701 ESR Oulun vuoriklusteri Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 29.1.2008 30.6.2012 Oulun yliopisto 407 895 407 895 500 050 500 050
S10702 ESR Sujuvasti suomalaiseen työelämään Valtakunnallinen osio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.11.2008 31.12.2010 Seure Henkilöstöpalvelut Oy 209 386 170 391 279 180 227 443
S10703 ESR Silta -maahanmuuttajanuorten tukeminen ja ohjaaminen Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2010 Vantaan kaupunki 172 838 162 880 246 912 232 686
S10704 ESR Uudenmaan Nuorten Ohjaus UNO Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.5.2011 Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä - Keuda 581 200 578 131 672 400 670 364
S10705 ESR Terveyttä ja hyvinvointia edistävät hyvät käytännöt Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.6.2012 Itä-Suomen yliopisto 537 712 518 104 615 533 594 279
S10706 ESR Amiedu Yrityskehittämö Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2010 Ami-säätiö, Amiedu 99 028 53 860 298 235 81 775
S10707 ESR ICT-portti Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 1.11.2008 31.10.2011 Turun AMK, Tietoliikenne ja sähköinen kauppa 0 0 444 253 0
S10708 ESR Ennakoiva Häme Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2011 Hämeen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus 291 498 252 502 291 498 252 502
S10709 ESR Opin Ovi, Hämeen ELY- keskus Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2011 Hämeen elinkeino- , liikenne- ja ympäristökeskus 384 700 377 737 384 700 377 737
S10710 ESR Protek - yhteishankintakoulutuksen ja yrityspalvelujen edistäminen Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2011 Hämeen ELY-keskus 151 091 137 338 151 091 137 338
S10711 ESR Mosaiikki Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 28.2.2011 Hyria koulutus Oy 296 460 276 092 350 260 310 025
S10712 ESR GATEWAY - Työperusteisen maahanmuuton edistäminen Valtakunnallinen osio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.3.2011 Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymä / Luksia (ent.Innofocus) 1 023 017 993 415 1 245 869 1 216 452
S10713 ESR Pro-Paja Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2013 Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä/Edupoli 728 169 725 645 921 574 904 097
S10714 ESR Oppi-Apaja Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2011 Satakunnan koulutuskuntayhtymä 556 250 552 403 669 487 665 641
S10715 ESR Kansainvälisyyskoulu Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.4.2012 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 499 730 499 034 607 408 615 043
S10716 ESR Itsenäisten ammatinharjoittajien mentorointi Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.12.2010 Akavan Erityisalat ry 72 468 72 414 93 508 72 414
S10717 ESR KOPA-projekti (Koulutuksella Palkkatyöhön) Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.12.2011 Asumispalvelusäätiö ASPA 329 354 304 357 329 354 304 357
S10718 ESR Verkostoveturi Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.3.2010 Teknologiateollisuus ry 114 500 114 237 124 000 114 237
S10719 ESR Way Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2012 Hyvinkään kaupunki 1 345 314 1 327 813 2 204 681 1 737 975
S10720 ESR PK-PRO Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2013 Novago Yrityskehitys Oy 475 268 474 625 556 464 564 825
S10721 ESR Vantaan Tarmo - Työpajatoimintaa ja motivaatiota Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 30.6.2012 Vantaan kaupunki, Vapaa-ajan ja asukaspalvelujen tulosyksikkö 1 176 989 1 165 252 1 681 415 1 664 645
S10722 ESR Aikuisohjausta paikallisesti Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 3.11.2011 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 255 161 242 459 299 800 295 267
S10723 ESR Luusi Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.6.2012 Suomen metsäkeskus, Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueyksikkö 287 844 251 964 335 510 298 980
S10724 ESR Onnistuvat opit - monialaisen yhteistyön juurruttamismalli nuorten tukemiseksi Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.5.2011 Sosiaalikehitys Oy 1 120 000 1 061 578 1 722 000 1 533 786
S10725 ESR UraOvi Valtakunnallinen osio 3 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 1.11.2008 31.12.2011 Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymä 0 0 644 961 0
S10726 ESR TOKKA2, toisen asteen koulutus- ja yhteiskuntatakuu erilailla oppijoille Lapissa Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.7.2012 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 534 660 533 452 685 482 665 377
S10627 ESR Hallinnollinen tekninen apu (ESR) Valtakunnallinen osio 5 Etelä-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 2.1.2008 30.4.2015 Etelä-Pohjanmaan liitto 80 500 80 500 80 500 80 500
S10628 ESR Metsäpalvelun osaamiskeskittymän ja tutkimus- ja kehittämisverkoston luominen Itä-Suomeen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.12.2011 Metsäntutkimuslaitos, Suonenjoen toimintayksikkö 399 000 334 301 413 906 348 665
S10629 ESR Väylä-hanke, työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2012 Etelä-Savon ELY-keskus 1 100 000 1 078 665 1 100 000 1 078 665
S10630 ESR Vaaksa-projekti, työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Etelä-Savon TE-keskus 1 748 055 1 712 354 2 171 653 2 135 952
S10631 ESR Terveyden edistämistä työpaikoille Valtakunnallinen osio 1 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2011 Työterveyslaitos 1 183 540 1 163 904 1 193 540 1 173 876
S10632 ESR POINTTI - työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2014 Etelä-Savon ELY-keskus 227 300 224 499 227 300 224 499
S10633 ESR NYT- työvoimapolittiiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2012 Etelä-Savon ELY-keskus 296 800 289 044 296 800 289 044
S10634 ESR Maaseutuyrityshautomo Uusimaa Nyland Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2010 ProAgria Uusimaa ry 110 275 23 797 200 750 35 418
S10635 ESR ESR-koordinaatio Varsinais-Suomi Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2015 Keski-Suomen ELY-keskus 1 526 900 1 525 917 1 526 900 1 525 917
S10636 ESR Yhteinen elämä Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.5.2011 Suomen Kirkon Seurakuntaopiston Säätiö 650 000 636 744 765 000 763 229
S10637 ESR Omalle yrittäjäuralle - Maahanmuuttajien yrittäjyyden edistämisen hanke Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2010 Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy 216 325 193 549 216 325 193 549
S10638 ESR Hyvinvointialan yrityshautomo Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.4.2011 Laurea-ammattikorkeakoulu Oy 156 550 143 540 294 100 273 681
S10639 ESR Travel Park - Matkailualan yrityshautomo Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.5.2011 Haaga Instituutti-säätiö/ Haaga-Perho 311 550 220 154 443 850 299 154
S10640 ESR Monikulttuuriset yrityspalvelut Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.5.2011 Helsingin kaupunki/Talous- ja suunnittelukeskus/Elinkeinopalvelu/NYP yrityspalvelut 370 625 289 907 508 350 482 845
S10641 ESR Työkuntoon Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 31.5.2011 Päijät-Hämeen koulutuskonserni/Tuoterengas/Päijät-Hämeen työklinikka 272 200 271 858 323 600 323 362
S10642 ESR Luova Suomi Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.3.2011 Aalto-korkeakoulusäätiö 1 138 800 996 082 1 317 600 1 166 317
S10643 ESR TOIMIALOJEN YHTEISET PELISÄÄNNÖT -HANKE Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Kouvola Innovation Oy 200 000 163 744 400 000 327 489
S10644 ESR YLÖS - Ammattiteattereiden yleisötyön kehittäminen Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 28.2.2011 Tampereen yliopisto, Tutkivan teatterityön keskus, Näyttelijäntyön laitos 377 679 343 555 450 072 426 093
S10645 ESR Itä-Uudenmaan yrityshautomo Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2010 Kehitysyhtiö Posintra Oy 157 775 150 114 386 300 272 575
S10646 ESR KASVU voimaa kehittyville yrityksille Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 31.12.2014 Uudenmaan ELY-keskus 6 981 025 5 896 847 6 981 025 5 896 847
S10647 ESR YRTY -Yrittämisellä eteenpäin Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2014 Uudenmaan ELY-keskus 2 532 400 2 332 979 2 532 400 2 332 979
S10648 ESR Osaamisen ennakoinnilla kasvua Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2014 Uudenmaan ELY-keskus 1 817 500 1 748 327 1 817 500 1 748 327
S10649 ESR UusiTaito - välityömarkkinoiden kautta avoimille työmarkkinoille Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2008 31.12.2013 Uudenmaan ELY-keskus 3 293 650 3 250 020 3 503 150 3 250 020
S10650 ESR Protek Uusimaa Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2014 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 855 770 852 997 855 770 852 997
S10651 ESR Biovoima Innoverkko Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2008 31.12.2010 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO 306 425 263 669 387 636 331 907
S10652 ESR Tekninen tuki / Uusimaa Valtakunnallinen osio 5 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2015 Hämeen ELY-keskus 2 663 000 2 663 000 2 663 000 2 663 000
S10653 ESR Valmis tutkinto työelämävalttina Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.3.2012 Oulun yliopisto 1 669 000 1 668 701 2 029 796 2 030 855
S10654 ESR Keski-Suomen TE-keskuksen tekninen tuki (ESR) 2007 - 2013 Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2014 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2 264 800 2 264 800 2 264 800 2 264 800
S10655 ESR Increasing Multicultural Co-working (IMC) Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.6.2011 Aalto-korkeakoulusäätiö, Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu, Koulutuskeskus Dipoli 502 570 499 918 599 920 593 783
S10656 ESR Viennin uudet horisontit Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2013 Uudenmaan ELY-keskus 3 489 407 3 214 580 4 031 180 3 219 580
S10657 ESR Yrityshautomo Arabus Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.4.2011 Aalto-yliopisto, Kauppakorkeakoulu, Pienyrityskeskus 209 804 176 873 436 470 209 873
S10658 ESR Osuustoiminnallinen yrittäminen ja yhteisötalous Valtakunnallinen osio 1 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.7.2008 31.12.2013 Työ- ja elinkeinoministeriö, Yrittäjyyden kehittäminen ja yritystuet -ryhmä (myöh.: YTY-ryhmä) 1 395 300 1 280 424 1 295 300 1 280 424
S10659 ESR MEDIPOLKU, Lääketieteellisen teknologian tuotekehityspolku Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 30.6.2011 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 380 000 360 910 436 222 405 432
S10660 ESR TULO - Tulevaisuuden logistiikka Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 30.6.2011 Aalto-korkeakoulusäätiö 698 834 672 061 698 834 672 061
S10661 ESR Kaivannaisteollisuuden maapatojen sekä läjitysalueiden rakenteet ja turvallisuusnäkökohdat Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.4.2010 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 73 700 54 259 86 700 60 144
S10662 ESR Tervetuloa kotiin, Suupohjaan! Valtakunnallinen osio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.10.2008 29.2.2012 Suupohjan Elinkeinotoimen kuntayhtymä 215 740 191 075 267 696 238 054
S10663 ESR Menestyvän Bisneksen Villa Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2011 Teknologiakeskus TechVilla Oy 196 316 190 930 314 349 283 311
S10664 ESR Yhteistyöllä tuloksiin Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.1.2011 Saarijärven-Karstulan seudun terveydenhuollon kuntayhtymä 494 143 474 541 625 000 600 246
S10665 ESR Ulkomailta osaajaksi Keski-Suomeen Valtakunnallinen osio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2013 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 440 031 428 398 526 191 510 028
S10666 ESR Spinno - START, LAUNCH & GROW Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.4.2011 Laurea-ammattikorkeakoulu Oy 725 700 688 272 1 208 903 1 179 109
S10667 ESR Keski-Uudenmaan Yrityspalveluyksikön yrityshautomotoiminta Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.12.2010 Keski-Uudenmaan kehittämiskeskus Oy Forum 279 435 276 448 894 286 493 917
S10668 ESR TOPPI - Työelämän ja oppilaitosyhteistyön kehittäminen vuosina 2008-2010; oppimis- ja näyttöympäristöjen kehittäminen työpaikoille Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 31.12.2010 Tampereen kaupunki/Tampereen ammattiopisto 167 073 144 712 196 556 170 175
S10669 ESR Mieluisa Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2008 30.11.2013 Tampereen Kaupunki/Tampereen seudun ammattiopisto, Aikuiskoulutus ja työelämäpalvelut 575 029 551 824 668 695 647 740
S10670 ESR Itä-Suomen Taitaja -osaaminen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2010 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 525 901 493 320 628 128 594 132
S10671 ESR Bioyrityshautomo Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.3.2011 Helsinki Business And Science Park Oy Ltd (HBSP) 639 650 586 050 812 650 770 050
S10672 ESR Työpoolin työvoiman kohdanta Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.12.2010 Posintra Oy 219 000 184 632 265 100 225 909
S10673 ESR KUNTSARI -ponnahduslauta välityömarkkinoille Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 31.12.2010 Jupiter-säätiö 170 000 162 158 204 820 196 299
S10674 ESR Tulevaisuuden tuotteet ja tuotanto yrityskehitys- ja koulutusohjelma Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.8.2012 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 327 244 327 243 500 084 398 400
S10675 ESR Strategier för en Hållbar ArbetskraftsInvandring i Sydösterbotten (SHAISYD) Länsi-Suomen suuralueosio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 31.12.2011 Närpes stad/Söff 375 500 361 611 450 500 432 268
S10676 ESR Strategier för en Hållbar ArbetskraftsInvandring i Sydösterbotten (SHAISYD) - Åtgärder Länsi-Suomen suuralueosio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 31.12.2011 Pohjanmaan ELY-keskus 160 918 160 590 190 918 202 278
S10577 ESR Työvoima liikkeelle Pirkanmaalla Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.6.2015 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto 2 499 817 2 491 882 2 499 817 2 491 882
S10578 ESR Tekninen tuki ESR 07-13 Valtakunnallinen osio 5 Hämeen liitto Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2013 Hämeen liitto 20 000 20 000 20 000 20 000
S10579 ESR ESR-koordinaatio Etelä-Savossa 2007-2013 Itä-Suomen suuralueosio 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Etelä-Savon ELY-keskus 2 265 298 2 242 315 2 265 298 2 242 315
S10580 ESR ESR tekninen tuki, toimeenpano ja hallinnointi, OLH STO Valtakunnallinen osio 5 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2009 Oulun lääninhallitus, sosiaali- ja terveysosasto 94 000 66 025 94 000 66 025
S10581 ESR ESR-koordinaatio Etelä-Savossa 2007-2013, tiedotus Itä-Suomen suuralueosio 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2015 Etelä-Savon ELY-keskus 90 000 86 450 90 000 86 450
S10582 ESR ESR suuraluekoordinaatio Itä-Suomessa, hallinto Itä-Suomen suuralueosio 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.8.2013 Etelä-Savon ELY-keskus 250 000 212 026 250 000 212 026
S10583 ESR Itä-Suomen suuraluekoordinaatio, tiedotus ja viestintä Itä-Suomen suuralueosio 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 30.6.2014 Etelä-Savon ELY-keskus 80 000 59 254 80 000 59 254
S10584 ESR Satakunnan ELY-keskuksen tekninen tuki (ESR) 2007 - 2013 Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2014 Keski-Suomen ELY-keskus 1 137 400 1 135 000 1 137 400 1 135 000
S10585 ESR Satakunnan ELY-keskuksen tekninen tuki (ESR) 2007 - 2013 Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 30.6.2015 Keski-Suomen ELY-keskus 61 500 61 500 61 500 61 500
S10586 ESR Seutumalli Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 30.11.2011 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 484 533 484 401 648 210 609 681
S10587 ESR Välke-projekti - Välityömarkkinoiden kehittäminen Tampereella TYÖHALLINNON OSIO Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 28.2.2015 Tampereen työ- ja elinkeinotoimisto, 1.1.2013 alkaen Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto 4 935 221 4 652 840 6 928 509 6 743 127
S10588 ESR Hämeen ELY-keskuksen ESR-ohjelman tekninen tuki, koordinaatio Valtakunnallinen osio 5 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Hämeen ELY-keskus 2 154 000 2 148 084 2 154 000 2 148 084
S10589 ESR Hämeen ELY-keskuksen teknisen tuen tiedotus ja viestintä Valtakunnallinen osio 5 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Hämeen ELY-keskus 163 000 135 912 163 000 135 912
S10590 ESR FOR-TAITO- Rakennemuutosalueen liiketoimintaosaamisen kehittämisohjelma pk-yrityksille (sis. myös aloittavat yritykset) Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 30.6.2011 Hämeen työvoima- ja elinkeinokeskus, yritysosasto 400 000 223 635 340 000 223 635
S10591 ESR KOULUSTA DUUNIIN - tie tähtiin Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2008 31.12.2011 Kouvolan kaupunki/Kouvolan seudun ammattiopisto 271 436 262 902 319 390 309 318
S10592 ESR Itä-Suomi aktiivisen maahanmuuttopolitikan pilottialueeksi - Makrohanke 14 Itä-Suomen suuralueosio 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2010 Etelä-Savon ELY-keskus 1 703 700 1 639 341 1 703 700 1 639 341
S10593 ESR Tekninen tuki ESR, toimeenpano/hallinnointi Valtakunnallinen osio 5 Kymenlaakson liitto Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Kymenlaakson Liitto 30 000 30 000 30 000 30 000
S10594 ESR Tekninen tuki ESR, tiedotus ja viestintä Valtakunnallinen osio 5 Kymenlaakson liitto Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Kymenlaakson Liitto 10 000 10 000 10 000 10 000
S10595 ESR KUUMA OpinOvi Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 30.6.2012 Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä 408 820 408 660 522 890 479 574
S10596 ESR En God Integration av Invandrare i Österbotten, projekt GIIÖB Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 28.2.2011 Närpes stad/Söff 305 450 276 327 385 800 325 222
S10597 ESR Hallinnollinen tekninen tuki ESR-toimenpideohjelma Itä-Suomen suuralueosio 5 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2013 Pohjois-Savon liitto 9 400 9 400 9 600 9 400
S10598 ESR Keski-Suomen liiton ESR:n tekninen tuki 2007 - 2013 Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen liitto Toiminta päättynyt 3.1.2008 31.12.2013 Keski-Suomen liitto 54 000 33 947 54 000 33 947
S10599 ESR ESR tekninen tuki, tiedotus ja viestintä, OLH STO Valtakunnallinen osio 5 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2009 Oulun lääninhallitus, sosiaali- ja terveysosasto 12 000 0 12 000 0
S10600 ESR ESR tekninen tuki, Kainuun toimeenpano ja hallinnointi Itä-Suomen suuralueosio 5 Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 1.1.2008 31.12.2011 Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 19 000 0 19 000 0
S10601 ESR ESR-koordinaatio Kainuussa, toimeenpano ja hallinnointi Itä-Suomen suuralueosio 5 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2007 31.12.2010 Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 304 700 304 699 304 700 304 699
S10602 ESR ESR-koordinaatio Kainuussa, tiedotus ja viestintä Itä-Suomen suuralueosio 5 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2007 31.12.2015 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26 000 19 440 21 000 19 440
S10603 ESR Näkymiä ympäristöön - tienvarsien kunnostustöitä Etelä-Savossa Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2009 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 823 242 795 126 823 242 795 126
S10604 ESR Opin Ovi, Etelä-Pirkanmaa Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2008 30.6.2013 Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä 220 000 214 915 253 000 247 176
S10605 ESR Pohjanmaan ELY-keskus Tekninen tuki - Tiedotus ja viestintä Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2014 Keski-Suomen ELY-keskus 54 000 49 884 54 000 49 884
S10606 ESR Tekninen tuki ESR, hallinnointi, ISLH / SIV Itä-Suomen suuralueosio 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.12.2014 Etelä-Savon ELY-keskus 1 395 500 1 395 487 1 395 500 1 395 487
S10607 ESR Manner-Suomen ESR-ohjelman tietohallinto (pl. Itä-Suomi) Valtakunnallinen osio 5 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.8.2015 Työ- ja elinkeinoministeriö 6 600 912 6 600 879 6 600 912 6 600 879
S10608 ESR Pajalta tutkintoon - uusien työpajamallien kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 30.6.2011 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy 486 054 478 201 554 260 539 751
S10609 ESR Uuteen työhön Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2008 31.12.2010 Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 391 000 1 085 916 1 391 000 1 085 916
S10610 ESR ESR-ohjelman Itä-Suomen osion tietohallinto Itä-Suomen suuralueosio 5 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.8.2015 Työ- ja elinkeinoministeriö 1 318 722 1 318 722 1 318 722 1 318 722
S10611 ESR Kainuun ESR-tietohallinto Itä-Suomen suuralueosio 5 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.8.2015 Työ- ja elinkeinoministeriö 433 000 433 000 433 000 433 000
S10612 ESR Satakuntaliiton tekninen tuki ESR 2007-2013 Valtakunnallinen osio 5 Satakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2014 Satakuntaliitto 63 000 63 000 63 000 63 000
S10613 ESR Tekninen tuki ESR, hallinnointi, ISLH / STO Itä-Suomen suuralueosio 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2010 Pohjois-Savon ELY-keskus 59 000 57 586 59 000 57 586
S10614 ESR Pohjois-Savon ESR -koordinaatio Itä-Suomen suuralueosio 5 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 2 217 598 2 169 779 2 217 598 2 169 779
S10615 ESR ALPERTTI Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2008 30.9.2013 TAO, Turun Ammattiopistosäätiö 230 360 224 746 283 000 276 182
S10616 ESR ASIAKKUUDET JA MYYNTITYÖ YRITYSTEN KILPAILUKYKYTEKIJÄNÄ Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2008 30.6.2013 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, Pienyrityskeskus 652 750 619 261 697 665 685 562
S10617 ESR Simulaatio- ja peliteknologian sekä peliliiketoiminnan osaamisen kehittäminen Kainuussa Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2008 31.5.2011 Kajaanin kaupunki / Kajaanin ammattikorkeakoulu 532 832 532 832 619 572 609 867
S10618 ESR Ammattisilta Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 30.6.2011 Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä 543 392 501 900 639 596 605 308
S10619 ESR Kemi-Tornio alueen maahanmuuttajaväestön aktiivinen työllistyminen Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2012 Koulutus- ja kehittämispalvelut / Lapin yliopisto 590 720 589 289 590 720 589 289
S10620 ESR ESR-koordinaatio Pohjois-Pohjanmaalla Valtakunnallinen osio 5 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 980 100 1 892 132 1 980 100 1 892 132
S10621 ESR Perkuu-hanke (S10229)/ Työvoimapoliittiset toimenpiteet Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2010 Kainuun ELY-keskus 377 580 178 525 414 480 178 525
S10622 ESR Kädet007 Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2008 31.12.2010 Espoon seudun koulutuskuntayhtymä, Omnia 397 199 397 058 472 857 472 716
S10623 ESR TRAPPAN - Portaittain töihin välityömarkkinoiden kautta Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.5.2011 Kokkotyö-säätiö 635 078 625 420 913 585 845 043
S10624 ESR ESR-ohjelman tiedotus Pohjois-Pohjanmaalla Valtakunnallinen osio 5 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 112 000 92 488 104 000 92 488
S10625 ESR TRAPPAN - TEMPUT Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2008 31.5.2011 Pohjanmaan TE- keskus 730 416 703 078 760 656 742 307
S10626 ESR Sytyke-hanke (S10089)/ Työvoimapoliittiset toimenpiteet Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.8.2009 Kainuun TE-keskus 89 000 61 861 148 000 107 544
S11283 ESR VALO- projekti (välityömarkkinoilla olevien ammattitaidon lisääminen opetuksella) Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.3.2014 Rauman Seudun Katulähetys ry 983 930 964 406 1 110 930 1 095 227
S11284 ESR Upeeta 3 - Uutta palveluliiketoimintaa ennalta ehkäisyn ja työhyvinvoinnin avuksi Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.3.2012 Lahden Alueen Kehittämisyhtiö Oy 191 334 182 624 202 656 194 265
S11285 ESR Ammattikorkeakoulujen neloskierre Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.1.2013 HAAGA-HELIA ammattikorkeakoulu 950 000 934 715 1 285 970 1 270 445
S11286 ESR Nuorten ammatinvalintaan ohjaava toiminta Kainuussa Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2010 31.12.2012 Spartak Kajaani Ry 585 855 549 966 669 549 628 532
S11287 ESR SITEB - Structures for International Technology Education Business Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 30.6.2013 Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy 269 910 255 335 415 250 392 824
S11288 ESR SARANA - Työelämän moniammatillinen oppimis- ja kehittämisareena - sosiaalialan pilotoinnista visioita hyvinvointialalle Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 30.6.2014 Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy 388 251 374 129 510 851 492 278
S11289 ESR Futurex - Future Experts Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 30.4.2014 Turun yliopisto 1 572 330 1 549 656 1 840 118 1 835 727
S11290 ESR Itä-Suomen Verkostoveturi Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2011 Teknologiateollisuus ry 203 000 150 127 203 000 150 127
S11291 ESR Työelämän koulutusneuvojat Valtakunnallinen osio 3 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.4.2014 Työväen Sivistysliitto TSL ry 658 100 655 314 658 100 655 314
S11292 ESR Unelmia uudesta työstä Valtakunnallinen osio 3 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.3.2013 TJS Opintokeskus 226 375 175 426 202 173 175 426
S11293 ESR Osaamisen ja asiantuntijuuden integroidut ratkaisut kansainvälisille markkinoille Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen liitto Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.6.2012 Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy 93 334 89 841 123 334 116 830
S11294 ESR Kisällikoulu Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 31.3.2012 Päijät-Hämeen koulutuskonserni/Koulutuskeskus Salpaus 369 637 349 619 434 867 411 317
S11295 ESR LAPIN UUSIUTUVAN ENERGIAN TUOTANNON JA ENERGIATEHOKKUUDEN KOULUTUSJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN JA TOIMINNAN KÄYNNISTÄMINEN - "LAPIN ENERGIAKOULU" Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 4.1.2010 31.12.2013 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 594 900 539 721 719 880 716 260
S11296 ESR POLKU - Sosiaalisen työllistämisen strategia sekä työelämään kuntoutumisen polut Kemijärvellä ja Pelkosenniemellä Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2010 30.4.2012 Kemijärven kaupunki 225 990 223 955 286 910 284 722
S11297 ESR Vesialan tutkimuksen ja koulutuksen yhteistoiminnan kehittäminen ja yhteisen toimintamallin määrittäminen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2012 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 130 551 127 589 185 551 142 823
S11298 ESR Työkuntovalmennus ja työllistymismallin kehittämis- ja pilotointihanke; TyöKuntoValmennus Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.1.2013 Kruunupuisto Oy, Punkaharjun kuntoutuskeskus 235 716 235 716 235 716 235 716
S11299 ESR Kieliosaaminen Lapin voimavarksi Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.2.2010 31.12.2011 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Lapin kesäyliopisto 259 650 254 064 379 450 376 184
S11300 ESR Työvoimakoulutusosio, TyöKuntoValmennus Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.12.2012 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 311 284 311 138 311 284 311 138
S11301 ESR Kodin ja koulun yhteistyö -projekti, mielenterveyden edistämis- ja psykososiaalisen hyvinvointiosaamisen kehittäminen Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 31.5.2012 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia / Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu 224 179 222 718 295 200 279 940
S11302 ESR Semi-Open Innovation Net - SOINet Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 30.9.2011 Hämeen ammattillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä 138 510 49 415 104 800 83 628
S11303 ESR Lapin pk-yritysten liikkeenjohdon ja avainhenkilöiden kansainvälistymisvalmiuksien kehittäminen Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.3.2013 Rovaniemen Kehitys OY 577 289 524 206 612 578 524 206
S11304 ESR Ukk - Uusi kasvu ja kansainvälistyminen Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2010 31.3.2015 Yrityssalo Oy 2 601 695 2 601 412 2 656 977 2 656 694
S11305 ESR OVET - VIE-osaajana työmarkkinoilla Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 30.11.2013 Aleksanteri-instituutti, Helsingin yliopisto 587 090 555 904 704 240 675 791
S11306 ESR REKRY-AMARE Etelä-Suomen suuralueosio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 31.3.2013 Helsingin yliopisto Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia 373 205 370 949 505 000 476 561
S11307 ESR Kerttu ja Kauko - TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.5.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 608 188 603 277 608 188 689 412
S11308 ESR TALAS- kehittämishanke(S11277)/Työvoimapoliittiset toimenpiteet Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.3.2010 31.12.2011 Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 622 279 469 547 1 244 558 469 547
S11309 ESR Itä-Suomen kirjastohenkilöstön pätevöittämiskoulutus KIPA Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.6.2013 Itä-Suomen yliopisto 386 930 356 133 421 255 388 945
S11310 ESR SOTEFO - Koulutuksen ja työelämän virtuaalinen oppimisfoorumi ja uudet teknologis-pedagogiset toimintamuodot sosiaali- ja terveysalan aikuiskoulutuksessa Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.8.2013 Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä 734 004 726 746 863 533 850 577
S11311 ESR Lähde työelämään Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2010 30.4.2013 Turun yliopisto 903 424 885 443 1 125 738 1 068 509
S11312 ESR Valtavirtaistaminen käytäntöön Valtakunnallinen osio 1 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.3.2010 28.2.2012 Sosiaalikehitys Oy 432 300 408 836 443 460 431 334
S11313 ESR KOMEE - Kone- ja metallitekniikan osaamis- ja koulutusverkosto Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 30.6.2012 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu-liikelaitos 400 000 400 000 500 000 500 000
S11314 ESR Meriteollisuuden rakennemuutos - Meriteollisuusyritysten uusien liiketoimintakonseptien kehittäminen ja osaamisen varmistaminen Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.5.2010 30.11.2010 Koneteknologiakeskus Turku Oy 14 068 13 516 38 033 37 481
S11315 ESR MixMax - Polku työhön! Työvoimapoliittiset toimenpiteet Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.1.2013 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 147 135 35 255 380 670 38 609
S11316 ESR Työhyvinvoinnilla tulosta, työvoimapoliittiset toimenpiteet Valtakunnallinen osio 2 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 1.1.2010 30.9.2012 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 33 750 0 33 750 0
S11317 ESR Luonnontieteellisten kokoelmien digitointiosaamisen kehittämishanke Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.12.2014 Itä-Suomen yliopisto 927 600 923 819 1 159 500 1 154 779
S11318 ESR DIGIREGION - Digitaalisen sisältöliiketoiminnan kansainvälistämisen alueelliset kehittämis- ja tukipalvelut Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2012 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu-liikelaitos 350 260 350 260 416 000 421 930
S11319 ESR Työllistä välittäen - Välitä työllistäen Valtakunnallinen osio 2 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.12.2009 31.8.2013 VATES-säätiö 820 456 820 455 1 158 355 1 146 557
S11320 ESR Venäläisille maahanmuuttajille suunnatun Mosaiikki-lehden julkaiseminen Pohjois-Savossa Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2012 Suomi-Venäjä-Seuran Itä-Suomen piirijärjestö ry. 44 000 43 941 56 500 56 425
S11321 ESR Pohjois-Suomeen kilpailukykyä verkostoliiketoiminnalla (PPVERKKO) Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.3.2013 Ylivieskan seutukuntayhdistys r.y. 406 400 394 809 437 246 427 311
S11322 ESR Eurooppalainen tasa-arvon peruskirja kuntien toiminnallisen tasa-arvon systemaattisen edistämisen välineenä Valtakunnallinen osio 1 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.4.2010 30.6.2013 Suomen Kuntaliitto 284 095 284 095 399 663 438 426
S11323 ESR Nuorta ei jätetä - työllistymisen edistämishanke Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.12.2011 Sosiaalikehitys Oy 167 900 157 101 197 900 184 825
S11324 ESR Nuorten tuki / Työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 30.9.2014 Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikennne- ja ympäristökeskus 1 750 000 1 731 439 1 763 000 1 744 470
S11325 ESR Wood Age Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 31.12.2012 Kemijärven kaupunki / Elinkeino-osasto 234 480 227 194 277 583 271 904
S11326 ESR OTTI - Oppimisen tilat työpaikkakouluttajien innoittajina Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.5.2013 Vakuutustiedon kehittämissäätiö/Finanssi- ja vakuutuskoulutus FINVA 274 900 272 840 319 140 314 017
S11327 ESR Turvallista ryhmää rakentamaan, TRR Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.3.2010 31.5.2013 Nuorten Akatemia ry 518 600 518 207 617 600 617 207
S11328 ESR Koulutusta ja yhteistyötä Varsinais-Suomeen Etelä-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 31.7.2013 Varsinais-Suomen ELY-keskus 158 000 158 000 196 000 196 000
S11329 ESR ESR Tekninen tuki 2007-2013, Hallinnointi, Tavoite 2 Valtakunnallinen osio 5 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2013 Lapin liitto 38 000 38 000 38 000 38 000
S11330 ESR ESR Tekninen tuki 2007-2013, Tiedottaminen, Tavoite 2 Valtakunnallinen osio 5 Lapin liitto Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2013 Lapin liitto 14 500 14 500 14 500 14 500
S11331 ESR OTE Ammattiin - KIINNI Elämään Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 31.12.2013 Kouvolan kaupunki, Nuorisopalvelut, OTE Nuorten työpajat 294 470 250 837 350 560 299 793
S11332 ESR Runway, Innovaatioiden kaupallistamiskiitotie Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.5.2010 28.2.2015 Kuopio Innovation Oy 499 000 485 837 553 900 540 737
S11232 ESR Puhevammaisen henkilön työhön paluun esteiden poistaminen Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.7.2011 Kajaanin kaupunki, Kajaanin ammattikorkeakoulu -liikelaitos 193 513 165 691 247 545 203 145
S11233 ESR Tutkimalla oppii, TUKEMIA Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.3.2013 Centria ammattikorkeakoulu Oy 282 314 274 866 328 167 308 156
S11234 ESR MoSpa Moniammatillisuutta sparraamassa, Kainuu Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 15.12.2012 Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy/Humanistinen ammattikorkeakoulu 70 363 56 845 67 047 67 047
S11235 ESR Kulttuuriyrittäjyysosaamisen edistäminen Keski-Pohjanmaalla Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2012 Centria ammattikorkeakoulu Oy, CENTRIA tutkimus ja kehitys 148 116 145 967 187 807 158 782
S11236 ESR Kansanmusiikin kulttuuriperinnepankki Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2010 30.4.2013 Centria ammattikorkeakoulu Oy 113 431 108 859 137 430 118 326
S11237 ESR eGreenNet- ympäristöosaamisverkosto ja -keskus Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 30.6.2011 Turun ammattikorkeakoulu 106 925 76 015 142 567 101 361
S11238 ESR ESR tekninen tuki Valtakunnallinen osio 5 Päijät-Hämeen liitto Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2014 Päijät-Hämeen liito, Etelä-Suomen maakuntien EU-yksikkö 39 500 39 500 39 500 39 500
S11239 ESR Teollisen pintakäsittelyn koulutustehdas Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 30.6.2012 Savon koulutuskuntayhtymä 439 580 424 291 495 580 477 266
S11240 ESR Laadukkaat kotityöpalvelut Itä-Suomessa Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.12.2011 Savon koulutuskuntayhtymä 660 200 638 379 754 500 735 691
S11241 ESR Matkailuosaamisen kehittäminen Oulun seudulla Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.5.2013 Kajaanin kaupunki / Kajaanin ammattikorkeakoulu -liikelaitos 289 510 271 495 332 770 312 063
S11242 ESR NUOTTI - nuorten työllistymistä tukevien palvelujen kehittämishanke Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2014 Salon seudun koulutuskuntayhtymä/Salon seudun aikuisopisto 528 751 522 494 705 001 696 943
S11243 ESR Kansainvälistymis- ja innovaatiopalvelujen toimintamalli Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 30.4.2015 Pohjois-Savon TE-keskus 590 000 487 743 590 000 487 743
S11244 ESR Dyna- opiskelijapohjainen yrittäjyysfoorumi & esihautomo Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.6.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä / Lahden ammattikorkeakoulu / Innovaatiokeskus 368 374 354 122 460 182 442 408
S11245 ESR TAKUUPOOLI -työpoolin toimintaedellytysten kehittäminen Koillismaalla Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.6.2013 Koillis-Suomen Aikuiskoulutus Oy 459 000 451 069 532 500 520 620
S11246 ESR TAKUUPOOLI - TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.6.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 225 000 217 254 247 500 239 581
S11247 ESR RFID-TEKNIIKAN SOVELTAMINEN TUOTANTOTEOLLISUUDESSA Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.6.2013 Savon koulutuskuntayhtymä 494 000 494 000 559 571 557 751
S11248 ESR Tie hoitajaksi Etelä-Suomen suuralueosio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 31.10.2012 Päijät-Hämeen koulutuskonserni/Koulutuskeskus Salpaus 324 432 248 981 357 142 321 918
S11249 ESR Energia- ja nanoteknologiaa sekä toiminnallisia materiaaleja kehittävän avoimen innovaatioympäristön rakentaminen - ENNA Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 31.12.2012 Hermia Oy 576 093 520 443 741 200 612 287
S11250 ESR Työtä ja osaamista Kanta-Hämeeseen Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.12.2011 Hämeen ELY-keskus 1 094 390 1 076 133 1 854 390 1 907 984
S11251 ESR Matkailutieto toimialan kilpailukykytekijänä - matkailutiedon popularisointi Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 28.2.2013 Lapin yliopisto 148 750 148 746 174 359 174 356
S11253 ESR Uusille urille - Heinolan seudun koulutussuunnittelu Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 30.11.2011 Päijät-Hämeen koulutuskonserni/Koulutuskeskus Salpaus 150 945 103 941 201 259 138 588
S11254 ESR AIKOHAKO Varsinais-Suomen aikuiskoulutuksen tiedonhakujärjestelmä Etelä-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2009 31.12.2012 Raision seudun koulutuskuntayhtymä 104 619 104 619 131 775 131 802
S11255 ESR COSMOS Network: asiantuntijoiden työkäytäntöjen ja työperäisen maahanmuuton kehittäminen Etelä-Suomen suuralueosio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.6.2013 Turun ammattikorkeakoulu 88 000 87 509 123 660 122 968
S11256 ESR Taito Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2012 Pohjois-Pohjanmaan käsi- ja taideteollisuus ry 325 600 322 534 366 429 322 574
S11257 ESR Rakennemuutos yritysten ja oppilaitosten kehittämiskumppanuuden vauhdittajana - RAKEVA Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 30.6.2012 Salon seudun koulutuskuntayhtymä/Salon seudun aikuisopisto 88 400 87 975 104 000 103 500
S11258 ESR Valmennuksella vahvaksi Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.10.2012 Tampereen Kaupunkilähetys ry 250 000 243 176 286 860 279 808
S11259 ESR Potilas- ja asiakasturvallisuusosaamisen varmistaminen virtuaali- ja simulaatioympäristöissä Pohjois-Suomen suuralueosio 4 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.1.2012 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Rovaniemen ammattikorkeakoulu 241 861 232 505 290 956 257 912
S11260 ESR Tartu hetkeen! Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2009 31.1.2013 Kankaanpään Aikuiskoulutussäätiö 301 710 301 710 363 476 363 716
S11261 ESR Varhainen puuttuminen ikääntymisen ja riippuvuuden yhteisvaikutukseen elämässä paikallisen yhteistyön avulla, VIRE 2 -projekti Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.12.2009 30.6.2012 Länsirannikon Koulutus OY, WinNova 173 736 153 528 242 500 211 881
S11262 ESR ICT-portti Etelä-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 31.12.2011 Turun AMK, Tietoliikenne ja sähköinen kauppa 362 955 355 539 441 516 459 142
S11263 ESR WELLAB, Oulun korkeakoulujen yhteinen hyvinvointitekniikan laboratorioverkosto Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.5.2012 Oulun yliopisto 292 505 283 031 334 292 323 464
S11264 ESR Tasa-arvoa erovanhemmuuteen - isät pois paitsiosta Valtakunnallinen osio 1 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2011 Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä, Lahden ammattikorkeakoulu 205 900 205 900 279 400 304 303
S11265 ESR Pohjois-Savon alue-ennakoinnin kehittämishanke 2010-2013 Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 31.3.2013 Pohjois-Savon liitto 288 801 272 575 361 000 341 826
S11266 ESR Ammattiin valmentava työpajakoulutus - Avartajat-hanke Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.7.2013 Silta-Valmennusyhdistys ry 450 141 449 277 528 141 524 059
S11267 ESR Capulus Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2010 31.10.2014 Salon kaupunki/Sosiaalikeskus 582 861 580 623 787 260 783 490
S11268 ESR Hyvinvointialan liiketoiminnan kehittäminen Pohjois-Savossa: esiselvitys- ja pilotointivaihe (vaihe 1) Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.5.2012 Itä-Suomen yliopisto 466 170 466 170 489 789 488 610
S11269 ESR Lähde - Källan Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 18.12.2009 28.2.2013 Pohjanmaan ELY-keskus 288 200 272 020 293 700 272 020
S11270 ESR Työtä ja osaamista - Tie hoitajaksi Etelä-Suomen suuralueosio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 31.10.2012 Hämeen ELY-keskus 404 480 319 312 404 480 319 312
S11271 ESR Huippuopettajat -koulutushanke Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2012 Oulun yliopisto 312 070 298 420 354 034 343 417
S11272 ESR Verifioitujen hakemusvalmistelijoiden kansallinen koulutus EU:n puiteohjelmiin osallistumista varten Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2012 TEKEL Oy 401 810 401 809 724 193 705 909
S11273 ESR Reitti-työelämään Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 28.2.2013 Pohjantähti-opiston kannatusyhdistys ry, Pohjantähti-opisto 323 211 323 210 381 350 355 210
S11274 ESR Metsä-, rakennus- ja puuteknologia-alan aasiaosaamisen kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 31.12.2012 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu -liikelaitos 637 500 617 144 703 717 681 438
S11275 ESR MoSpa Moniammatillisuutta sparraamassa Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 15.12.2012 Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy/Humanistinen ammattikorkeakoulu 182 986 182 986 210 910 208 650
S11276 ESR Monimuotoisin Kaakkois-Suomi MOKS3 Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 29.2.2012 Työväen Sivistysliitto, TSL ry 296 000 295 225 331 000 337 137
S11277 ESR TALAS -kehittämishanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 23.3.2010 31.12.2011 Suomussalmen kunta 364 896 339 800 417 024 388 343
S11278 ESR Nanotech North-Karelia Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 11.9.2009 31.12.2011 Joensuun Tiedepuisto Oy 74 612 74 489 84 529 84 406
S11279 ESR Nanotech South-Savo Itä-Suomen suuralueosio 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.9.2009 31.12.2011 Miktech Oy 74 611 69 778 84 529 78 638
S11280 ESR Kompassi, työvoimapoliittiset toimenpiteet Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 30.9.2013 Lapin elinkeino-,liikenne- ja ympäristökeskus 330 000 277 593 421 000 425 588
S11281 ESR Innovaatioassistentti - korkeakoulupohjaista osaamista yrityksiin ja työorganisaatioihin / työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 31.12.2012 Pohjois-Karjalan elinkeino, liikenne ja ympäristökeskus 209 000 194 977 209 000 206 249
S11282 ESR Kerttu ja Kauko Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.5.2014 Pudasjärven kaupunki 439 657 410 071 546 552 498 865
S11180 ESR Lapin KOTTI Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.8.2012 Lapin työ- ja elinkeinokeskus 290 100 278 299 360 000 278 299
S11181 ESR Nuorille töitä/työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 29.2.2012 Pohjois-Savon ELY-keskus 702 800 570 625 749 833 666 139
S11182 ESR Tekninen tuki, Hallinto Valtakunnallinen osio 5 Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2009 30.11.2015 Pohjanmaan liitto 61 500 61 494 61 500 61 494
S11183 ESR Terveyttä talviuinnista Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.8.2012 Suomen Latu ry. 204 690 184 111 248 655 209 799
S11184 ESR Sähköisen liiketoiminnan osaamisen ja palvelujen kehittäminen Kajaanin ammattikorkeakoulussa Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 30.6.2011 Kajaanin kaupunki, Kajaanin ammattikorkeakoulu -liikelaitos 117 546 103 386 140 821 125 642
S11185 ESR Bioenergia-asiantuntijuuden kehittäminen työelämälähtöisesti Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.10.2009 31.12.2012 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, maa- ja metsätalouden yksikkö 193 105 191 827 329 038 331 150
S11186 ESR Työhyvinvoinnilla tulosta Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.9.2012 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Sedu Aikuiskoulutus, liikelaitos 133 000 124 596 161 000 152 596
S11187 ESR Teknologiayritysten henkilökunnan yritys-/alakohtainen kouluttautuminen (TeknoBoost) Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2012 Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä 439 484 435 027 529 484 525 027
S11188 ESR Keski- ja Itä-Euroopan metsätietopalvelu (KIEMET) Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.4.2013 Metsäntutkimuslaitos, Joensuun yksikkö 510 000 494 201 602 355 582 514
S11189 ESR Uusi ura opettajana Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.5.2012 Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy 286 280 255 064 331 200 295 179
S11190 ESR LOIMU - Laatua, oppia, intoa ja muutoksen hallintaa yrityslähtöisellä koulutuksella Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.6.2012 Lapin ELY-keskus 257 100 207 627 274 875 207 627
S11191 ESR Matkailualan ammatillisen koulutuksen kehittäminen ILOssa / TravEd 2015 Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.6.2013 Kemijärven kaupunki/Sivistysosasto 236 555 206 741 278 300 243 226
S11192 ESR Etelä-Pohjanmaan pajoilta urille Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 30.9.2013 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Koulutuskeskus Sedu 667 500 655 962 890 000 876 494
S11193 ESR MONIKKO - MONIKULTTUURISEN KASVATUSTYÖN, KOTOUTUMISEN JA OPETUKSEN KEHITTÄMINEN Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.6.2012 Itä-Suomen yliopisto 410 800 406 145 451 050 447 927
S11194 ESR Osaamispalvelun kehittäminen soluviljely- sekä antimikrobiologiseen tutkimukseen, MIKROSOLU ESR Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 31.3.2013 Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus, CEMIS-Oulu 264 973 263 319 302 826 300 938
S11195 ESR Tietohallinnon professuuri, hallintotiede Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.10.2013 Lapin yliopisto 264 000 264 000 330 000 327 194
S11196 ESR OpinOvi L-U Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2008 30.4.2012 Luksia, Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymä 643 504 643 166 741 246 742 057
S11197 ESR MixMax - Polku työhön! Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.1.2013 Jalasjärven kunta / JAKK Liikelaitos 211 303 147 861 340 097 159 208
S11198 ESR LÄR FÖR LIVET/OPPIMAAN OPPIMINEN/utvecklingsprojekt inom vuxenutbildningen Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2012 Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur/Yrkesakademin i Österbotten 236 250 236 250 303 750 305 933
S11199 ESR Väylä, työvoimapoliittiset toimenpiteet Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 1.6.2009 31.12.2013 Lapin Ely- keskus 265 500 240 655 265 500 240 655
S11200 ESR "Yrityspesä Oy" -projekti Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 29.2.2012 Yritysvoimala Oy 67 200 40 040 64 238 47 935
S11201 ESR AKTIIVI -tukihanke Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.3.2012 Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu 64 147 8 244 74 320 9 594
S11202 ESR EKA Opin Ovi Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 30.6.2012 Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä / Etelä-Karjalan aikuisopisto 326 883 305 142 381 756 358 300
S11203 ESR Mobisimun käyttöönotto ja tuotteistaminen Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 29.2.2012 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä 143 313 138 124 218 300 218 194
S11205 ESR Vankikoulutuksen kehittämishanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.8.2011 Savon koulutusluntayhtymä 40 450 16 511 54 630 35 339
S11206 ESR DI-FM -yhteiskoulutuksen kehittäminen Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.7.2012 Jyväskylän yliopisto 332 830 309 319 416 039 386 652
S11207 ESR Nuorten tuki -hanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 31.12.2014 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 3 034 577 3 019 301 3 334 700 3 320 744
S11208 ESR Työllistymispalveluiden kehittäminen Pohjois-Karjalassa (TYPKE) Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2014 Itä-Suomen yliopisto 1 039 000 1 024 488 1 223 000 1 240 155
S11209 ESR Pedagoginen asiantuntijuus liikkeessä. Opettajatarpeen ja opettajien osaamisvaatimusten ennakointi Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2013 Jyväskylän yliopisto 462 546 453 297 616 728 604 642
S11210 ESR Vankikoulutuksen kehittämishanke/työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 30.9.2011 Pohjois-Savon TE-keskus 140 000 103 572 140 000 103 572
S11211 ESR Työyhteisöliikunnan kehittämishanke Pohjois-Karjalassa Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 30.11.2013 Pohjois-Karjalan Liikunta ry 434 775 430 778 442 575 437 668
S11212 ESR Monimuotoisen röntgendiffraktiotutkimuksen käynnistämishanke Kuopion kampuksella 2010-2011 (Multi-XRPD) Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.9.2012 Itä-Suomen yliopisto 178 600 178 600 197 600 205 353
S11213 ESR HAAVI - Henkilökohtaisen aktivointipalvelun kehittämishanke (HAAVI - projekti) Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2009 31.12.2012 Etelä-Pohjanmaan sosiaalipsykiatrinen yhdistys ry. 448 775 377 060 390 862 377 060
S11214 ESR Osaamisen ennakointi meriteollisuudessa Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.10.2009 28.2.2012 Koneteknologiakeskus Turku Oy 186 601 175 288 219 530 206 221
S11215 ESR POVERI , voimaa logistiikka-alan koulutukseen Itä-Suomessa Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.4.2013 Etelä-Savon Koulutus Oy 827 408 778 671 944 768 921 555
S11216 ESR AmisURA Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.6.2013 Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä 465 214 464 801 560 500 564 117
S11217 ESR Kymenlaakson ammattikorkeakoulun LCCE- yrittäjyysprosessin kehittäminen Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 30.4.2013 Kymenlaakson Ammattikorkeakoulu Oy 266 997 265 043 355 996 354 324
S11218 ESR Expertti-oppimismalli Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 30.11.2012 Seinäjoen ammattikorkeakoulu (emo: Seinäjoen koulutuskuntayhtymä) 131 000 126 026 144 000 134 709
S11220 ESR Digitala vägen Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.9.2009 30.9.2013 Svenska Österbottens förbund för utbildning och kultur skn/Yrkesakademin i Österbotten 310 060 300 362 361 776 358 461
S11221 ESR KIELIVAKKA - kielikoulutusmateriaalia maahanmuuttajille. Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.9.2009 30.9.2013 Turun ammatti-instituutti 123 742 83 699 146 334 98 981
S11222 ESR PROMOOTTORI - Tapahtumatuotannon tulevaisuuden palvelumallit Mikkelin seudulla Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 29.2.2012 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy 191 968 190 288 199 968 199 522
S11223 ESR Maahanmuuttajanuorten ohjaushanke Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2010 30.9.2013 Oulun kaupunki, opetustoimi 374 560 373 254 560 800 533 483
S11224 ESR Jauhin - konseptitasolta tuoteaihioksi Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 31.12.2012 Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä 155 155 155 155 221 666 221 934
S11225 ESR e FORA Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2012 Itä-Suomen yliopisto 400 000 393 393 483 410 518 428
S11226 ESR Muovikomposiittituotteiden ja valmistusmenetelmien kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2011 Savon koulutuskuntayhtymä 321 570 316 450 388 872 385 953
S11227 ESR Työvoimapoliittisten toimenpiteiden koordinaatiohanke 2 Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2011 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 334 104 331 137 334 104 331 137
S11228 ESR Agentti Akatemia - Luovien alojen liiketoimintaosaamisen kehittämishanke Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 30.9.2012 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Seinäjoen ammattikorkeakoulu, Kulttuurialan yksikkö 205 841 205 840 303 497 303 497
S11229 ESR Kaarna Living Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 30.6.2012 Kiinteistö Oy Pohjanmaan Nikkarikeskus/Sella (rek. aputoiminimi) 126 167 85 509 165 261 113 818
S11230 ESR SOMETTAJA - Sosiaalinen median kehittäminen Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2013 Suupohjan koulutuskuntayhtymä, Suupohjan Ammatti-instituutti 125 580 114 169 161 000 146 373
S11231 ESR TEKO - Tekniikkaa ja oppimisympäristöjä lakeuksille Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2013 Suomen Yrittäjäopiston Kannatus Oy 156 093 133 189 211 093 183 775
S11333 ESR YHTÄKÖYTTÄ -projekti: Lomituspalvelujen Sysmän paikallisyksikön kehittämishanke neljän yhdistetyn paikallisyksikön toiminnan yhtenäistämiseksi Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 31.5.2013 Sysmän kunta 216 000 198 867 270 150 248 890
S11334 ESR NYT Nykyaikainen navettateknologia osaamisverkostohanke Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2013 Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, Kotieläintuotannon tutkimus 470 000 470 000 545 000 545 000
S11335 ESR Verkko-opetuksen kehittäminen Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2010 31.5.2012 Koillis-Suomen Aikuiskoulutus Oy 183 600 183 600 216 000 218 570
S11336 ESR TOKI - Työelämän ohjausosaamisen kehittämisprojekti Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 28.2.2015 Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy 656 640 652 814 691 490 687 664
S11337 ESR TehoAPAJA - startti uuteen ammattiin aikuisille Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 24.3.2010 31.10.2013 Työtehoseura ry (TTS) 1 319 016 1 265 913 1 345 016 1 291 913
S11338 ESR Syötteen matkailualueen ympäristöpainotteinen laatuohjelma 2010-2012 Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 30.12.2012 Haaga Instituutti -säätiö / Haaga-Perho 116 900 116 649 133 600 133 349
S11339 ESR Testipiste - aikuisten maahanmuuttajien kielitaidon arviointikeskus Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.12.2013 Axxell Utbildning Ab 1 546 870 1 530 202 1 874 920 1 860 280
S11340 ESR Innovatiivisia kasvuyrityksiä Pirkanmaalle (InKa) Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2010 30.3.2011 TTY Säätiö, täydennyskoulutuskeskus Edutech 186 680 186 281 238 180 237 754
S11341 ESR Yritysten kansainvälinen osaaminen (YKO) Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.6.2013 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 500 500 473 280 669 000 633 706
S11342 ESR Inter Bus - Kanta-Häme Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 31.1.2012 Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Hyvinkää 103 320 65 587 82 653 81 443
S11343 ESR - Nuoret työhön ja kouluun - osaavaa työvoimaa työnantajille Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 31.10.2013 Vantaan kaupunki, vapaa-ajan ja asukaspalvelujen toimiala 1 408 178 1 404 471 2 083 136 2 009 613
S11344 ESR Kalajoen matkailun ympäristö- ja laatuohjelma -hanke Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 9.6.2009 31.12.2013 Kalajoen kaupunki 235 241 232 265 277 247 274 266
S11345 ESR Kierre-projekti Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.8.2013 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy, Tampereen ammattikorkeakoulu 219 438 209 774 297 600 285 170
S11346 ESR Eteenpäin Opintiellä - Perusopetus päätökseen-hanke (mEnOliPPu) Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2014 Vantaan kaupunki, sivistystoimi, nuorisopalvelut 547 281 526 128 943 949 943 430
S11347 ESR TOP-OPE Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.12.2014 Sastamalan koulutuskuntayhtymä 306 936 306 383 365 400 365 383
S11348 ESR PaBua yritykseen - palvelusta businesta Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2011 Vaasan yliopisto, Levón-instituutti 135 300 82 226 273 000 87 919
S11349 ESR Meri- ja metalliteollisuuden rakennemuutoshanke - Meriteollisuusyritysten uusien liiketoimintakonseptien kehittäminen ja osaamisen varmistaminen Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2012 Turun Seudun Kehittämiskeskus 530 000 530 000 738 600 736 589
S11350 ESR Innovaatiokeskittymää tukevat keihäänkärkihankkeet Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.1.2012 Jyväskylän yliopisto 398 775 394 319 498 469 492 906
S11351 ESR YRITYSAREENA Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2010 31.12.2013 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Sedu Aikuiskoulutus liikelaitos 307 059 307 029 375 059 375 029
S11352 ESR Kummeli-projekti Valtakunnallinen osio 2 Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Keskeytynyt 1.5.2010 28.2.2013 Espoon Diakoniasäätiö 172 787 123 934 1 286 810 144 434
S11353 ESR Haavi Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2010 30.4.2013 Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Liikelaitos Edupoli 506 696 504 893 658 990 608 473
S11354 ESR LAITURI Valtakunnallinen osio 3 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.5.2010 31.12.2014 Työ- ja elinkeinoministeriö, Koulutus- ja kehittämiskeskus Salmia 931 735 873 197 931 735 873 197
S11355 ESR Esiselvityshanke - SIPA Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.8.2011 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä / Lapin ammattiopisto 50 000 37 968 63 000 55 422
S11356 ESR TYÖTUTKA-työntutkimuksen hyödyntäminen työssäoppimisessa Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 19.4.2010 31.12.2014 Työtehoseura ry (TTS) 547 368 546 851 642 044 622 434
S11357 ESR Armi - arkiohjauksen malli Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.6.2010 31.8.2013 Helsingin kaupunki, Opetusvirasto, Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja 661 855 661 573 785 030 777 597
S11358 ESR SaWe - Sairaanhoitajaksi verkostoissa ja verkoissa Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.9.2013 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 585 915 502 371 699 900 633 166
S11359 ESR SIPE - Simulaattoripedagogiikka nostoalalla Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 30.4.2013 Faktia Koulutus Oy 231 863 231 863 286 250 286 250
S11360 ESR VASPA - Vammaispalvelujen kehittäminen Länsi-Pohjassa Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 30.9.2012 Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu/ Kemi-Tornionlaakson 153 385 144 071 194 965 205 945
S11361 ESR Paikantaja - alle 25-vuotiaiden työllistymisen tukeminen ammatillisen ohjauksen ja seurannan avulla Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.1.2014 Hyria koulutus Oy 226 644 222 797 288 644 283 746
S11362 ESR NOTKE -hanke (Nuorten osaaminen ja työmarkkinavalmiudet tekemällä kuntoon ja elämä hallintaan) Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 31.7.2013 Turun yliopisto/ koulutussosiologian tutkimuskeskus RUSE 340 000 336 339 400 000 395 693
S11363 ESR Yrittäjäksi yliopistosta Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.12.2013 Jyväskylän yliopisto / Humanistinen tiedekunta 317 200 312 193 373 176 367 285
S11364 ESR HYVÄ VIRE -meriteollisuuden alojen lomautettujen hyvinvointihanke Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2010 31.12.2012 Turun Seudun Kehittämiskeskus 84 610 79 366 156 679 147 583
S11365 ESR URHOKO Urologisten hoitajien verkostokoulutus Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2010 30.6.2012 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymä 177 893 138 420 257 584 244 824
S11366 ESR Uusia avauksia kansainvälisille markkinoille Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.6.2010 30.4.2014 Varsinais-Suomen ELY-keskus 507 307 503 642 507 307 503 642
S11367 ESR Vankilaopetusta verkossa Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2013 Bovallius-ammattiopisto 289 400 256 451 329 900 300 997
S11368 ESR Häme Open Campus -verkoston kehittäminen Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 31.12.2013 Hämeen liitto 379 336 356 334 505 781 478 786
S11369 ESR Voimaa taiteesta - palvelukehitysosaamisen edistäminen luovan alan yritysten ja hyvinvointialan välillä Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.3.2013 Tampereen yliopisto, Tutkivan teatterityön keskus 535 580 533 696 635 580 633 696
S11370 ESR Ympäristönhoitotyöt Etelä-Savossa Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 31.8.2014 Etelä-Savon ELY-Keskus 467 547 460 999 467 547 460 999
S11371 ESR Yhdessä yrittämään! - Itä-Suomi Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.12.2013 Helsingin yliopisto, Ruralia-instituutti 312 200 311 513 322 200 321 280
S11372 ESR Voimalaitos - Nuorten Taitopajat Jyväskylä Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 30.6.2014 Jyväskylän kaupunki, työllisyyspalvelut 944 045 896 787 1 333 280 1 315 567
S11373 ESR Äkillisen rakennemuutoksen hallinta ja työvoimapoliittiset toimenpiteet Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2010 31.12.2014 Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 101 000 1 087 965 1 101 000 1 087 965
S11374 ESR Aktorista osaajaksi Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 28.2.2012 Sotek-säätiö 205 581 182 034 241 558 214 544
S11375 ESR Hyvinvointialan tutkimustoiminnan kehittäminen Oulun Eteläisen alueella Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2010 31.12.2012 OSEKK / OAMK Terveysalan Oulaisten yksikkö 306 000 290 039 382 200 331 477
S11376 ESR Best Practices in the Baltic Sea Area Itä-Suomen suuralueosio 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2010 31.12.2013 Pohjois-Savon liitto 356 409 321 777 427 400 385 871
S11377 ESR Verkostoitunut tuotekehitysprojektiympäristö Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2013 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä, Oulun seudun ammattikorkeakoulu/Tekniikan yksikkö 364 190 361 252 441 400 425 002
S11378 ESR NUORTEN TEKO-PAJA Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 31.7.2014 Pieksämäen Seudun Liikunta ry. 486 322 474 656 578 620 566 963
S11379 ESR GRAFiT - Graafisen teollisuuden osaamistarvekartoitus ja uudenlaisen verkostokoulutuksen kehityshanke Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.8.2013 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus 492 995 488 478 492 995 488 478
S11380 ESR Insinöörikoulutuksen uusi toteutustapa CDIO-mallia soveltaen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.7.2012 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 250 000 235 808 310 200 287 925
S11381 ESR Nuorten ammattilaisten valmennushanke NASEVA Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2010 28.2.2015 Etelä-Savon Koulutus Oy / Etelä-Savon ammattiopisto 856 495 800 665 997 578 933 949
S11382 ESR Lakeland Events - Savonlinnan seudulla tapahtuu Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 31.12.2013 Savonlinnan Yrityspalvelut Oy 234 800 216 107 260 432 238 378
S11383 ESR Liikkumisesta kansalaistaito Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2011 Kainuun Etu Oy 200 978 156 044 243 445 196 784
S11384 ESR Vuokatti-Urheiluakatemia Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.7.2013 Sotkamon kunta, Sotkamon lukio 391 605 371 204 460 712 436 711
S11385 ESR Kansainvälinen vihreän kemian ja biotuotannon koulutusohjelma Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.8.2014 Oulun Yliopisto 336 200 327 789 396 200 393 884
S11386 ESR Osaava työelämän kehittäjä Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 30.4.2013 Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä 203 626 197 909 245 333 238 725
S11387 ESR Tienhaara-projekti Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2010 30.9.2013 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Peruspalvelukeskus Aava 378 782 346 244 479 469 440 648
S11388 ESR Harjoitteluprosessi osana LCCE -konseptia Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2013 Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Oy 169 750 169 735 242 500 238 269
S11389 ESR Nuorten ammattilaisten työvoimapoliittinen koulutushanke NOHEVA Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2012 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 302 100 302 100 302 100 302 100
S11390 ESR Hyvinvointipalveluja tukeva ja hyvinvointiyrittäjyyttä edistävä liikkuva oppimis- ja kehittämisympäristö (LIIKKU) Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 31.12.2012 Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy 316 327 310 983 395 409 388 729
S11391 ESR Esteettömyys liikunta- ja luontomatkailussa: Esiselvitys ja toimeenpanosuunnitelma koulutus- ja tuotteistamishankkeesta Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2010 31.3.2012 Lapin yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta 191 320 191 187 236 820 226 713
S11392 ESR MINFO II - Maahanmuuttajien alkuvaiheen neuvonnan ja ohjauksen kehittäminen Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 29.2.2012 Kotkan kaupunki, sosiaalitoimi 300 000 298 523 380 000 377 878
S11393 ESR EMMA II - Ulkomailta saapuvan työvoiman maahanmuuton ennakointi Valtakunnallinen osio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 29.2.2012 Kotkan kaupunki, sosiaalitoimi 150 000 148 254 162 000 160 102
S11394 ESR Sotshin olympialaiset, koulutuksen valmisteluhanke Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 21.5.2010 30.4.2011 Kajaanin kaupunki / Kajaanin ammattikorkeakoulu -liikelaitos 70 208 46 757 75 729 50 432
S11395 ESR Cleantech-insinöörit Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2010 30.6.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymä, Lahden ammattikorkeakoulu 323 400 317 164 426 200 416 775
S11396 ESR OSKU, Kohti hyvinvointialan osuuskuntaa - yrittäjämäisesti toimivat tulevaisuuden ammattilaiset Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.1.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä, Lahden ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysala 382 500 381 088 450 000 448 339
S11397 ESR UrbanEnviro - kansainvälinen koulutuskokonaisuus Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.7.2013 Helsingin yliopisto/Hallintovirasto/Lahden yliopistokeskuksen koordinaatioyksikkö Dnro 636/210/2008 608 640 608 639 921 000 869 075
S11398 ESR OPPIVA MATKAILU I-vaihe Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.8.2013 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä, Rovaniemen ammattikorkeakoulu 228 720 227 493 290 500 286 350
S11399 ESR Sosiaalityön koulutuksen työelämälähtöisyyden kehittämishanke Kainuussa Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.7.2012 Itä-Suomen yliopisto 61 572 53 312 73 608 69 888
S11400 ESR Pätevöitymisjärjestelmän kehittäminen puuston käsittelyyn ja hyvien käytäntöjen levittäminen Valtakunnallinen osio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 30.6.2012 Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 170 000 156 250 212 000 196 986
S11401 ESR VarmaDuuni Etelä-Suomen suuralueosio 3 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2013 Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä, Liikelaitos Edupoli 253 890 233 700 362 700 333 875
S11402 ESR Creative Blender! - uudenlainen toimintamalli nuorten työllistymiseen, yrittäjyyteen ja pk-yritysten kehittämiseen Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 31.5.2012 Aalto-yliopisto, kauppakorkeakoulu, Pienyrityskeskus 209 185 206 021 273 100 253 021
S11403 ESR Akaan verkko Valtakunnallinen osio 2 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2012 Kiipulasäätiö 477 308 477 308 586 928 587 119
S11404 ESR Itäsuomalaisten pk-yritysten markkinointiosaamisen kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 30.6.2013 Itä-Suomen yliopisto 526 630 501 489 589 930 563 707
S11405 ESR Musiikki elämään - Osallistavan konserttitoiminnan ja yleisöyhteistyön alueellinen kehittämishanke - esiselvitys Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2010 31.10.2010 Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy 27 224 25 029 32 290 29 715
S11406 ESR Tiet Työhön (TIETTY)-hanke Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 31.12.2011 Parik-säätiö 892 132 807 864 968 731 876 369
S11407 ESR Uusiutuvat liikennepolttoaineet Pohjois-Karjalassa - osaamisen kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 28.2.2013 Karelia Ammattikorkeakoulu Oy 330 290 330 290 369 290 378 197
S11408 ESR Ylä-Savon toisen asteen koulutuksen kehittämistä koskeva yhteistyöhanke MAHIS+ Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.6.2012 Kiuruveden kaupunki 286 800 208 384 328 800 282 823
S11409 ESR AVOKAS - Ammatillinen valmennus ja osaamisen kehittäminen asiakaslähtöisesti Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.1.2014 Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä 212 313 212 313 273 800 273 800
S11410 ESR KOULII, Koulutuksen Innovaatio & Integraatio-hanke Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.1.2013 Espoon seudun koulutuskuntayhtymä Omnia 952 638 941 592 1 134 093 1 123 661
S11411 ESR Pirilän porras, Pirilän toimintakeskuksen nuorten hanke Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 30.6.2013 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä Oulun seudun ammattiopisto 334 680 334 489 396 730 407 267
S11412 ESR STARA Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 30.6.2013 Länsi-Uudenmaan ammattikoulutuskuntayhtymä, Luksia aikuisopisto 694 658 690 862 873 792 824 418
S11413 ESR Art goes work Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 31.12.2013 Ab Yrkeshögskolan vid Åbo Akademi 378 400 378 337 434 400 433 452
S11414 ESR Laadukasta kotityöpalvelua Kainuussa Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.12.2012 Kainuun maakunta-kuntayhtymä/Kainuun ammattiopisto -liikelaitos 252 463 230 720 279 805 256 272
S11415 ESR URANOSTE Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2010 31.10.2014 Pohjois-Pohjanmaan omatoimisen työllistymisen tuki PPOTTY ry 692 505 666 442 794 344 760 717
S11416 ESR Tekemällä oppii Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2013 Kiipulasäätiö 480 824 478 214 552 007 562 746
S11417 ESR Luovien alojen tapahtumatuotannon johtajaosaamisen kehittämishanke - JOHDE Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 28.2.2014 Taideyliopiston Sibelius-Akatemia 743 000 742 582 885 000 877 381
S11418 ESR Suomi-verkkari Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.8.2010 30.9.2013 Tampereen Aikuiskoulutussäätiö/ Tampereen Aikuiskoulutuskeskus 129 000 129 000 144 000 144 142
S11419 ESR Korjaamo Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2013 Tampereen kaupunki/Toisen asteen koulutuspalvelut 656 975 655 732 810 290 780 634
S11420 ESR Taitoa työelämästä Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.12.2014 Sastamalan koulutuskuntayhtymä 245 000 245 000 289 302 289 302
S11421 ESR KOPPARI- koko ikäluokan parhaaksi Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.3.2014 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 415 048 366 587 500 058 441 681
S11422 ESR Päihdetyön moniammatilliset erikoistumisopinnot Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.12.2013 Oulun yliopisto Koulutus- ja tutkimuspalvelut 429 182 424 967 507 224 502 242
S11423 ESR Virtuaalinen ikääntyvän ideaalikoti oppimis- ja kehitysympäristönä (HIMA) Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2010 30.4.2013 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 739 999 732 507 877 300 872 646
S11424 ESR Vanhojen ajoneuvojen kunnostaminen ja entisöinti Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2010 30.6.2012 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä/ Jämsän ammattiopisto 157 270 156 294 196 899 195 923
S11425 ESR Yritysareena, työvoimapoliittiset toimenpiteet Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2010 31.12.2013 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 345 000 282 759 345 000 282 759
S11426 ESR Maahanmuuttajien työllistyminen - Kansainväliset mallit työllistymispalveluiden kehittämisessä (INTO) Itä-Suomen suuralueosio 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2010 30.6.2012 Itä- Suomen yliopisto 150 000 136 230 279 110 153 668
S11427 ESR Sosiaalityön koulutuksen työelämälähtöisyyden kehittämishanke Itä-Suomessa Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.7.2012 Itä-Suomen yliopisto 170 604 127 200 204 936 156 623
S11428 ESR Maahanmuuttajien terveys ja työkyky - seurantajärjestelmä kunnille Valtakunnallinen osio 1 Sosiaali- ja terveysministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2012 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Väestön terveys, toimintakyky ja hyvinvointi -osasto 909 626 908 174 1 004 283 1 005 420
S11429 ESR Työelämän koulutusneuvojat Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 30.6.2012 Työväen Sivistysliitto TSL ry 155 400 155 400 155 400 155 400
S11430 ESR SiltaLisä -Tamperelainen pajakoulu ja toisen asteen opintojen ajan kestävä valmennus Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 30.6.2013 Silta-Valmennusyhdistys ry 718 326 717 451 812 044 794 748
S11431 ESR Varustamo Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 30.6.2013 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy, Tampereen ammattikorkeakoulu 253 634 249 842 314 501 297 432
S11432 ESR ALZHEIMERIN TAUDIN TUTKIMUS-, KOULUTUS- JA INNOVAATIOVERKOSTO Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 30.9.2012 Itä-Suomen yliopisto 400 000 398 519 489 000 500 008
S11533 ESR Ulkomaalaiset opiskelijat Etelä-Savon voimavaraksi Itä-Suomen suuralueosio 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 30.6.2013 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy 166 821 166 821 196 260 196 260
S11534 ESR URAOHJAUS - joustavasti toiselta asteelta ammattikorkeakouluun Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2012 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy 419 967 411 270 487 939 479 038
S11535 ESR Sosiaalinen media yrityksen voimavarana Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2010 30.11.2012 Kouvola Innovation Oy 160 786 144 163 202 589 189 175
S11536 ESR Uusien yritysten perustamisen tukeminen yrityshautomotoiminnalla Joensuun ja Keski-Karjalan seutukunnissa Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.5.2015 Joensuun Tiedepuisto Oy 1 396 472 1 346 064 1 895 213 1 806 490
S11537 ESR KANAVA - työvoimaa avoimille työmarkkinoille Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2014 Savonlinnan kaupunki 834 515 808 123 981 782 950 733
S11538 ESR Resurssi 2 Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2011 31.12.2014 Keski-Suomen elinkieno-, liikenne- ja ympäristökeskus 2 563 000 2 401 423 2 563 000 2 401 423
S11539 ESR Reinot ja Ainot hyvinvointialalle Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2012 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä, Sedu Aikuiskoulutus, liikelaitos 82 143 40 967 132 735 40 967
S11540 ESR Otto, Osaamista työelämään-työelämästä opettajille Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2010 30.11.2013 Helsingin kaupunki , Opetusvirasto, Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja 434 000 407 169 510 588 494 718
S11541 ESR Itä-Suomen yliopiston LUMA-toiminnan käynnistäminen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2013 Itä-Suomen yliopisto 280 000 272 463 329 500 351 401
S11542 ESR Metsänhoitotöiden koneellistaminen, kehittämishanke Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 30.11.2013 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 328 724 321 198 392 950 392 665
S11543 ESR Mixed Reality Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.3.2013 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä (OSEKK), Oamk / Tekniikan yksikkö 252 365 248 942 296 900 292 873
S11544 ESR Vaske-hanke Väljästi asuttujen alueiden palveluiden kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2012 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu 298 736 269 056 349 285 313 936
S11545 ESR Viisautta vasusta Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.8.2013 E-P-ELY / E-vastuualue / Kuusiokuntien TE-toimisto 430 000 325 523 670 000 463 692
S11546 ESR YES -keskus Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2010 30.9.2011 Cursor Oy 100 609 97 115 201 220 194 283
S11547 ESR Maahanmuuttajien osaaminen käyttöön (MOK) - Tehokkaiden työllistymis- ja kv-rekrytointikäytäntöjen kehittäminen Itä-Suomen suuralueosio 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 28.2.2015 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 645 300 614 153 645 300 614 153
S11548 ESR Raahen korkeakoulukampuksen uusi toimintamalli KAMARA Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 30.9.2014 Oulun ammattikorkeakoulu Oy, Tekniikan yksikkö, Raahe 417 265 393 866 490 900 463 372
S11549 ESR KaiKu - Kaivoskoulutuksen kehittäminen (Kunnossapidon opetuksen kehittäminen) Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 10.1.2011 30.4.2013 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 119 760 98 002 212 620 170 496
S11550 ESR YES-yrittäjyyskasvatuskeskus, Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.12.2013 Oulun seudun koulutuskuntayhtymä, kehittämispalvelut 450 306 450 305 583 611 561 179
S11551 ESR Campus Conexus II - Opiskelukykyä ja yhteisöllisyyttä korkeakouluopintoihin Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.8.2014 Tampereen yliopisto, kasvatustieteiden yksikkö 1 723 929 1 714 659 2 097 609 2 087 309
S11552 ESR Get Global Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2012 Oy Vaasan ammattikorkeakoulu - Vasa yrkeshögskola Ab 144 019 135 300 178 000 167 635
S11553 ESR RuBiPro, Russian Business Professionals Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2010 31.8.2014 Kymenlaakson ammattikorkeakoulu Oy 118 727 111 194 155 900 153 925
S11554 ESR "Voi hyvin yrittäjä - Hyvinvointiohjelma Etelä-Savossa" Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.12.2013 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy 346 704 346 704 409 506 410 230
S11555 ESR INNO-Innovatiivinen oppimisympäristö aikuisille ja nuorille Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2012 Vaasan kaupunki / Vaasan aikuiskoulutuskeskus päätoteuttaja; Vaasan ammattiopisto osatoteuttaja 299 930 298 245 376 299 351 889
S11556 ESR Stepit - Yrittäjyyden askeleet Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2014 Vaasan aikuiskoulutuskeskus 298 826 279 609 351 560 330 306
S11557 ESR Kumppanuuspöytä - hyvinvointialan kehittämisrakenne Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.11.2010 30.4.2012 Mikkelin ammattikorkeakoulu Oy 82 210 82 209 117 500 117 499
S11558 ESR NUORET TÖIHIN - Pohjanmaalla/ UNGA I JOBB i Österbotten Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2014 Vaasan kaupunk i/ Vaasan ammattiopisto 693 738 686 823 816 162 819 057
S11559 ESR YES-NYT Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 30.4.2014 Savon koulutuskuntayhtymä 450 000 442 630 549 970 549 086
S11560 ESR Maakunta Liikkeelle Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 20.6.2013 Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ry 357 901 328 728 421 060 385 817
S11561 ESR YVI Valtakunnallinen osio 1 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.10.2014 Turun yliopisto, Turun normaalikoulu 2 329 296 2 307 721 2 694 883 2 673 936
S11562 ESR OSKU - osaaminen kuntoon seuroissa Itä-Suomen suuralueosio 3 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2012 Kainuun Liikunta ry 54 543 54 543 58 544 57 038
S11563 ESR ForeMassi2025 Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2013 Laurea Ammattikorkeakoulu 408 170 403 861 480 200 475 193
S11564 ESR Mittalaitelaboratorion ja Biotekniikan laboratorion palvelututkimuksen ja innovaatiokyvykkyden kehittäminen (PALi) Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2010 31.1.2013 Oulun yliopisto, Kajaanin yliopistokeskus (Mittalaitelaboratorio ja Biotekniikan laboratorio) 580 477 566 707 682 915 666 715
S11565 ESR TOIMIALA ONLINE - Yrittäjyyden ja työmarkkinoiden kehittämistä tukeva tietohuolto ja ennakointi 2011- 2013 Valtakunnallinen osio 3 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2013 Työ- ja elinkeinoministeriö / Tieto-osasto / Toimialapalvelu 1 108 000 1 034 976 1 108 000 1 034 976
S11566 ESR Yrittäjyyskoulun laajennushanke Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.5.2014 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä / Lapin ammattiopisto 472 524 467 698 581 235 572 220
S11567 ESR Elämysosaamisen laatuohjelma - Experience Rovaniemi Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 30.4.2014 Rovaniemen Kehitys Oy 210 000 199 591 262 531 248 790
S11568 ESR Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä KOLIKO -hankkeen ESISELVITYSPROJEKTI Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.5.2011 Hämeen Liikunta ja Urheilu ry 24 778 16 239 24 778 16 239
S11569 ESR Esiselvitysprojekti kuvataide- ja musiikkiala hyvinvointipalveluiden tuottajina Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 30.4.2011 Suomen Taiteilijaseura 14 000 13 549 17 000 15 638
S11570 ESR Eco Training Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.3.2013 Kuhmon kaupunki 378 938 355 970 445 810 418 788
S11571 ESR ESR tekninen tuki Itä-Suomi Itä-Suomen suuralueosio 5 Kainuun liitto Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2015 Kainuun liitto 128 000 127 259 128 000 127 259
S11572 ESR Proaktiivisesti kohti rakennemuutosta (ENNE) Valtakunnallinen osio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2011 31.12.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä, Lahden ammattikorkeakoulu 342 589 340 847 433 657 431 452
S11573 ESR Keskisuomalaisten korkeakoulujen yhtenäisen innovaatio- ja hankekulttuurin luominen (KOHINA) Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 30.6.2014 Jyväskylän yliopisto 615 011 609 583 792 785 785 787
S11574 ESR Yhteistyöllä tuloksiin - projekti II Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2011 31.1.2013 SoTe kuntayhtymä/Perusturvaliikelaitos Saarikka 212 714 211 727 285 900 255 273
S11575 ESR Modernit virtuaaliset 3D-oppimisympäristöt ja älypuhelimet opettajankoulutuksessa (4 GEE) Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2013 Jyväskylän Ammattikorkeakoulu 345 976 345 090 461 302 460 120
S11576 ESR Paimion ja Sauvon Työpolku-projekti Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2011 31.12.2014 Paimion kaupunki 148 808 148 774 177 154 177 114
S11577 ESR Visio kuntoutuksesta Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.2.2011 31.1.2013 Visio-säätiö 183 990 167 302 244 300 200 361
S11578 ESR InnoVire Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 30.4.2013 Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Kouvolan yksikkö 169 800 96 980 139 370 121 154
S11579 ESR Luova Suomi Etelä-Savossa Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 28.2.2015 Aalto-yliopisto Kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus 341 867 341 867 394 074 393 287
S11580 ESR MOPOTuning - Osallisuuteen perustuva menetelmä nuorten miesten liikuntaan aktivointiin ja syrjäytymisen ehkäisyyn Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 30.4.2014 Oulun Diakonissalaitoksen säätiö 637 500 622 233 684 000 668 099
S11581 ESR Tietokoneavusteinen oppiminen ja potilasohjaus sairaalaympäristössä (PIUHA) Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.2.2011 31.12.2014 Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy 516 578 508 878 653 910 644 163
S11582 ESR Verkostosta Voimaa- rakennemuutoshanke Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2011 31.12.2014 Hartolan kunta 620 000 613 288 775 000 766 613
S11483 ESR Osaajana työmarkkinoille toisen asteen ammatillisesta koulutuksesta Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.8.2010 30.6.2013 Vantaan kaupunki/Sivistystoimi/Vantaan ammattiopisto Varia 526 500 513 422 650 000 647 531
S11484 ESR Nuorten neuvonta- ja ohjauspalveluiden kehittämishanke sosiaalisessa mediassa Valtakunnallinen osio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2010 31.12.2012 Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 110 623 110 623 144 030 110 623
S11485 ESR Nature Craft Satakunta. Luovan tuotannon tuotekehitys- ja kansainvälistymishanke. Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2010 31.3.2014 Turun yliopisto, Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma 428 150 415 802 428 150 415 802
S11486 ESR Rautaa rajoitta - toiminnan kehittäminen, ESR Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 30.11.2012 Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä 140 000 118 471 172 000 155 788
S11487 ESR Mediavaikuttamisen parhaat eurooppalaiset käytännöt Itä-Suomen suuralueosio 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 30.9.2012 Mikkelin ammattikorkeakoulu oy 235 692 235 692 267 575 271 541
S11488 ESR Alipi-hanke, alueellinen integraatiopalvelupiste Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2011 31.12.2013 Lahden kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi 415 591 413 846 670 308 667 494
S11489 ESR Iskussa Inttiin Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.12.2014 Etelä-Savon Liikunta ry 272 401 255 089 292 401 272 089
S11490 ESR Ammatillisen koulutuksen työelämävastaavuuden kehittäminen yhteistyössä yritysten kanssa -projekti Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.8.2012 Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä 491 374 435 577 578 005 505 513
S11491 ESR UNIT - työelämäyhteydet korkeakouluihin Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2013 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy, Tampereen ammattikorkeakoulu 244 850 244 850 295 000 295 000
S11492 ESR Yritystutka Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 30.9.2013 Länsirannikon koulutus Oy 482 424 476 975 482 424 476 975
S11493 ESR Selki-duuni: työtä ja syrjäytymisen ehkäisyä ympäristöä suojelemalla Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2010 31.12.2014 Samaria rf 384 455 383 731 384 455 383 731
S11494 ESR Työtä, Tietoa ja Osallisuutta Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.12.2013 Invalidisäätiö, Keskuspuiston ammattiopisto 645 000 627 537 797 500 797 004
S11495 ESR Produforum Österbotten Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2013 Stiftelsen Juthbacka 274 183 267 391 329 020 322 003
S11496 ESR VOIMA - Maahanmuuttajat Satakunnan voimavarana Länsi-Suomen suuralueosio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2013 Sataedu Satakunnan koulutuskuntayhtymä 296 099 296 099 352 500 352 727
S11497 ESR Luonnontuotteita Itä-Lapista ryhmäkoulutushanke Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2010 31.8.2014 Kemijärven Kaupunki/Sivistysosasto 295 617 292 028 370 010 346 244
S11498 ESR EcoMill-ympäristötehokkuuspaja Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2010 31.7.2014 Päijät-Hämeen koulutuskonserni - kuntayhtymä, Lahden ammattikorkeakoulu 472 144 446 943 598 525 569 519
S11499 ESR Kirjastoalan osaamista Lappiin (KIRLAPPI) Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.3.2015 Lapin ammattikorkeakoulu 165 835 165 324 195 100 194 498
S11500 ESR Tilitoimistojen asiantuntijuuden kehittämishanke Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2010 30.9.2012 Jyväskylän ammattikorkeakoulu Oy 128 988 109 566 157 540 132 096
S11501 ESR Musiikin erityispedagogiikan osaamiskeskittymä (MEOK) Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2010 30.9.2013 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 190 000 190 000 317 562 317 874
S11502 ESR MEETIT Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.3.2015 S. ja A. Bovalliuksen Säätiö 891 820 888 513 1 022 970 1 019 706
S11503 ESR Roadness Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2010 30.6.2015 Rytmi-Instituutin kannattajayhdistys ry 341 035 341 035 379 263 379 262
S11504 ESR (T-hanke), TENHO -Työllisyyden, ennakoinnin, nuorten työllisyyden, hankinnan ja osaamisen kehittämisen hanke Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2014 Etelä-savon ELY-keskus 1 989 000 1 907 610 2 044 000 1 959 441
S11505 ESR Keski-Pohjanmaan ESR tekninen tuki 2010 Valtakunnallinen osio 5 Keski-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.12.2015 Keski-Pohjanmaan liitto 15 600 14 952 15 600 14 952
S11506 ESR Yritysten Taitava Keski-Suomi, vaihe II Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.8.2012 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 1 053 409 1 022 910 1 312 942 1 362 205
S11507 ESR Pitkäaikaistyöttömien työllistämis- ja ohjausprojekti Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2010 30.11.2013 Oulun Työllistämis- ja kierrätysverkko - Oulun Tyki ry 298 735 298 548 349 120 341 371
S11508 ESR Pesti kii! Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.11.2010 31.12.2014 Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä 183 505 173 080 262 150 247 257
S11509 ESR Benchmarking-matka Irlantiin Länsi-Suomen suuralueosio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.10.2010 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 15 997 15 996 29 297 22 180
S11510 ESR TASKU, työvoimapoliittiset toimenpiteet Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.8.2012 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 164 000 161 640 164 000 161 640
S11511 ESR SPR:n Kontti - väylä tulevaisuuteen Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2013 SPR:n Kontti-kierrätystavarataloketju 272 762 266 275 318 573 299 691
S11512 ESR NÄYTÖN PAIKKA - Pajat ammattitutkinnon näyttöpaikoiksi Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2010 31.12.2012 Savonlinnan Toimintakeskus ry 185 055 169 170 185 055 169 170
S11513 ESR VaSiTe - Nuorten työelämään ja koulutukseen sijoittumisen edistäminen Turun seutukunnassa Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2014 Turun kaupungin sivistystoimiala 418 612 407 699 559 700 539 454
S11514 ESR Työelämästartti Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 30.4.2014 Satakunnan koulutuskuntayhtymä 411 109 400 943 489 897 480 123
S11515 ESR TULKKI-kumppanuusverkosto Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2012 Saimaan ammattikorkeakoulu Oy 200 000 200 000 250 000 251 094
S11516 ESR Uudet hitsausalan kansainväliset asiantuntijakoulutukset Etelä-Suomen suuralueosio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2010 31.12.2013 Lappeenrannan teknillinen yliopisto (LUT), Koulutus- ja kehitämiskeskus 50 274 50 116 67 031 66 872
S11517 ESR SPR:n Kontti - väylä tulevaisuuteen - TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 575 810 541 631 676 210 541 631
S11518 ESR Periskooppi - Luovien alojen ja matkailun verkosto Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2010 31.12.2012 Suomen Humanistinen Ammattikorkeakoulu Oy/Humanistinen ammattikorkeakoulu 149 758 146 643 179 709 176 611
S11519 ESR Pitkäaikaistyöttömien työllistämis- ja ohjausprojekti - TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2010 30.11.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 511 368 511 367 635 313 511 367
S11520 ESR SimLab - Simulaatiolla osaamisen edistämistä Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 3.1.2011 30.6.2013 Saimaan ammattikorkeakoulu Oy 176 400 174 620 240 600 239 771
S11521 ESR Voi hyvin yrittäjä - Hyvinvointiohjelma Kaakkois-Suomessa Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 30.6.2013 Saimaan ammattikorkeakoulu Oy 300 000 297 016 364 920 360 453
S11522 ESR Pk -yrityksen onnistunut omistajanvaihdos Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2010 31.5.2014 Pohjois-Pohjanmaan Yrittäjät ry 518 700 504 883 558 570 544 859
S11523 ESR Yrittäjyysopinnoilla yrittäjyyteen Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 28.2.2014 Lapin yliopisto 257 972 257 971 311 191 305 772
S11524 ESR "Vartti" - Mikkelin työpajojen uudistamishanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2013 Mikkelin kaupunki 574 845 532 321 676 287 647 633
S11525 ESR Yhteinen Reitti II Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 30.6.2014 Laukaan kunta Vapaa-aikatoimi 520 340 501 220 637 000 613 936
S11526 ESR ITÄ- SUOMEN TEKNOLOGIAKESKUSTEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT JA TOIMINTAMALLIT Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.3.2013 Joensuun Tiedepuisto Oy 278 200 250 088 327 300 294 227
S11527 ESR Monikulttuurinen Lieksa Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 28.2.2013 Karelia Ammattikorkeakoulu Oy 300 000 299 982 352 600 352 600
S11528 ESR KNOT Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2013 Pohjois-Karjalan kauppakamari 453 432 424 421 517 350 484 382
S11529 ESR Lisää potkua Venäjän kauppaan Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 12.6.2015 Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy 770 300 763 881 869 600 861 904
S11530 ESR Uusi SeutUra - Uudet seututyömallit äkillisestä väestörakennemuutoksesta johtuvien työvoimaongelmien ratkaisussa Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2013 Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy 408 947 408 947 511 184 511 184
S11531 ESR Maahanmuuton mahdollisuudet ja käytännöt Itä-Suomen suuralueosio 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.12.2014 Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 680 000 679 454 680 000 679 454
S11532 ESR NovaNet Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2011 31.7.2013 Länsirannikon Koulutus Oy WinNova 509 601 475 255 639 616 593 210
S11433 ESR Työtä meille - Nyt ja Heti Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.12.2013 Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy 323 772 301 730 387 000 360 662
S11434 ESR Omistajanvaihdos osana liiketoiminnan kehittämistä ja kasvua Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.8.2010 31.12.2013 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä / Seinäjoen ammattikorkeakoulu 341 286 341 286 375 040 375 040
S11435 ESR Innovatiiviset startup- ja kasvuyrityspalvelut Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy 1 070 890 986 641 1 340 321 1 234 875
S11436 ESR MoniOsaaja muuttaa työelämää Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.12.2012 Jyväskylän koulutuskuntayhytymä/ Jämsän ammattiopisto 111 466 98 385 139 406 126 135
S11437 ESR Akseli Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 30.6.2014 Keski-Karjalan Kehitysyhtiö Oy 593 810 544 047 698 600 640 055
S11438 ESR Koneteknologiakeskus SeAMK Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 30.6.2014 Seinäjoen Ammattikorkeakoulu Oy 539 500 539 430 592 800 589 538
S11439 ESR Kasvuvipu Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 30.6.2012 Culminatum Innovation Oy Ltd 147 145 103 594 173 919 124 340
S11440 ESR Kuntayhtymä Kaksineuvoisen työpajahanke Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 30.4.2014 Kuntayhtymä Kaksineuvoinen 876 349 876 349 1 049 236 1 066 768
S11441 ESR TASKU: Tutkintotodistus taskussa - miten kiinni työelämään? Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.8.2012 Seinäjoen koulutuskuntayhtymä/Seinäjoen ammattikorkeakoulu 46 400 40 713 83 600 73 026
S11442 ESR KOPSU - Korkeasti koulutettujen oppisopimustyyppisen koulutuksen kehittämishanke - Työssä ja Työstä oppien Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2012 Itä-Suomen yliopisto 910 000 875 035 1 043 896 987 339
S11443 ESR Rakennus- ja kiinteistöalan koulutuksen ja yritysyhteistyön kehitysprojekti (KIRAKE2) Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 1.4.2012 Talonrakennusteollisuuden Lahti-Kymen Piiri ry 440 000 440 000 690 000 690 183
S11444 ESR Ylimaakunnallinen YES-keskushanke Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.9.2013 Tampereen Seudun Uusyrityskeskus ry Ensimetri 400 000 399 071 477 859 476 771
S11445 ESR Kansainvälinen työammatti KT Etelä-Suomen suuralueosio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2010 30.4.2014 Kiipulasäätiö 159 577 143 250 187 738 168 530
S11446 ESR Tekninen tuki Pohjois-Pohjanmaan liitto, toimeenpano ja hallinnointi Valtakunnallinen osio 5 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.8.2015 Pohjois-Pohjanmaan liitto 74 600 74 600 70 600 74 600
S11447 ESR Keski-Suomen lukiohanke Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.10.2013 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä 586 878 581 009 707 551 704 807
S11448 ESR JUTI-julkisten tilojen innovatiivisten sisäpintamateriaalien tuotteistaminen sekä verkottuneen asiantuntijuuden tuomat liiketoiminnan mahdollisuudet Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 30.4.2014 Kuopion Rouvasväenyhdistys ry, Kuopion Muotoiluakatemia 398 906 360 940 444 778 394 497
S11449 ESR ReTHINK - kilpailuetua muuttuvissa liiketoimintaympäristöissä Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2010 30.4.2014 Prizztech Oy 478 415 478 415 478 415 478 415
S11450 ESR Ankkuritoiminnan käynnistämis- ja kehittämishanke Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2010 29.2.2012 Sosiaalikehitys Oy 369 344 311 566 489 964 421 121
S11451 ESR R&D Riskiturva -hanke Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2010 31.10.2012 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 343 000 342 522 385 000 370 570
S11452 ESR Metsäkylvöjen osaamiskeskittymä Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.12.2013 Metsäntutkimuslaitos/Itä-Suomi/Suonenjoen yksikkö 250 000 245 509 289 000 282 494
S11453 ESR DAVVI Monitieteinen yliopistollinen koulutushanke Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.10.2014 Lapin yliopisto, avoin yliopisto 401 467 387 677 515 800 483 534
S11454 ESR Pirilän porras - TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 30.6.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 209 160 161 197 233 544 165 096
S11455 ESR Interaktiivinen Sápmi Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2012 Saamelaisalueen koulutuskeskus 118 400 111 260 118 400 111 260
S11456 ESR VAUHTIA - Vauhtia työelämäyhteistyöhön, T&K&I toimintaan ja työvoiman liikkuvuuteen Etelä-Suomen suuralueosio 4 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2010 30.6.2012 Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä 48 611 46 857 57 190 55 180
S11457 ESR YKOONTI - Yrittäjyyskasvatushankkeiden koonti- ja arviointihanke Valtakunnallinen osio 1 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.10.2012 Aalto-yliopisto, kauppakorkeakoulu, Pienyrityskeskus 198 410 198 410 199 410 199 410
S11458 ESR Verkostoista allianssiksi - tutkimus- ja yritysyhteistyön strukturointi ympäristö- ja energia-alalla (VERKA) Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.3.2014 Oulun yliopisto, Thule-instituutti 320 750 320 750 378 080 378 080
S11459 ESR Tekninen tuki Pohjois-Pohjanmaan liitto, tiedotus ja viestintä kulut Valtakunnallinen osio 5 Pohjois-Pohjanmaan liitto Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.8.2015 Pohjois-Pohjanmaan liitto 4 000 3 936 8 000 3 936
S11460 ESR Työpäivä-hanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2013 ViaDia Pohjois-Savo ry 311 000 311 000 319 000 318 242
S11461 ESR HYVIS-projekti Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.8.2013 Tredea Oy + osatoteuttajina Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymä ja Sastamalan Seudun Yrityspalvelu 1 240 850 1 234 394 1 495 000 1 487 856
S11462 ESR KOONTA 2008-2012 Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.12.2012 Educa-Instituutti Oy 196 360 196 360 233 160 231 732
S11463 ESR KOUKKU - Koulutusvalinnat kuntoon. Toisen ja kolmannen asteen nivelvaiheen valintojen kehittäminen Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2010 31.12.2014 Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus 1 031 707 972 045 1 253 607 1 177 612
S11464 ESR Innovaatio- ja yrittäjyyskeskus Innova Itä-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.12.2012 Kajaanin ammattikorkeakoulu -liikelaitos 464 780 439 759 536 800 507 364
S11465 ESR Venäjän kaupan edistäminen Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 30.8.2013 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 627 962 621 042 637 445 630 367
S11466 ESR URANOSTE -TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2010 30.6.2014 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 575 000 546 927 575 000 546 927
S11467 ESR Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 30.6.2012 Itä-Suomen yliopisto, Oppimiskeskus 370 000 327 738 470 000 560 647
S11468 ESR Open Innovation Space Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2010 30.9.2013 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 600 000 599 427 696 840 696 195
S11469 ESR Myynnin johtamisen osaaminen, MYYJO Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.8.2013 Itä-Suomen yliopisto, Kuopion kampus 585 000 572 886 690 320 675 638
S11470 ESR Lähde - voimaa matkalle -projekti Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.3.2014 Siilinjärven kunta / sosiaali- ja terveyspalvelut 700 000 681 547 930 000 820 351
S11471 ESR Mobiilipaja Etelä-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.12.2014 Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä 332 755 313 547 443 674 418 062
S11472 ESR PUENTE Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2010 31.12.2014 Helsingin Diakonissalaitoksen säätiö 410 069 410 069 410 069 410 069
S11473 ESR Osaava ohjaus Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2010 31.7.2013 Invalidisäätiö Orton - Keskuspuiston ammattiopisto 875 294 848 324 1 029 756 1 044 380
S11474 ESR Liikuntateknologian kansainvälisen tutkimustoiminnan ja yritysyhteistyön kehittäminen Vuokatissa (Vuotech) Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 5.12.2010 5.12.2013 Jyväskylän yliopisto 925 650 923 107 1 089 000 1 086 008
S11475 ESR Muutoksessa mukana Lappi Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 30.4.2013 Maaseudun Sivistysliitto 280 085 276 598 356 863 330 304
S11476 ESR James päällä joka säällä. Heinolan museoiden toimintamallin kehittämishanke Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.3.2012 Heinolan kaupunginmuseo 59 415 40 566 69 900 51 124
S11477 ESR Innovaatio-osaajat pk-yritysyhteistyössä (Innobrokerit) Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2010 31.8.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä, Lahden ammattikorkeakoulu, Innovaatiokeskus 390 468 371 932 510 824 494 987
S11478 ESR InnoCity Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.6.2010 31.3.2012 Wirma Lappeenranta Oy 120 000 120 000 160 000 160 000
S11479 ESR Yhteiskunnallisten yritysten Living lab Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 31.3.2013 Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy 907 283 906 781 1 104 783 1 104 281
S11480 ESR Kuntayhtymä Kaksineuvoisen työpajahanke, työvoimapoliittiset toimenpiteet Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2010 30.4.2014 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 451 000 449 280 708 329 642 533
S11481 ESR S2V: Suomen kieltä verkkoon - kieltä ja kulttuuria aikuisille maahanmuuttajille Valtakunnallinen osio 2 Opetushallitus Toiminta päättynyt 25.10.2010 31.10.2013 Turun Ammattikorkeakoulu 234 054 230 208 270 300 265 860
S11482 ESR Lapin sosiaalityön ja sosiaalialan opetus- ja tutkimuskeskus Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2010 28.2.2014 Lapin yliopisto 502 000 499 496 597 641 588 552
S11130 ESR Kaivosalan työvoiman turvaaminen ja osaamisen parantaminen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 31.5.2012 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 154 900 142 526 154 900 142 526
S11131 ESR Länsi, sto, tiedotus Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2008 31.12.2013 Länsi-Suomen lääninhallitus 12 000 12 000 12 000 12 000
S11132 ESR Laskennalliset tieteet ja työelämä Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 31.3.2012 Jyväskylän yliopisto, tietotekniikan laitos 148 862 148 806 186 151 197 375
S11133 ESR Quo vadis iuvenis - minne menet nuori? -nuorisotyöllisyysprojekti Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 15.9.2009 31.8.2012 Forssan kaupunki 365 612 314 999 467 958 427 075
S11134 ESR Vientirengashautomo-hanke Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 30.9.2011 Etelä-Pohjanmaan kauppakamari 70 000 61 103 137 627 63 095
S11135 ESR Muuttuva Venäjä -hallintokoulutus Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon maakuntaliitto Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2011 Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Pienyrityskeskus 145 372 143 153 205 975 202 269
S11136 ESR Kunskap i utveckling Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.3.2013 Ab Yrkeshögskolan vid Åbo Akademi/Yrkeshögskolan Novia 327 027 326 900 405 513 402 183
S11137 ESR PROFIT (Profiloituva informaatioteknologian osaaminen) Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 31.3.2012 Jyväskylän yliopisto 1 000 000 520 028 1 157 100 677 652
S11138 ESR PK-RAKENTAJAN KEHITTÄMISOHJELMA Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.5.2011 Rakennusteollisuuden Koulutuskeskus RATEKO. 102 122 102 122 102 122 102 122
S11139 ESR Kompassi Kouvolaan - Kouvolan seudun luontomatkailun kehittämishanke Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.5.2012 Kouvola Innovation Oy 199 000 153 260 270 250 194 829
S11140 ESR PARASTA YRITYSTOIMINTAA RAKENNETAAN YHTEISTYÖSSÄ, PYRY II Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.12.2011 Sastamalan koulutuskuntayhtymä 600 000 565 791 709 824 675 615
S11141 ESR KV-osaaja Pohjois-Suomen suuralueosio 4 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.7.2011 Kemi-Tornion ammattikorkekoulu/Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia 133 360 115 580 166 700 145 416
S11142 ESR Lapin korkeakoulukonsernin kansainvälisen hanketoiminnan osaamisen ja rakenteiden kehittäminen Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 30.6.2012 Kemi-Tornion ammattikorkekoulu/Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia 212 934 194 125 266 167 245 684
S11143 ESR TIKAPUU-projekti Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 30.6.2012 Länsirannikon koulutus Oy WinNova 279 650 267 852 415 640 322 109
S11144 ESR Produforum Åboland Etelä-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 30.6.2014 Sydkustens landskapsförbund r.f. 446 306 442 644 505 700 502 184
S11145 ESR Matkailukoulutuksen sateenkaari Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.5.2013 Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 312 300 312 300 416 393 416 399
S11146 ESR Reiska - ratkaisuja rakennemuutokseen Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 31.3.2012 Ylä-Savon Kehitys Oy 496 480 441 650 539 635 480 051
S11147 ESR Dynamo: lisää virtaa järjestöjen ja kuntien yhteistyöhön Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.12.2012 Nuorten Akatemia ry 481 000 480 999 591 260 617 408
S11148 ESR Yhteishankintakoulutuksen kehittämisprojekti Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2011 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 352 688 191 914 352 688 191 914
S11149 ESR Eurooppalaiset hyvät käytännöt Itä-Suomen ammatilliseen koulutukseen Itä-Suomen suuralueosio 4 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.12.2011 Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä 522 125 481 429 631 000 554 041
S11150 ESR Liiketalouden saumaton urapolku aikuisoppijoille Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 30.4.2012 Kajaanin kaupunki / Kajaanin ammattikorkeakoulu -liikelaitos 544 949 527 980 640 839 611 257
S11151 ESR Tekninen tuki, viestintä Valtakunnallinen osio 5 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2007 31.12.2013 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 3 000 3 000 7 000 3 000
S11152 ESR Tekninen tuki, viestintä Valtakunnallinen osio 5 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2007 31.12.2012 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 10 000 10 000 10 000 10 000
S11153 ESR Ympäristöosaajat2025 Valtakunnallinen osio 3 Opetushallitus Toiminta päättynyt 1.11.2009 30.6.2012 Suomen ympäristöopisto SYKLI Oy 177 989 177 889 209 400 209 284
S11154 ESR REJA (Resurs i Jakobstadsnejden) Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.8.2013 Mellersta Österbottens yrkeshögskola, Jakobstads enhet (MÖY) 225 000 223 778 276 000 275 962
S11155 ESR OPETOP - ammattiopettajan työelämäosaaminen Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 30.6.2014 Ahlmanin koulun Säätiö 396 984 396 813 396 984 396 813
S11156 ESR Hymykuopat - hyvinvointipalveluiden monialaiset yhteistuotannot Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.8.2012 Salon kaupunki / Kulttuuritoimisto 623 021 581 874 761 924 719 935
S11157 ESR TuoteNyt Valtakunnallinen osio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 31.8.2012 Helsingin yliopisto, Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia, Hyvinkää 206 700 178 779 392 700 298 279
S11158 ESR SILMU-maahanmuuttajien kotoutumisprojekti Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.12.2013 Kemin kaupunki 656 313 656 313 747 793 751 522
S11159 ESR TUAS Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.10.2010 Pelastusopisto 160 000 106 786 170 000 114 369
S11160 ESR Äkillinen rakennemuutos Joensuu Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 31.5.2011 Pohjois-Karjalan TE-keskus 550 000 547 220 550 000 572 183
S11161 ESR Pohjanmaan Työvalmennusohjelma Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 19.10.2009 30.6.2015 Pohjanmaan ELY-keskus 8 069 360 7 921 551 12 188 495 11 904 663
S11162 ESR Matka -Matalan kynnyksen työpajatoiminnasta alkuun Etelä-Suomen suuralueosio 2 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 31.7.2013 Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä / Tuoterengas 374 328 358 432 499 108 477 909
S11163 ESR Luotsi-osuuskuntatoiminta ja yritysverkostoituminen Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2011 Saimaan ammattikorkeakoulu Oy 219 150 218 308 263 500 262 572
S11164 ESR Työvoimapolittisten toimien hallinnointihanke, Pohjois-Savo Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 28.2.2015 Pohjois-Savon ELY-keskus 457 731 423 453 457 731 423 453
S11165 ESR YPK Resurssi Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 31.3.2015 Yrityssalo Oy 616 775 614 815 646 775 644 661
S11166 ESR Innovaatioassistentti - korkeakoulupohjaista osaamista yrityksiin ja työorganisaatioihin Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 31.12.2012 Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu -liikelaitos 493 725 486 766 567 500 559 501
S11167 ESR Voimaa ossaamisesta! Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 30.4.2013 Oulun seudun ammattikorkeakoulu, Rehtorin toimisto 652 821 651 402 753 845 753 528
S11168 ESR Koordinaatio Valtakunnallinen osio 5 Opetus- ja kulttuuriministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Opetusministeriö 421 560 417 842 421 560 417 842
S11169 ESR Koordinaatio Itä-Suomen suuralueosio 5 Opetus- ja kulttuuriministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Opetusministeriö 188 960 183 282 188 960 183 282
S11170 ESR Tiedotus ja viestintä Valtakunnallinen osio 5 Opetus- ja kulttuuriministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Opetusministeriö 435 440 429 712 435 440 429 712
S11171 ESR Tiedotus ja viestintä Itä-Suomen suuralueosio 5 Opetus- ja kulttuuriministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Opetusministeriö 117 040 105 840 117 040 105 840
S11172 ESR Arviointi ja selvitykset Valtakunnallinen osio 5 Opetus- ja kulttuuriministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2015 Opetusministeriö 40 000 37 948 40 000 37 948
S11173 ESR Arviointi ja selvitykset Itä-Suomen suuralueosio 5 Opetus- ja kulttuuriministeriö Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.8.2015 Opetusministeriö 3 000 3 000 3 000 3 000
S11174 ESR Osaamisen johtamista yritysverkostossa - Satakunta Business Campus Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 31.5.2013 Prizztech Oy 294 800 294 800 387 960 387 960
S11175 ESR ThinkBarents Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 30.6.2012 Rovaniemen ammattikorkeakoulu/Rovaniemen koulutuskuntayhtymä 398 982 375 219 494 550 446 811
S11176 ESR LAIKKU - Laadukas aikuiskoulutuspalvelu aikuisväestölle ja yrityksille Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 30.6.2012 Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia/Ammattiopisto Lappia 160 360 153 254 221 450 195 843
S11177 ESR OSUKO Kymenlaakso Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.5.2012 Kouvolan kaupunki/ Kouvolan seudun ammattiopisto 163 909 159 253 195 131 190 455
S11178 ESR Nuorille töitä Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 31.1.2012 Pohjois-Savon ELY-keskus 971 650 827 471 988 850 827 471
S11179 ESR KURKI, Kymenlaakson Uudistajaksi Resurssoidut Kiina-Innovaatiot- hanke Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2010 31.12.2013 Helsingin yliopisto, Koulutus-ja kehittämiskeskus Palmenia (Koulutuskeskus Sinoa) 332 260 324 222 401 500 391 939
S11078 ESR Start Up Yrityspalveluohjelma Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 31.12.2014 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä / Keski-Pohjanmaan aikuisopisto 823 000 793 689 1 193 000 1 163 621
S11079 ESR PROTEK - Osaamispääoman kehittämisohjelma Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla Valtakunnallinen osio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2008 1.3.2014 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä / Keski-Pohjanmaan aikuisopisto 1 163 932 1 140 334 1 738 932 2 150 158
S11080 ESR International Business Program (IBP): digialan kasvuyritysten kansainvälistäminen Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 17.8.2009 31.3.2011 Culminatum Innovation Oy Ltd 601 436 495 160 710 414 582 623
S11081 ESR Asumisen osaamisklusterin osaamisen ja innovaatioiden siirto Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.8.2011 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy 439 740 375 641 489 740 418 756
S11082 ESR Laskennalliset tieteet ja työelämä Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Lappeenrannan teknillinen yliopisto 137 000 126 200 177 100 166 300
S11083 ESR Produforum riks Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2009 31.12.2014 Föreningen Luckan i huvudstadsregionen rf. 826 704 824 023 853 291 850 909
S11084 ESR YES-yrittäjyyskasvatuskeskus Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.7.2010 Kouvola Innovation Oy 57 500 57 500 95 500 97 670
S11085 ESR Naisten koulu - integraatiota ja arjen taitoja maahanmuuttajanaisille Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2014 Oulun Seudun Setlementti ry 780 412 770 176 891 900 880 962
S11086 ESR Työvalmennuskeskus Työsilta-hanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 30.6.2014 Kuhmon Työttömien yhdistys ry 916 495 882 558 1 047 423 1 008 638
S11087 ESR Työvalmennuskeskus Työsilta -hanke (S11086) /työvoimapoliittiset toimenpiteet Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 30.6.2014 Kainuun Ely-keskus 1 687 900 1 677 180 1 687 900 1 677 180
S11088 ESR Töihin-hanke Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.8.2011 Nakertaja-Hetteenmäen kyläyhdistys ry. 295 848 278 039 332 416 278 039
S11089 ESR Kansainvälinen yhteistyö hyvien käytäntöjen etsimiseksi ja levittämiseksi Valtakunnallinen osio 4 Työ- ja elinkeinoministeriö Toiminta päättynyt 16.1.2009 31.8.2015 Työ- ja elinkeinoministeriö 476 000 461 716 476 000 461 716
S11090 ESR Areena Ammattiin -ARMI 2 plus, työvoimapoliittiset toimenpiteet Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 22.5.2009 28.2.2012 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 185 000 178 300 224 909 213 503
S11091 ESR Töihin -hanke (S11088) /työvoimapoliittiset toimenpiteet Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.8.2011 Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 712 112 704 593 1 109 000 704 593
S11092 ESR SIHTI Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 30.4.2013 Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö, Kuntoutuksen ja Diakonian erityispalvelut 907 219 885 680 1 056 533 1 006 265
S11093 ESR SIHTI -TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 30.4.2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY -keskus 766 535 673 052 994 723 795 060
S11094 ESR Sopimushankkija II-projekti, työvoimapoliittiset toimenpiteet Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2009 31.12.2011 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 146 500 40 795 146 500 40 795
S11095 ESR KIVI - Kainuun lukioiden pedagoginen yhteistyöhanke Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 30.11.2011 Kainuun maakunta-kuntayhtymä/koulutustoimiala 219 659 196 711 251 039 230 711
S11096 ESR Prosessiteollisuusalan ammatillisen koulutuksen kehittäminen, Proteko Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.8.2012 Länsirannikon Koulutus Oy 400 441 400 441 597 672 597 838
S11097 ESR ILO - Intoa, Luovuutta ja Osaamista - Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 30.11.2011 Pudasjärven kaupunki, Kehittämiskeskus Pohjantähti 209 446 196 771 261 808 321 232
S11098 ESR ISKE - Itä-Suomi kohtaa Euroopan Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.8.2012 Savon koulutuskuntayhtymä 147 263 147 263 168 300 168 300
S11099 ESR Tekemällä tulevaisuuteen Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 30.4.2015 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 560 274 1 509 029 1 963 773 1 913 542
S11100 ESR Musiikkikoulutuksen työelämävastaavuuden kehittäminen Musicare-verkostossa Etelä-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 30.6.2011 Turun ammattikorkeakoulu 150 300 124 626 186 450 154 037
S11101 ESR Tunturiosaaja Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 30.4.2013 TE-Keskus/Strategiayksikkö/Tunturi-Lapin työ- ja elinkeinotoimisto 500 000 443 221 522 600 450 847
S11102 ESR Manageroinnin ja tuottamisen koulutus- ja osaamiskeskus Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.1.2012 Suomen Urheiluopisto 90 400 84 271 91 617 84 882
S11103 ESR Elintarvikealan pk-yritysten kansainvälistymisohjelma Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.12.2011 Turku Science Park Oy 87 754 86 312 143 043 102 312
S11104 ESR Asiantuntijana terveysalan muuttuvilla työmarkkinoilla (ASTE) Etelä-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.3.2011 Turun kaupunki / Turun ammattikorkeakoulu 226 886 224 994 278 730 272 947
S11105 ESR SuuPIRSSI Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2012 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 348 925 325 532 390 253 364 190
S11106 ESR Satakunnan maahanmuuttajien ohjausverkosto Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.12.2010 SATAEDU Satakunnan koulutuskuntayhtymä / Satakunnan aikuiskoulutuskeskus, Huittinen 100 000 91 320 116 000 106 808
S11107 ESR YTT-rinnakkaisprojekti Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 14.9.2009 31.12.2010 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 122 235 107 920 122 235 107 920
S11108 ESR KV-Foorumi - Yrityspalvelujen verkosto Pohjois-Pohjanmaan elinkeinoelämän kansainvälistymisen vauhdittajaksi Pohjois-Suomen suuralueosio 4 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.12.2009 31.12.2012 Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus 465 000 426 519 530 000 426 519
S11109 ESR Edu-Vuxen Åboland Etelä-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 30.6.2013 Centret för livslångt lärande vid Åbo Akademi och Yrkeshögskolan Novia 196 667 195 096 251 528 249 805
S11110 ESR Opinpolut maasta maahan Länsi-Suomen suuralueosio 4 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.12.2013 Sataedu Satakunnan koulutuskuntayhtymä 667 717 654 202 792 780 778 984
S11111 ESR Yvistä energiaa yrittäjyyskasvatukseen! Etelä-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.5.2012 Turun yliopisto 351 798 342 179 442 814 432 780
S11112 ESR Energiatekniikan teollisuusharjoittelu- ja täydennyskoulutushanke Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2009 30.6.2011 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 240 000 240 000 263 000 261 507
S11113 ESR Sosiaalinen Sirkus Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.10.2011 Tampereen yliopisto, Tutkivan teatterityön keskus 523 225 504 350 633 182 613 728
S11115 ESR Länsi, sivo, tiedotus Valtakunnallinen osio 5 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2007 31.12.2013 Länsi-Suomen lääninhallitus 120 000 119 955 120 000 119 955
S11116 ESR EnterNet Pohjois-Suomen suuralueosio 4 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.12.2011 Oulun yliopisto, koulutus- ja tutkimuspalvelut 186 873 186 792 208 918 208 837
S11117 ESR AmmattiOpe ja TyöpaikkaOpo Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 31.10.2012 Länsirannikon koulutus Oy, WinNova 552 900 537 307 840 520 816 109
S11118 ESR TRAD-hanke Etelä-Suomen suuralueosio 1 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.12.2011 Oy Porvoon Kauppaoppilaitos - Borgå Handelsläroverk Ab 104 230 96 669 138 820 126 194
S11119 ESR PCP - Partner Coaching Program Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 8.10.2009 31.3.2010 Oy Swot Consulting Finland Ltd 117 059 35 947 117 059 35 947
S11120 ESR ESR-ohjelman tekninen tuki 2007 - 2013 Kaakkois-Suomi Valtakunnallinen osio 5 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2007 31.12.2015 Hämeen ELY-keskus 28 000 26 384 28 000 26 384
S11122 ESR RECEPTOR: Kansainväliseen sijoittumis- ja tutkimuskysyntään vastaaminen huippuosaamisalojen yritysyhteistyön toimintatapoja kehittämällä Valtakunnallinen osio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.12.2011 FinnMedi Oy 420 812 419 140 590 250 493 615
S11123 ESR ALMA - alueellisen maahanmuuton kehittämishanke Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2009 30.4.2015 Tampereen kaupunki 998 693 942 228 1 211 155 1 156 829
S11124 ESR Työelämä tutuksi ja töihin - TYÖVOIMAPOLIITTISET TOIMENPITEET Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.5.2011 Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus 102 786 70 587 292 640 87 156
S11125 ESR To Care, To Dare, To Share - Syrjäytymisen ehkäiseminen ammattikorkeakouluopinnoissa (CDS) Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 30.6.2012 Diakonia-ammattikorkeakoulu Oy (Diak Länsi) 1 136 013 1 135 731 1 590 061 1 466 538
S11126 ESR Elokuvien ja tv-sarjojen kehittelyprojekti (ETKE) Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2009 31.12.2012 Pirkanmaan Ammattikorkeakoulu Oy, Tampereen Ammattikorkeakoulu 179 703 179 469 227 400 212 755
S11127 ESR Joustavasti työelämään Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2009 31.12.2012 Valkeakosken seudun koulutuskuntayhtymä 292 238 292 238 389 650 389 650
S11128 ESR PYRI - Yrittäjyyskasvatuksen oppimisympäristöt yrittäjyyden edistäjänä Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2009 31.3.2011 Tampereen yliopisto, opettajankoulutus, luokanopettajakoulutus 173 000 170 473 208 000 205 511
S11129 ESR Tapahtumatuotannon mikroklusteri Etelä-Suomen suuralueosio 3 Uudenmaan liitto Toiminta päättynyt 1.7.2009 28.2.2011 Posintra Oy 90 080 63 454 113 200 80 054
S11783 ESR Innovaatioympäristön kehittämisellä - Energiaa, Älykkyyttä, Kilpailukykyä ja Yhteistyötä Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2011 30.4.2014 Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy 477 870 477 754 702 750 702 579
S11784 ESR Työvirta - tuottavuutta ja hyvinvointia yritysverkostossa Länsi-Suomen suuralueosio 1 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2011 31.3.2014 Tampere Business Campus TBC ry 501 894 472 065 501 894 472 065
S11785 ESR Kunnolla ammattiin! Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2011 31.8.2014 Savon koulutuskuntayhtymä 389 700 376 802 458 470 453 402
S11786 ESR Magenta Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2011 31.1.2014 Lapin yliopiston koulutus- ja kehittämispalvelut 304 981 303 535 354 376 354 374
S11787 ESR TRIANGELI Valtakunnallinen osio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2011 31.12.2014 Turun kaupunki sosiaali- ja terveystoimi 849 683 756 805 1 132 912 1 009 136
S11788 ESR ArctiChildren InNet (2011-2012) - Sosiaalisen median mahdollisuudet kouluikäisten terveysviestinnässä tavoitteena nuorten osallisuuden ja elämänhallintataitojen edistäminen Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2011 30.9.2013 Rovaniemen ammattikorkeakoulu; Hyvinvointialat 160 000 160 000 200 000 203 407
S11789 ESR KUUSIO - Kulttuurin uudet sisällöt ja oppimisympäristöt Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2011 31.12.2013 OSEKK, Oulun seudun ammattikorkeakoulu (Oamk), Kulttuurialan yksikkö 340 378 300 496 372 414 332 525
S11790 ESR Terveys- ja hyvinvointipysäkki pyörille Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2011 30.6.2014 Lapin ammattikorkeakoulu 148 334 142 572 191 400 188 525
S11791 ESR ProMetal II Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.4.2011 30.6.2014 Innopark Programmes Oy 1 047 000 1 014 186 1 261 400 1 224 682
S11792 ESR Ohjauskulma Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.10.2011 31.12.2013 Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy 184 019 172 286 219 071 205 118
S11793 ESR Korkeastikoulutettujen työllistymis- ja ohjauspalvelut Pohjois-Karjalassa Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2011 31.12.2013 Itä-Suomen yliopisto 426 130 406 721 501 330 478 496
S11794 ESR Navitas Rekry Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2011 31.10.2014 Navitas Kehitys Oy 598 588 560 058 675 990 632 877
S11795 ESR FORTE - Forssan seudun toimialakehittämisen edistäminen Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2011 31.12.2014 Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy 396 436 373 214 489 375 468 111
S11796 ESR Dynamo - vauhtia ja verkostoja yrityksille / Dynamo - tillväxt och nätverk för regionens företag Etelä-Suomen suuralueosio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.10.2011 31.12.2013 Novago Yrityskehitys Oy 119 626 111 816 313 253 190 383
S11797 ESR BioYty-hanke Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2011 31.12.2014 Pudasjärven kaupunki 268 064 243 230 291 664 263 133
S11798 ESR UUSI VÄYLÄ AMMATTIIN 2 Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2012 30.4.2015 Tornion Työvoimalasäätiö 599 675 569 134 687 863 657 573
S11799 ESR Vaikuttava sirkus Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2011 31.3.2014 Tampereen yliopisto, Tutkivan teatterityön keskus 664 422 658 173 775 143 773 418
S11800 ESR HUIPUT KEHIIN Valtakunnallinen osio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2011 28.2.2014 Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä 321 321 311 488 378 021 374 551
S11801 ESR Unelmatehdas - matkailun ja elämystuotannon esihautomohanke Pohjois-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2011 31.12.2014 Lapin ammattikorkeakoulu 507 480 503 411 634 350 633 703
S11802 ESR Hyvinvointimatkailun ja sen osaamisen edistäminen eurooppalaisena yhteistyönä Valtakunnallinen osio 4 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2011 28.2.2015 Lapin ammattikorkeakoulu 264 375 248 353 330 469 312 413
S11803 ESR Osaamisella töihin Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2011 31.8.2014 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä, Jyväskylän aikuisopisto 388 192 370 211 464 900 443 379
S11804 ESR Koulun liikuntakoordinaattorit liikettä lisäämässä, KOLIKO-hanke Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2011 30.6.2014 Hämeen Liikunta ja Urheilu ry 374 228 372 679 486 228 484 189
S11805 ESR Stude Co. - monialainen yrittäjyysympäristö opiskelijoille Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.5.2011 30.6.2014 Hyria koulutus Oy 480 000 458 694 600 000 573 412
S11806 ESR UMA Uusia mahdollisuuksia -projekti Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2011 31.12.2012 Tyke Oy 125 311 117 471 149 013 138 202
S11807 ESR ProTeK2000 Etelä-Suomen suuralueosio 3 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.7.2011 31.12.2014 Kotkan-Haminan seudun koulutuskuntayhtymä 187 000 185 468 220 000 218 198
S11808 ESR Pito - Pitkäaikaistyöttömän identiteetistä toimivaksi osallistujaksi Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 7.11.2011 28.2.2014 Kankaanpään Aikuiskoulutussäätiö 343 377 343 154 408 782 408 559
S11809 ESR Barentsin alueelta ja tuulivoimasta uutta liiketoimintaa meriteollisuussidonnaisille yrityksille Valtakunnallinen osio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2011 31.12.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 960 000 948 947 960 000 948 947
S11810 ESR Ready Steady GO! Finland Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2011 31.12.2012 Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy 173 264 171 377 225 204 222 909
S11811 ESR ArtTavis-esiselvitys Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2011 31.12.2012 Kainuun maakunta -kuntayhtymä/koulutustoimiala 123 747 89 652 145 585 115 737
S11812 ESR Työvoimakoulutuksen työelämäläheiset mallit Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2011 31.12.2013 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 276 789 244 619 276 789 244 619
S11813 ESR Itä-Suomen korkeakoulujen koulutusosaamisen vienti: kaupallisen toiminnan aktivointi Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Savon liitto Toiminta päättynyt 1.10.2011 31.8.2014 Itä-Suomen yliopisto 444 462 429 502 634 945 613 573
S11814 ESR Seutukunnallinen Työpaja 2 Länsi-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2011 31.12.2014 Suupohjan peruspalveluliikelaitoskuntayhtymä 366 222 361 510 469 516 463 471
S11815 ESR Työvoimakoulutuksen työelämäläheiset mallit - työvoimapoliittiset toimet Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2012 31.12.2013 Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 230 000 1 193 845 1 230 000 1 193 845
S11816 ESR Näytön aika Itä-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2011 31.10.2014 Kainuun Nuotta ry. 348 877 348 876 410 443 410 443
S11817 ESR Lupaosaajaksi - lääkkeiden, diagnostiikan ja lääkinnällisten laitteiden lupa- ja valvonta-asiat haltuun Itä-Suomen suuralueosio 1 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2011 30.6.2014 Itä-Suomen yliopisto 199 941 194 655 261 064 257 066
S11818 ESR Kaivannaisalan osaamisen kehittäminen Kajaanin ammattikorkeakoulussa osana Pohjois-Suomen korkeakouluverkostoa Itä-Suomen suuralueosio 3 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2011 31.5.2014 Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy 304 057 288 622 357 714 339 556
S11819 ESR Tulos+ Pohjois-Suomen suuralueosio 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2012 31.10.2014 Ylivieskan seutukuntayhdistys ry 438 160 438 160 492 930 493 327
S11820 ESR UNIT II - Työelämäyhteyksillä tulevaisuuteen Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2012 31.12.2013 Pirkanmaan ammattikorkeakoulu Oy, Tampereen ammattikorkeakoulu 88 000 87 874 131 050 130 766
S11821 ESR KINOS -koulutuksen innovaatio-osaamisen kehittämishanke Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.9.2011 31.12.2013 Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy 475 987 462 231 559 673 543 678
S11822 ESR Sulautuvan oppimisen tutkiminen - opetusteknologia ja oppimisympäristöt opettajankoulutuksessa Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2012 31.12.2014 Itä-Suomen yliopisto, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto (SKOPE) 307 655 306 848 351 947 351 929
S11823 ESR MARTHA, maahanmuuttajanaisten integroitumisen tukeminen Itä-Suomen suuralueosio 2 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.11.2011 31.3.2015 Etelä-Savon Koulutus Oy / Etelä-Savon ammattiopisto 436 948 436 588 504 058 504 645
S11824 ESR Prefix - Ennakkosuunnittelu suomalaisen elokuvan kilpailuvalttina Valtakunnallinen osio 1 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.8.2011 3.5.2013 Metropolia Ammattikorkeakoulu 303 800 198 278 238 529 240 806
S11825 ESR TyöSara Länsi-Suomen suuralueosio 3 Keski-Suomen liitto Toiminta päättynyt 1.11.2011 31.8.2014 Laukaan kunta, vapaa-aikatoimi 93 700 92 809 206 370 204 425
S11826 ESR Teknologiakeskuksen ja teollisen mittakaavan energiateknologian kehitysympäristön toimintamallin kehittäminen ja osaamisen vahvistaminen Itä-Suomen suuralueosio 3 Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.3.2011 31.12.2014 Savonia-ammattikorkeakoulun kuntayhtymä 610 000 589 170 684 000 634 241
S11827 ESR Reimari 3 Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.6.2011 31.5.2012 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä 69 853 68 322 82 181 80 578
S11828 ESR Työvoimapoliittisten ESR-hankkeiden koordinaatioprojekti Valtakunnallinen osio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2012 31.7.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 176 400 174 907 176 400 174 907
S11829 ESR Työvoimapoliittisten toimenpiteiden koordinaatiohanke 3 Pohjois-Suomen suuralueosio 2 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta päättynyt 1.1.2012 28.2.2014 Lapin elinkeino-,liikenne- ja ympäristökeskus 248 600 225 013 248 600 225 013